Vastuullisen valinnan ABC

Keskiviikko, 19.12.2007, kirjoittanut Juha

Olen sen kaltainen henkilö, joka mielellään käyttää askel askeleelta -oppaita. Ei siinä ettenkö pitäisi ajattelusta, mutta mitä pienemmiksi paloiksi asiat pureskelee, sitä helpompi niitä on tehdä sellaisina päivinä kun aivotoimintaa ei jaksa uhrata tai sitä ei ole.

Pohtimisen jälkeen olen saanut pilkottua itselleni vastuullisen kuluttamisen keinot neljään kohtaan:

  1. Kuluta vähemmän
  2. Valitse eettisiä tuotteita eettisiltä valmistajilta
  3. Tuota jätettä vähemmän
  4. Anna jotain takaisin

Olen suunnitellut, että kun noita ohjenuoria seuraan, niin maailma pelastuu. Tai ainakin olen menossa oikeaan suuntaan. Ne ovat minulle selkeitä ja yksinkertaisia, ja pystyn niiden avulla hyvin arvioimaan, olenko toiminut vastuullisella tavalla.

Tuossa listassa on myös se hyvä puoli, että ainakin kolmea ensimmäistä kohtaa voin soveltaa suoraan valitessani tuotteita. Antakaahan kun selitän.

Kuluta vähemmän

Yksinkertaisin tapa kuluttaa vähemmän on jättää ostoksia tekemättä. Eli kun valitsen tuotetta voin miettiä, että tarvitsenko tätä todella.

Toinen tapa kuluttaa vähemmän on ostaa tuotteita, jotka kestävät pidempään tai jotka voi tarvittaessa korjata. Laadukasta metallia tai puuta halvan muovin sijaan, uudelleenladattavia akkuja paristojen sijaan, riittoisampi saippua valmiiksi ohennetun sijaan, se kalliimpi sähkölaite halpamarketista ostetun kiinalaisen sijaan.

Kolmas tapa on valita tuotteita, joiden valmistus on kuluttanut vähemmän luonnonvaroja kuin muiden vastaavien tuotteiden. Kestävien valintojen taito -oppaassa (pdf) esimerkiksi kerrotaan, että yhden kultasormuksen valmistamiseen kuluu 2 tonnia luonnonvaroja (sivu 14). Kierrätetystä materiaalista valmistetut tuotteet ovat siksi hyvä valinta, joten yritän siis esimerkiksi ostaa uusiopaperia suoraan männystä revityn sijaan.

Valitse eettistä

Tämä ei varmaan tarvitse selvitystä? Oma hankaluutensa on eettisyyden selvittäminen. Mielestäni valmistajan eettisyys on helpompi tarkistaa kuin tuotteen, ja voin sen jälkeen tarkistaa tuotteesta ainoastaan valmistajan ja olla siinä uskossa, että tuotteen itsensä eettisyys on ainakin jotain sinne päin.

Asia erikseen on erilaiset merkit joita tuotteiden kylkiin on lätkitty, mutta ne ovat viime aikoina kokeneet inflaation minun arvomaailmassani. Ehkäpä vielä opin taas luottamaan niihin.

Tuota jätettä vähemmän

Helpoimmillaan tämä tarkoittaa sitä, että valitsen tuotteita, jotka on pakattu yksinkertaisesti ja joiden pakkausmateriaali on kierrätettävissä. Monimutkaisemman asian tästä saa, kun ottaa huomioon tuotteen valmistuksen, käytön ja hävityksen tuottamat jätteet. Tässä ajattelen, että myös saasteet ovat eräänlaista jätettä.

Valmistus

Tuotteen valmistuksessa syntyvän jätteen määrää on kuluttajan vaikea mitata, mutta nyrkkisääntönä pidän itselläni: mitä pidemmälle jalostettu tuote, sitä pidempi sen tuotantoketju ja sitä enemmän sen valmistaminen saastuttaa ja tuottaa jätettä. Uskon, että tähän löytyy kyllä paljon poikkeuksiakin ja tuotteen jalostuneisuutta voi olla joskus vaikea arvioida. Esimerkiksi tältä kannalta muovipussi saattaa olla parempi vaihtoehto kuin paperikassi, vaikka olemattoman maatumisen takia se on huonompi.

Vaikka tuotteen valmistus synnyttäisikin paljon jätettä, tärkeämpää on mihin se jäte joutuu ja miten se käsitellään. Tässä kohtaa yrityksen vastuullisuus punnitaan. Greenpeacen vertailun mukaan Samsung pärjää teknologiayrityksistä hyvin, kun taas Applella on vielä paljon parannettavaa. Tämä on eräs tekijä, joka on estänyt minua hankkimasta Macbookia (mutta iPodin olen ostanut).

Myös valmistusmaan ympäristölainsäädäntö pakottaa tiettyjen maiden tuotannon olemaan ympäristöystävällisempää kuin toisten. Itse yritän välttää Kiinassa valmistettuja tuotteita mm. tästä syystä, kun taas suomalaista suosin. Suomalaisen paremmuutta lisää se seikka, että valmistukseen on hyvä ottaa huomioon myös tuotteen kuljetus myyntipaikalle, joka saastuttaa sekin, sitä enemmän kuta kauempaa tuote tuodaan.

Mutta johtopäätöksenä em. nyrkkisäännöstä: yritän valita tuotteita, jotka ovat mahdollisimman lähellä alkuperäistä raakamateriaalia ja tuotettu lähellä asuinpaikkaani.

Käyttö

Tuotteen käytön aikana syntynyt jäte voisi olla vaikkapa auton päästöt. Epäsuorasti myös paljon sähköä kuluttavat laitteet synnyttävät enemmän jätettä kuin energiapihit. Ekologisen pesuaineen käyttö vähentää pesun myötä vesistöihin siirtyvien ympäristömyrkkyjen määrää. Ja niin edelleen.

Hävitys

Jos tuote on ehjä, paras tapa hankkiutua siitä eroon on myydä tai antaa se jollekin. Hyvä tuote kestää ostajansa eliniän ja pidempään, mutta jossain vaiheessa kaikki tulee elon tiensä päähän.

Yritän miettiä (jos muistan) tuotetta ostaessani, että mitä tuotteelle tulee tehdä kun se menee rikki tai en tarvitse sitä enää. Minun silmissäni hävittämisen kannalta hyvä tuote on sellainen, jonka pystyy kierrättämään sataprosenttisesti. Käytännön kannalta helpointa on, jos pystyn uusiokäyttämään tuotteen tai lajittelemaan sen kotona sellaisenaan johonkin muuhun kuin kaatopaikkajäteastiaan. Tulevat ongelmajätteet ja PVC:n pystyy tunnistamaan jo kaupassa, joten niitä yritän välttää.

Monimutkaisemmat tuotteet, kuten sähkölaitteet, pitää arvioida tapauskohtaisesti, eikä minulle ole kasaantunut vielä riittävästi tietoa että olisin voinut luoda itselleni mitään tarkistuslistaa. En siis vielä tiedä, miten voisin tunnistaa sähkölaitteen jonka voi kierrättää tehokkaasti sellaisesta, joka on viittä vaille ongelmajätettä. Tämä asia on työn alla.

Eri jätteiden lajittelusta on netissä runsaasti tietoa ja tarkoitukseni on jossain välissä laittaa linkkejä ko. sivuihin. Hyvä paikka aloittaa on oman kunnan jätehuollon sivut.

Anna jotain takaisin

Yleisesti kuluttajana toimiessa olen ajatellut tämän tarkoittavat aktivoitumista, järjestöihin liittymistä, roska päivässä -aatteen seuraamista ja muuta sellaista toimintaa, jolla pystyn paikkaamaan sitä vahinkoa minkä muulla toiminnallani aiheutan ympäristölle. Tuotetta valitessa tämä on hankalampi tapaus. Yksi keino olisi ehkä valita tuotteita, joiden hinnasta osa menee esimerkiksi ympäristönsuojeluun tai muuhun sellaiseen.

Lisään tähän jos keksin jotain parempaa, mutta tällä haavaa en mieti ostopäätöstä tehdessäni “Miten tämän tuotteen ostaminen auttaa ympäristöä sen kuormittamisen sijaan?”. Luulen, että yleinen vastaus olisi “Ei mitenkään.”.


Jätä kommentti

Lähetetyt kommentit jäävät odottamaan hyväksyntää, joten ne eivät ilmesty heti näkyviin.