Eettisempää parranajoa

Perjantai, 25.1.2008, kirjoittanut Juha

Noin neljä kuukautta sitten naamani kyllästyi parranajon aikana tuntuvaan nipistelyyn ja sitä seuraavaan kirvelyyn ja yleiseen epämukavuuden tunteeseen. Se vaati muutosta.

Ajoin ensimmäiset haituvani Gillette Sensor Excel -höylällä ja sillä jatkoin seuraavat 8-9 vuotta, välillä kokeillen Mach 3:a tai muita, palaten kuitenkin taas Sensor Exceliin. Se vain tuntui paremmalta. Sitten vihdoin päätin ostaa “oikean” partakoneen, Philishave 6832:n. Muistelen, että ensimmäinen ajokokemus ei ollut kovin mukava, mutta ohjekirjassa lohdutettiin, että naamalta kestää pari viikkoa tottua Philipsin ajojärjestelmään. Ja tottuihan se.

Viisi vuotta jaksoin suristella, mitä nyt viikonloppuna pidin mieluusti taukoa kun naama tuntui sellaista kaipaavan. Vähän leukaperissä tuntui aina ajon jälkeen, mutta kai se nyt kun sähkökone ajaa niin paljon tarkemmin. Vaikka sänki jäikin tuntumaan.

Noin neljä kuukautta sitten pakkasin Philishaven pois, ajatellen naaman
oireilun olevan merkki siitä, että kone oli tullut tiensä päähän. Aloin tutkimaan partakonemarkkinoita ja sillä välin käytin Gilletten kertakäyttöhöyliä. Märkäajo tuntui pitkästä aikaa mukavalle, mutta olin silti ostamassa uutta sähkökonetta, koska ajattelin sellaisen olevan parempi. Lisäksi niin mukavaa kuin Gillettellä höyläily noin muuten oli, sen terä ei tuntunut purevan oikein hyvin partaani.

Päädyin ostamaan uudemman Philishaven, johon sijoitin kiitettävän summan rahaa. En halunnut ostaa halpaa, koska halusin varmistaa, että ajo on miellyttävää. Pelkäsin halvemmalla koneella ajamisen vastaavan lähinnä epilointia. Parin päivän kokeilun jälkeen menin takaisin liikkeeseen partakoneen kanssa ja sain purettua kaupan. Jatkoin taas ajamista Gilletten kertakäyttöterillä, joita oli vielä jäljellä.

Uusi, hieno Philishaveni ajoi täsmälleen yhtä huonosti kuin viisi vuotta vanha malli, josta ei oltu kertaakaan vaihdettu teriä. Jotain oli pahasti vialla sähköpartakoneissa.

Merkur Heavy Duty

Merkur Heavy Duty -partahöyläJostain palautui mieleeni jutut, joita olin lukenut “klassisesta parranajosta”, samoja välineitä käyttäen “joita isoisäsikin käytti”. Tutustuin aiheeseen tarkemmin ja opin, että monella oli ollut samankaltaisia kokemuksia kuin minulla, mutta wanhoja menetelmiä käyttäen he olivat päässeet kirvelystä, punoituksesta ja sisäänkasvaneista partakarvoista eroon.

Tilasin Miehenkaupasta Merkurin (nyk. DOVO) Heavy Duty -partahöylän, jota monet olivat ehdottaneet ensihöyläksi vasta-alkajille. En ollut vasta-alkaja märkäajossa, mutta en ollut ennen käyttänyt Merkurin kaltaista höylää.

Enää en aio käyttää mitään muuta.

Merkur Heavy Duty on ns. Safety Razor, joka käyttää kaksipuoleisia (DE, Double Edge) teriä. Terät ovat paljon terävempiä ja kestävämpiä kuin muovihöylien terät. Lisäksi höylä itsessään on huomattavasti painavampi kuin vastaavat muovitikut, sillä se on kokonaan metallia. Nämä kaksi seikkaa yhdistettynä toisiinsa ja painettuna naamaa vasten hermostuttivat ensimmäisellä kerralla — varsinkin kun joidenkin kokemukset olivat olleet varsin hurmeisia, mutta jäin kuin jäinkin henkiin. (Itse asiassa Merkurilla on melkeinpä harmistuttavan vaikea viiltää itseään vahingossa. Jännitysmomentti jää puuttumaan kokonaan.)

Ensimmäinen kerta oli huonoin ajoni koskaan. En kuitenkaan masentunut (pitkäksi aikaa), ja ajojälki alkoi parantua tasaisesti, kun maltoin opetella käyttämään höylää oikein. Kahden viikon jälkeen aloin ymmärtämään joidenkin märkäajon kannattajien fanaattisuutta. Pitkästä aikaa parranajo oli jotain, mistä saatoin nauttia. En voi kuvitella enää käyttäväni sähkökonetta tai marketin höyliä, niin paljon paremmalta Merkurilla ajaminen tuntuu.

Mutta miten tämä liittyy eettiseen kuluttamiseen? Siten, että Merkurilla ajaessa naaman lisäksi jotain muutakin kuluu vähemmän, ja toisaalta jotain enemmän.

Jotain vähemmän…

Rahaa

Jos ostan uuden Philipsin sähkökäyttöisen partakoneen, joudun maksamaan siitä ehkä keskimäärin noin 120 euroa. Halvemmallakin saa, mutta oletan tässä, että ajotuloksella on väliä. Nykyaikaiset sähkölaitteet rakennetaan kestämään kolmisen vuotta. Jos oletetaan, että tämä yksilö kestää viisi vuotta ja siihen vaihtaa sinä aikana kerran terät (kolme kappaletta a 20 euroa), yhden vuoden ajamiselle kertyy hintaa (120 + 3 x 20) / 5 = 36 euroa. Tuohon voi halutessaan laskea vielä sähkön hinnan päälle.

Ennen Merkuria käytin Gillette Sensor Excel -partahöylää. Siihen terät maksavat nykyään noin 7 euroa per viiden kappaleen paketti. Kyseiset terät tylsyvät minulla käyttökelvottomiksi viikossa, eli teräpaketteja joutuu vuoden aikana ostamaan kymmenen. Yhteensä teriin menee rahaa vuoden aikana noin 70 euroa. Mach 3:iin rahaa uppoaisi yli sata euroa.

Merkur käyttää kaksipuoleisia partahöylänteriä. Ne ovat huomattavasti kestävämpiä ja terän yksi puoli pysyy käyttökelpoisena jopa kaksi viikkoa, jonka jälkeen sen voi kääntää ympäri ja ajaa toiset kaksi viikkoa. Yhdellä terällä voi siis ajaa kuukauden päivät. Terät maksavat 50 senttiä kappale, eli vuoden aikana teriin menee rahaa 6 euroa.

Märkäajossa joutuu lisäksi käyttämään partavaahtoa, jonka hinta vaihtelee puolesta eurosta useaan kymmeneen per 100 ml, joten käytännössä Merkur ei tule aivan noin halvaksi.

Jätettä

Parranajokone on sähkölaite, joka pitää viedä kaatopaikalle tai kodinkoneliikkeeseen. Sen sisällä oleva akku on ongelmajätettä, joten sitä ei voi kotona lajitella kaatopaikkajätteisiin. Parranajokoneesta syntyy jätettä harvoin, mutta sitäkin hankalampaa.

Koska Gilletten terät ovat muovia, metallia ja mitä lie vaahtomuovia, ne on laitettava kaatopaikkajätteeseen. Merkurin käyttämät terät ovat kokonaan terästä, ja ne voi siksi lajitella pienmetalleihin. Sen lisäksi että Gilletten teristä tulee enemmän jätettä, ne ovat siis myös hankalampi kierrättää.

Luulen, että Merkur kestää koko elinikäni, sillä se on tehty kokonaan ruostumattomasta teräksestä. Gilletten höylä taitaa olla jo kymmenen vuotta vanha, mutta hyvin sekin on kestänyt. En kuitenkaan uskaltaisi ennustaa sille yhtä pitkää elinkaarta kuin Merkurin tuotteelle, koska se on muovia ja sen mekaniikka ei ole yhtä kestävän oloista.

En osaa arvioida, minkä verran mistäkin ajolaitteesta syntyy jätettä sitä valmistettaessa, mutta kuvittelisin Merkurin olevan tässäkin suhteeessa parempi sen yksinkertaisuuden vuoksi.

Jotain enemmän…

Vettä

Jos jotain kuluu selvästi enemmän märkäajossa, se on vesi, ja nimenomaan kuuma tai lämmin vesi. Jos kaikki mahdollinen otetaan huomioon, vettä tarvitaan

  • sudin kasteluun
  • parran ja naaman kastelemiseen
  • terän putsaukseen ajon aikana
  • höylän puhdistukseen ajon lopuksi
  • partasudin puhdistukseen
  • vaahtoastian puhdistukseen
  • partahöylän säännölliseen puhdistukseen

Olen onnistunut kuitenkin minimoimaan veden käytön niin, että käytän juoksevaa vettä ainoastaan pikaiseen naaman kasteluun sekä partasudin, höylän ja käyttämieni kippojen loppuhuuhteluun.Muuten toimin niin, että lasken ensin yhteen astiaan vettä ja kastelen partasudin siinä. Ajon aikana huuhtelen terää samaisessa astiassa.

Joissakin ohjeissa neuvottiin laveeraamaan naamaa vedellä vähintään 30 sekuntia ennen ajoa, mutta en huomannut siitä olevan mitään hyötyä (kuten en myöskään kuumasta pyyhkeestä), joten kastelen naamaani vain sen verran että se kastuu.

En ole laskenut, mutta luulen vettä säästyvän ainakin sen kymmenisen litraa per ajo verrattuna siihen, että tekisin kaiken juoksevan veden alla. Siltikin, vettä kuluu selvästi enemmän kuin sähkökoneella ajettaessa.

Partavaahtoa

Tosimiehet ajavat partansa Bowie-veitsellä ilman partavaahtoa taisteltuaan ensin krokotiilin tai susilauman kanssa (tai molempien).

Minulle partavaahto on välttämättömyys, ja sen tärkein ominaisuus on partakarvan pehmittäminen. Tämän takia kaupasta saatavat partavaahdot ja -geelit eivät kelpaa, sillä kuten niiden kyljissä mainostetaan, niiden pääasiallinen tarkoitus on liukastuttaa. Liukastukseen kelpaa aivan yhtä hyvin rypsi- tai vauvaöljy. Jos partavaahto ei pehmitä karvaa, sen leikkaamisesta ei tule minulla mitään.

Suomesta on hankala löytää perinteistä partavaahtoa/saippuaa, ilmeisesti markettien tarjonta riittää useimmille. Tunnetummat ulkomaiset merkit, kuten Art of Shaving, Crabtree & Evelyn sekä Truefitt & Hill, loistavat poissaolollaan. Ainoat varteenotettavat vaahdot jotka olen löytänyt ovat Man-ü:n, Lancômen ja The Body Shopin partavaahdot.

The Body Shop partavaahtoKoska tässä yritetään olla kovasti eettisiä, olen päätynyt Body Shopin partavaahtoon. Olen käyttänyt sitä jo kuukauden päivät, mutta en vieläkään osaa sanoa onko se hyvää
vai ei. Joinakin päivinä se toimii loistavasti, toisina päivinä tuntuu, että paremmin saisi ajettua kun levittäisi sinappia naamaan. Viime aikoina olen onnistunut paremmin kuin alkuaikoina, mutta silti tuntuu, että oikeanlaisen vaahdon saaminen on enemmän onnesta kuin taidosta kiinni. Aika näyttää, ostanko sitä toisenkin purkin vai kokeilenko jotain toista merkkiä.

Partasuteja

Marketin geeleissä ja vaahdoissa on se hyvä puoli, että niitä voi levittää naamaan kädellä. Ns. oikeat vaahdot eivät ole valmista vaahtoa, vaan ne tarvitsee ensin vaahdottaa, ja tähän tarkoitukseen paras väline lienee partasuti.

Partasuti on ehkä perinteisen ajomenetelmän epäekologisin osa, sillä alan asiantuntijoiden mukaan parhaat sudit tehdään mäyränkarvasta. Nämä mäyrät ovat ymmärtääkseni melkein poikkeuksetta kiinalaisia, ja väitetään, että mäyrät ovat siellä tuhoeläimiä, joista on paljon riesaa paikallisille viljelijöille. He siis pyydystäisivät niitä siitä huolimatta vaikka niistä ei tehtäisikään partasuteja länsimaihin, mutta partasutiteollisuuden ansiosta siitä saa rahaakin.

The Body Shop partasutiKun ostin ensimmäisen sutini, en löytänyt mitään muita kuin mäyränkarvasta tehtyjä, joten päädyin ostamaan sellaisen. Myöhemmin löysin Body Shopista keinokuitusudin, joka on mielestäni aivan yhtä hyvä kuin mäyränkarvasutikin, ehkä jopa parempi. Nykyään käytän vain sitä.

Aikaa

Minulta meni noin pari viikkoa ennen kuin opin käyttämään Merkuria oikein. Aikaa menee terän oikean kulman hakemiseen, parran kasvusuunnan vaikutuksen ymmärtämiseen ja partavaahdon oikean sekoitussuhteen löytämiseen. Suun ympäristö vaatii yksilöllisen tekniikan opettelun, jotta jäljestä saa tasaista.

Lisäksi ajamiseen menee, ajotavasta riippuen, jonkin verran enemmän aikaa kuin perushöylällä ajamiseen ja reilusti enemmän aikaa kuin sähkökoneella ajamiseen.

Mutta se aika on hyvin käytetty.

Ja paljon parempaa

Olen nyt pari kuukautta käyttänyt Merkurin höylää, ja olen ajanut partani joka päivä (paitsi yksi jäi väliin). Kertaakaan ei ole tuntunut samanlaista kirvelyä kuin muiden ajotapojen jälkeen. Naama ei punoita eikä sisäänkasvaneita karvoja ole näkynyt.

Nykyään odotan, että pääsen aamulla ajamaan partani. Se on eräänlaista meditaatiota, jota tehdessä joutuu keskittymään vain siihen. Se on hauskaa, rentouttavaa ja erittäin tyydyttävää. Se tuntuu hyvälle.

Jos ei tule ilmi, että märkäajo olisi epäekologisempaa tai muulla tavalla huonompi vaihtoehto kuin sähkökoneella ajaminen, niin tämä on ehkä yksilötasolla kokonaisvaltaisesti tyydyttävin muutos kohti eettisempää kuluttamista, minkä olen tehnyt.


Kommentit

  1. Janne N kirjoitti

    Kaikkein eettisin ratkaisu olisi toki jättää parta ajamatta. Silloin ei kuluisi mitään luonnonvaroja ja raaka-aineita, ei kuluisi vettä eikä tulisi jätettä. Luonnollisuus on poikaa!

    Valitettavasti länsimainen kulttuuri ihannoi nuoruutta ja poikamaisuutta/tyttömäisyyttä ja karvoista on tullut kauhistus. Toivottavasti ihmiset uskaltaisivat jättää muiden miellyttämisen ja tiettyyn muottiin pakkautumisen ja olla vain omia itsejään.

  2. Juha kirjoitti

    Toki niinkin. Mutta ainakin minulla kyse on enemmän makuasiasta kuin muodin seuraamisesta tai muihin ulkoisiin paineihin sortumisesta. Ilman partaa on kivempi kuin parran kanssa.

    Lisäksi keittoa on mukavampi syödä, kun siinä ei ui puolta metriä partaa. :)

  3. Jaakko kirjoitti

    Törmäsin mökillä vanhaan Merkur heavy dutyyn, ja innostus yksiteräiseen partakoneeseen kasvoi jälleen niin, että tilasin juuri omani Miehenkaupasta. Märkäajoa on tullut harrastettua jo muutama vuosi, mutta vasta nyt siirryn “vanhaan välineeseen”.

    Suosittelen lämpimästi tutustumaan Manticin parranajoblogiin http://mantic59.blogspot.com/ ja hakemaan hänen tekemiään parranajovideoita vaikka YouTubesta hakusanalla wet shaving.

  4. Jaakko kirjoitti

    Nopeaa toimintaa Mihenkaupalta. Posteljooni kiikutti laitteen alle vuorokaudessa kotiovelle, vaikka en ollut edes valinnut kotiinkuljetusta. Mielenkiintoinen, jopa miehinen ensimmäinen ajokokemus, Mach 3 pölyttynee nurkassa tästä eteenpäin.

  5. Juha kirjoitti

    Olen katsonut Manticin YouTube-videoita, mutta en tiennyt hänen blogistaan, joten kiitos linkistä.

    Mukavia ajohetkiä, Jaakko. Aika harvassa taitavat olla ne, jotka ovat Macheihin palanneet “oikean” höylän jälkeen. Joskus yksinkertainen on parasta.

  6. Tero kirjoitti

    Seuraavaksi kannattaa siirtyä kokeilemaan perinteistä partaveistä, joka on näitä mainitsemiasi vempaimia ekologisempi. Ainut haittapuoli on siinä, että opetteluun menee aikaa… Ja teroittaminen on ainakin aluksi aivan tuskaa (itse olen opetellut vasta 2 vuotta…)

    Mutta homman alettua sujumaan jo muutaman ajon jälkeen, ei muita vehkeitä halua edes ajatella…

  7. tare kirjoitti

    kylläpä itse käytän supermarketin partahöyliä 2 teräisiä sekä partavaahtoa hyvin karvat lähtee kun muistaa vaihtaa noin 10 parran ajon kerran uuden höylän philpsin partakone on paras mutta mukavampi on ajaa parta höylällä vaahdon kera nääs

  8. Jukka kirjoitti

    Itselläni on ollut käytössä Merkur HD noin puoli vuotta ja hyvin on palvellut.

    Päätin ottaa seuraavan askeleen parranajossa ja niinpä tilasin itselleni Miehenkaupasta säädettävän
    Merkur Progressin. -Saapa nähdä miten pärjäilen sen kanssa…

  9. Jukka nro 2 kirjoitti

    Samanlaisia ongelmia oli minullakin ennen kuin törmäsin Corey Greenbergin artikkeliin “paremmasta parranajosta”.

    Siinä vaiheessa olin käynyt läpi kaiken maailman muovihöylät monine terineen ilman tärinöitä ja niiden kanssa. Leuka punottavana tilasin USA:sta Merkurin Hefty Classicin ja tuubin Prorason partavaahtoa. Jep.. ei ollut egologinen vaihtoehto lennättää parranajoa varten kone toiselta puolelta rapakkoa Suomeen, mutta tuohon aikaan en jälleenmyyjää löytänyt edes euroopasta, vaikka kyseessä oli kuitenkin Saksalainen tuote. Merkurilla ei ollut www-sivuja ja saksankieltäkään en koskaan ole opiskellut. Onneksi tilanne on parantunut ja kyseistä partavaahtoakin saa paikallisesta kosmetiikkaliikkeestä suoraan hyllystä.

    Vaikka minulla ei aikaisempaa kokemusta märkäajosta ollut, ekan ajokerran jälkeen lähinnä nauratti aikaisempi vuosien tuskailu parran ajon kanssa – kaikki olisi ollut niin helposti korjattavissa. Yhtäkkiä aloin ymmärtää märkäajon ajoittain fanaattisiakin puolestapuhujia.

  10. Mikko F kirjoitti

    Jukka nro 2, Minkälaisesta liikkeestä löytyy esim. Proraso-partavaahtoa? Itse asun Hämeenlinnassa.

  11. Andy kirjoitti

    Mikko, en ole nähnyt Prorasoa Suomessa, mutta Italiassa sitä saa supermercatoista ja halpahalleista (esim Standa) melkeinpä mistä vaan. Laatu on erinomainen ja hinta todella ystävällinen. Kun menet käymään Italiassa tai kun joku kaverisi menee, hanki ihmeessä (pyydä tuomaan) runsaasti Prorasoa, niin kauan kun kukaan Suomessa ei ole havahtunut kyseisen erinomaisen tuotteen maahantuontiin.
    Sitten vielä: Märkäparranajon (klassisella höylällä siis) parhaiten varjeltuja salaisuuksia on “preshave”-öljy. Siis tuote, joka hierotaan naamaan pesun jälkeen, mutta ennen partavaahtoa. Suomesta saa erinomaista tuotetta Decleor Aromessence Triple Action Rasage Perfector. Voi käyttää myös after-shave-öljynä. Hieno tuote, mutta pienen putken hinta on n. 55€ ! Sitä vastoin Prorason “Crema pre e dopo barba”-purkki maksoi Roomassa 3,40€ ja purkillinen kestää varmaan vuoden. Siis sitäkin voi käyttää sekä ennen että jälkeen ajon. On toki muitakin tuotteita, mutta salaisuus on juuri tämä: erityistä öljyä tai muuta vastaavaa tuotetta ennen vaahtoa, ei huuhdota pois vaan jätetään vaahdon alle ja sitten ajo. Kokemus on palkitseva eikä sen jälkeen voi kuvitella ajoa enää muilla tavoin.

  12. Marikki kirjoitti

    Hei! Parrattomana en voi analysoida ajomukavuutta, mutta hieman täytyy kritisoida: The Body Shop kuuluu lähinnä näihin viherpestyihin firmoihin, jotka mainostavat luonnollisuudella, vaikka tuotteet ovat pääasiassa ihan samanlaisia kuin “epäekologiset” serkkunsa.

    Tähän viherpesun tunnistamiseen ei auta oikein muu kuin sertifioidun luonnonkosmetiikan käyttäminen. Rita Stiensin kirja Totuus kosmetiikasta on karua luettavaa mm. juuri The Body Shopin ystäville, joihin itsekin kuuluin. Stiens selvittää helppotajuisesti kosmetiikan takana väijyvät INCI-koodit, ja kuinka niistä voi nopeasti vaklata tuotteen luonnonystävätason! Helpommalla tietty pääsee, kun pitäytyy siinä sertifioidussa kamassa…

  13. Juha kirjoitti

    Kiitos kommentista, Marikki. Kritiikki ja muu opastus on aina tervetullutta, sillä en ole täällä tietämässä vaan oppimassa.

    Pikaisesti etsimällä näyttäisi siltä, että jutuissasi on perää. Pitänee perehtyä (tähänkin) asiaan tarkemmin.

  14. Juha2 kirjoitti

    Eli ostit siis ensin mäyränkarvaisen sudin, ja koska halusit toimia ekologisesti ostit toisen keinokuituisen???

  15. Juha kirjoitti

    Tästä on jo jonkin verran aikaa, mutta varmaan joitain niitä linjoja se ajatus on kulkenut. Luulen, että eettisyys on ollut tärkeämpää kuin ekologisuus, mutta yhtä kaikki, metsäänhän tuossa on menty.

    Kaikista järkevintä olisi ollut pärjätä sillä minkä oli jo mennyt ostamaan, eikä ostaa uutta tilalle. Kun ei siinä vanhassakaan tainnut mitään pahasti vialla olla, en muista enää.

    Innoissaan juoksee läpi ohdakkeiden, mutta onneksi ihminenkin oppii joskus virheistään.

  16. Janne kirjoitti

    Hei! Olen hankkimassa ensimmäistä kertaa itselleni tuollaista safety razoria, ja olenkin etsiskellyt kaikenlaista tietoa asian tiimoilta. Kysyisin aluksi, soveltuuko safety razor myös hiusten ajoon. Pidän kaljua, ja siksi yleensä höylään parran ja pääkopan samanaikaisesti. Tukka on ainakin siinä mielessä haastavampi ajettava, että niskaa ja takaraivoa ei höylätessä näe.

    Toiseksi tahtoisin tietää, miten esimerkiksi Merkurin varsin kalliit mallit eroavat vaikkapa Wilkinson Swordin huokeammista, muutaman punnan hintaisista verrokeista.

    Kiitos vastauksista jo etukäteen!

  17. Juha kirjoitti

    Jannelle: Itse en ole kokeillut pään ajamista (minkäänlaisella höylällä), mutta vähän ajatus mietityttää. Itselläni leukaluun kulmat, joissa luu on lähinnä pintaa, ovat alttiina haavoille. Siksi ainakin *kuvittelisin*, että kallon ihon joustamattomuus altistaisi sen samalla lailla, mutta tosiaan, oikeaa kokemusta ei ole.

    Tämän kaltainen höylä ei ole myöskään kovin anteeksiantava virheliikkeille, joten vakaata kättä tarvitaan yhtä kaikki.

    Merkurin ja Wilkinsonin eroista en osaa sanoa.

  18. Jari kirjoitti

    En tiedä onko vastuullisempaa kulutusta, mutta partahöylien teroitukseen on ainakin Hollannissa, Saksassa ja Englannissa käytetty seuraavaa laitetta http://www.kodintarpeisiin.fi/index.php?route=product/product&product_id=51
    Säästää rahaa, kun partahöylää pystyy käyttämään pitempään ja samoin jätteiden määrä vähenee.


Jätä kommentti

Lähetetyt kommentit jäävät odottamaan hyväksyntää, joten ne eivät ilmesty heti näkyviin.