Arkisto kuukaudelle 8/2008

Aiemmin ostamani Ole hyvän aloe vera vartaloshampoo loppui, joten ostin testimielessä sen tilalle saman valmistajan mango-mustaherukka-lime vartaloshampoota. Tuoksu on aika vinkeä, mutta tämä ei valitettavasti vaahtoa yhtään sen enempää kuin aloe verakaan. Eli ei ole minun käytössäni kovin riittoisaa.

Sen todettuani ostin vuoroaan odottamaan Urtekramin suihkugeeliä, mutta sen hinta on noussut yli kymmeneen euroon. Tällä kerralla raaskin selkänahasta sen verran repiä, mutta tuo on nyt sen verran ylittänyt kipukynnyksen, että ensi kerralla jää väliin.

Nyt pitää siis taas etsiä jotain korvaavaa tuotetta, kun sekä Ole hyvän että Urtekramin tuotteet ovat minun käytössäni liian kalliita.

Siwasta tarttui mukaan uusi Me-lehti (8/2008). Siinä mainittiin, että kauppojen pullonpalautusautomaattien viereen on tullut muovipussien kierrätyspisteitä. Suomen muoviteollisuus & co ovat tehneet aiheesta sivustonkin, www.muovikassikiertoon.fi.

Sivuilla listattuja kierrätyspisteitä ei ole vielä kovin paljon, useimmissa kaupungeissa näyttäisi olevan vain yksi tai kaksi. Siinä siis syy yksi syy, miksi en ollut vielä tiennyt siitä.

Kyyninen voisi ajatella, että muoviteollisuudella on pelko siitä, että ihmiset alkavat vähentää muovipussien käyttöä sen saaman huonon maineen takia. Nyt jos ihmiset saadaan vakuuttumaan siitä, että kaupasta voi ottaa muovipussin ja silti olla ympäristötietoinen, kysynnän laskua saadaan ehkä hidastettua (mikäli se edes on ollut laskussa, en tiedä). Yritykset tekevät harvoin sellaisia asioita, joista ei koidu niille voittoa.

Muovipussi on kuitenkin verrattomasti parempi kierrättää kuin heittää roskiin, joten kaiken kaikkiaan tämä on hyvä asia. Tosin heti kun kierrätetystä muovipussista valmistetaan jotain sellaista kulutustavaraa mitä ei voida kierrättää edelleen, muovipussi päätyy kaatopaikalle, mutta toisessa muodossa. Muovijätteen määrä siis lisääntyy vääjäämättä, mutta kierrättämällä muovikassijätteen määrä vähenee.

Kuva: D’Arcy Norman

Sivuilla kerrotaan:

Muovikasseissa uusiomateriaalin osuus on yleensä noin 60 %, mutta Suominen on valmistanut jopa 80-100 % uusiomateriaalista valmistettuja kasseja. Jätesäkeissä uusion osuus on yleensä noin 98 %, koska noin 2 % tulee säkissä käytettävästä mustasta pigmentistä.

Eli jos ostaa säännöllisesti muovikasseja ja normaalisti heittää ne roskiin, kierrätyksellä voisi vähentää omaa muovipussien kulutusta 60 prosentilla.

Nyt kun joku vielä kertoisi, että mihin ne kaatopaikkajätteet sitten voisi laittaa jos ei muovipussiin?

Katsoin jokin aika sitten The Corporation -dokumentin. Siinä tarkastellaan miten nykyajan yritykset toimivat ja minkälainen vaikutus niillä on ihmisten elämään. Dokumentissa paneudutaan lähinnä amerikkalaisiin yrityksiin, mutta erittäin mielenkiintoista katseltavaa ja kuunneltavaa yhtä kaikki. Itse suhtaudun tämän kaltaisiin dokumentteihin aina tietyllä varauksella, mutta kovin vakuuttavasti tekijät maalaavat suuryrityksistä kuvan mistään piittaamattomina psykopaatteina.

Joitakin mieleen jääneitä yksityiskohtia:

• Fox News erotti Steve Wilsonin ja Jane Akren, koska nämä eivät suostuneet vääristelemään erään raporttinsa tuloksia. He haastoivat Foxin oikeuteen, mutta tuomari hylkäsi syytteet, koska "uutisissa valehtelu ei ole laitonta"
• Amerikkalainen Bechtel (yhdessä parin muun yrityksen kanssa) sai haltuunsa Boliviassa sijaitsevan Cochabamba-kaupungin vedenjakelun, ja päätti että myös sadevesi kuuluu heille, eikä maan asukkailla ole oikeutta kerätä sitä. (Tämän paikkansapitävyys on tosin epäselvää.)
• Dominikaanisessa tasavallassa Niken tehdastyöläisest saavat 7 senttiä jokaisesta tekemästään Niken paidasta, eli 0,3 % niiden myyntihinnasta.
• IBM myi toisen maailmansodan aikana tietokoneita natseille ja lähetti teknikkojaan keskitysleireille huoltamaan niitä.
• Monet amerikkalaiset yritykset käyvät aktiivisesti kauppaa sellaisten maiden ja ryhmittymien kanssa, jotka on luokiteltu Yhdysvaltojen vihollisiksi.

Dokumentin voi ladata ilmaiseksi ja laillisesti torrenttina (lisätietoa julkaisusta) tai katsoa YouTubessa. Dokumentilla on myös www-sivut, joilta löytyy lisätietoa ja dokumenttiin liittyvää lisämateriaalia.

En ole vieläkään ehtinyt kunnolla tutkia luomutuotannon etuja ja haittoja, mutta eteeni sattui pari artikkelia, jotka tuovat esiin joitakin seikkoja, joita en ollut aiemmin tullut ajatelleeksi.

Viljelmien hyvinvointi

Ensimmäinen artikkeli on The New York Timesin verkkolehdessä ilmestynyt Unhappy Meals, jonka on kirjoittanut Michael Pollan (hänen kirjansa Omnivore’s Dilemma on lukulistallani).

Artikkeli ei ole varsinaisesti luomutuotannosta, vaan lähinnä kertoo miten Pollanin mielestä ihmisen pitäisi syödä voidakseen mahdollisimman hyvin. (Oikea tapa voidaan tiivistää kahteen sanaan: syö ruokaa. Mitä se taas tarkoittaa ja miksi se on nykyaikana niin vaikeaa selviää lukemalla tämä erittäin mielenkiintoinen artikkeli.) Mutta hän tuo esille joitakin asioita, jotka lisäävät luomun mielekkyyttä ainakin minun silmissäni. Kannattaa muuten huomata, että teksti kertoo pääasiassa Yhdysvaltain tilanteesta, ei koko maailman. Mutta kuitenkin.

Pollan kirjoittaa, että koska ihminen yleisesti ja ruokateollisuus erityisesti ovat ajan myötä jalostaneet lajikkeita suosimalla jotain tiettyjä ominaisuuksia, kuten parempi säilyvyys, suurempi sato ja kevyempi hampaille, niistä on sivutuotteena tullut kemialtaan yksinkertaisempia ja ravintoarvoltaan köyhempiä. Toisin sanoen, teollisuus on poistanut ruoasta niissä aiemmin luontaisesti olleet ravintoaineet ja nyt lisää niitä jälkeenpäin ruokajalosteisiin, kuten esimerkiksi laittamalla vitamiineja aamiaismuroihin.

Myös kemiallisten lannotteiden käyttö ja saman lajikkeen viljely vuodesta toiseen on köyhdyttänyt maata, joka on Pollanin mukaan johtanut omalta osaltaan lajikkeiden ravintosisällön yksinkertaistumiseen.

Nämä kaksi asiaa ovat sellaiset, jotka jäivät mieleen luomuviljelyn puolestapuhujina. Luomuviljelyssähän käsittääkseni pyritään lajien monimuotoisuuteen ja luonnollisuuteen sekä vuoroviljelyyn, jolloin samalla pellolla ei viljellä peräkkäisinä satokausina samaa lajiketta.

Kuten olen sanonut, en ole erityisen paljon etsinyt tietoa luomusta, mutta en ole aiemmin kuullut näitä perusteluja. Useimmin näkemäni argumentit ovat olleet, että luomuruoka maistuu paremmalta, siinä on vähemmän kemikaaleja ja että järvet eivät rehevöidy niin paljon. Ehkäpä Suomessa asiat ovat paremmin kuin mitä artikkelissa kuvataan, ja “normaalisti” viljellyllä ja luomuviljellyllä ruoalla ei ole niin huomattavaa eroa kuin muissa maissa?

Sivuhuomatuksena: Artikkelissa mainitaan, että muinoin ihminen käytti ravinnokseen 80 000 eri lajiketta, joista 3 000 oli yleisessä käytössä. Tänä päivänä kaksi kolmasosaa (yhdysvaltalaisten) ihmisten syömistä kaloreista on peräisin neljästä eri lajikkeesta: maissista, soijapavuista, vehnästä ja riisistä.

Melkoinen muutos.

Viljelijöiden hyvinvointi

Yhteishyvä-lehden numerossa 5/2008 kerrottiin luomupuuvillan viljelystä Intiassa. Kun artikkelin mukaan Amarsingh Malsingh siirtyi viljelemään luomupuuvillaa, muutoin karut pellot ovat alkaneet voimaan paremmin. Sen seurauksena myös itse puuvilla kasvaa elinvoimaisemmin.

Amarsinghille maksetaan luomupuuvillan viljelystä 20 % enemmän kuin tavallisesta puuvillasta, jonka lisäksi sen viljely tulee halvemmaksi. Aiemmin hän joutui ottamaan kovakorkoisia lainoja ostaakseen lannotteita ja kemiallisia torjunta-aineita, mutta luomuviljelyssä niitä ei enää tarvita. Torjunta-aineet aiheuttivat Amarsinghille monenlaisia terveydellisiä haittoja, joten luomuviljelyn ansiosta pellon ja puuvillan lisäksi myös hän voi paremmin, ja parempien ansioiden johdosta niin myös koko perhe.

Melkoista suitsutusta luomun puolesta.

Artikkeli kuitenkin toi hyvin esille erään seikan: oli luomutuotannon edut Suomessa mitkä hyvänsä, vaikuttaa siltä, että ne ovat erittäin merkittäviä köyhemmissä maissa. Ulkomaisia luomutuotteita ostamalla ei siis saa ainoastaan vähemmän kemikaaleja lautaselle, vaan sillä voi myös parantaa ihmisten hyvinvointia samalla tavalla kuin Reilun kaupan tuotteita ostamalla.

Monet niistä yrityksistä jotka ostavat luomutuottajien sadon pyrkivät myös Reilun kaupan tapaiseen eettisyyteen (ei lapsityövoimaa, työntekijöiden hyvät olot) ja reilun hinnan maksamiseen, joten parhaimmassa tapauksessa siinä yhdistyvät kummankin hyvät puolet.

Yhteenvetona

Näiden kahden artikkelin perusteella yritän jatkossa suosia ulkomaisten tuotteiden osalta enemmän luomua. Monet luomutuotteista ovat valitettavasti kirpaisevan kalliita, mutta eivät kaikki. Toivon, että se pieni panostus mitä raaskin luomun suuntaan tehdä edes vähän parantaa asioita jossain päin maailmaa.

Valokuvat: editorgirl: Corn field, TeeBeeWee: Hamburger and French Fries, asifthebes: Cotton Flower

Olen ottanut testimielessä käyttöön mineraalideodorantin. Kyseessä on Vivida 24h Mineral deo stick, jolla on hintaa vajaat kymmenen euroa. Kivi sisältää vettä ja ammoniumalunaa, joka ei ainakaan erään tietolähteen mukaan ole alumiinia, eli deodorantti on siis alumiiniton. Tuote on valmistettu Thaimaassa.

Mineraalideoa käytetään niin, että kivi kostutetaan, jonka jälkeen sitä hierotaan kainaloon. Tämä on yllättävän haastava toimenpide, ainakin minulle. Jos kiveä kastelee liian vähän, se ei kostu riittävästi eikä siitä irtoa kainaloon mitään, jonka lisäksi hankaus tuntuu epämiellyttävältä. Jos kiveä kastelee liikaa, vettä pääsee kotelon sisään, ja sitten sitä valuu pitkin kylkiluita. Ravistelu ja alaspäin pitäminen poistaa vain osan vedestä, tosin en uskalla edes kovin kovaa ravistaa, ettei kivi lennä seinälle (kiinnitys tuntuu vähän huteralta). Kainaloon hierominen ei sentään tuota vaikeuksia.

Kivi ei ole täysin sileä, joten se tuntuu jonkin verran karhealta kainaloa vasten, varsinkin jos sitä ei ole kastellut riittävästi. Tässä vaiheessa on vielä vaikea sanoa, että onko mineraalideo yhtään hellempi kainaloille kuin tavallinen deodorantti, joka ei raavi mutta jonka sisältämät kemikaalit kirveltää ihoa (myös sensitive-tyyliset).

Sen olen huomannut, että tämä ei ole ihan yhtä tehokas kuin tavallinen deodorantti. Jos päivän aikana liikkuu hikoiluun saakka, niin dödö pettää ennemmin kuin myöhemmin. Toisaalta jos ei sen kummemmin hikoile niin illalla on osapuilleen yhtä raikkaan tuoksuinen kuin aamullakin. Tai niin raikas kuin itse luonnostaan on. Mineraalideo ei nimittäin haise millekään. Se ei myöskään tahraa eikä jää tuntumaan tai näkymään iholle. Kun roll-on rexonan voi levittää silmämääräisesti, mineraalideon käyttäminen on enemmän uskon asia.

Ajatuksena oli, että tämä olisi ympäristöystävällisempi, koska sen luvataan kestävän vuoden verran. Silloin sen käytöstä tulisi vähemmän jätettä kuin tavallisesta deodorantista, joita pitää ostaa vuoden aikana useampi. En osaa kuitenkaan sanoa kumman valmistus kuormittaa enemmän ympäristöä, joten tämä voi päätyä olemaan huonompi valinta.

Toistaiseksi olen kuitenkin ihan tyytyväinen ja pidättäydyn siinä uskossa, että tämä on parempi valinta.