Muovipussien kierrätys

Perjantai, 15.8.2008, kirjoittanut Juha

Siwasta tarttui mukaan uusi Me-lehti (8/2008). Siinä mainittiin, että kauppojen pullonpalautusautomaattien viereen on tullut muovipussien kierrätyspisteitä. Suomen muoviteollisuus & co ovat tehneet aiheesta sivustonkin, www.muovikassikiertoon.fi.

Sivuilla listattuja kierrätyspisteitä ei ole vielä kovin paljon, useimmissa kaupungeissa näyttäisi olevan vain yksi tai kaksi. Siinä siis syy yksi syy, miksi en ollut vielä tiennyt siitä.

Kyyninen voisi ajatella, että muoviteollisuudella on pelko siitä, että ihmiset alkavat vähentää muovipussien käyttöä sen saaman huonon maineen takia. Nyt jos ihmiset saadaan vakuuttumaan siitä, että kaupasta voi ottaa muovipussin ja silti olla ympäristötietoinen, kysynnän laskua saadaan ehkä hidastettua (mikäli se edes on ollut laskussa, en tiedä). Yritykset tekevät harvoin sellaisia asioita, joista ei koidu niille voittoa.

Muovipussi on kuitenkin verrattomasti parempi kierrättää kuin heittää roskiin, joten kaiken kaikkiaan tämä on hyvä asia. Tosin heti kun kierrätetystä muovipussista valmistetaan jotain sellaista kulutustavaraa mitä ei voida kierrättää edelleen, muovipussi päätyy kaatopaikalle, mutta toisessa muodossa. Muovijätteen määrä siis lisääntyy vääjäämättä, mutta kierrättämällä muovikassijätteen määrä vähenee.

Sivuilla kerrotaan:

Muovikasseissa uusiomateriaalin osuus on yleensä noin 60 %, mutta Suominen on valmistanut jopa 80-100 % uusiomateriaalista valmistettuja kasseja. Jätesäkeissä uusion osuus on yleensä noin 98 %, koska noin 2 % tulee säkissä käytettävästä mustasta pigmentistä.

Eli jos ostaa säännöllisesti muovikasseja ja normaalisti heittää ne roskiin, kierrätyksellä voisi vähentää omaa muovipussien kulutusta 60 prosentilla.

Nyt kun joku vielä kertoisi, että mihin ne kaatopaikkajätteet sitten voisi laittaa jos ei muovipussiin?


Kommentit

  1. Reetta kirjoitti

    Hei,
    kuten varmaan tiesitkin, niin kaatopaikkajätteitä varten kertyy pakollakin sopivia pusseja, joita ei vain voi välttää. Sipsipussit, hedelmäpussit (suolakurkkuja ja perunoita varten oteteut, joita ei viitsi pakata verkkokasseihin) ja ennen kaikkea leipäpussit toimivat meillä roskapusseina.

    Tällainen melko itsestään selvä kommentti oli pakko laittaa :)

  2. Eeva kirjoitti

    Heippa!

    Minulla on juuri muovipussien lajittelu käynnissä ja aloin miettiä, että miten niitä voisikaan kierrättää, kun ei roskiinkaan viitsi heittää (siis sellaisia joita ei voi käyttää uudestaan esim. roskapussina). Eipä muuten tullut mieleen tuo muiden pussien käyttö roskapussina! Tulisikohan roskat vietyä useammin, jos käytössä olisi leipäpussi ;)


Jätä kommentti

Lähetetyt kommentit jäävät odottamaan hyväksyntää, joten ne eivät ilmesty heti näkyviin.