Arkisto kuukaudelle 10/2008

Kingfisherin hammastahnan hinnannousu

Kingfisher-hammastahnojen hinta on noussut Ruohonjuuressa sen verran, että ne maksavat jo yli 9 euroa. Tämä on niin hurja hinta hammastahnasta, että oli pakko kysellä miksi hintaa on nostettu. Ruohonjuuresta vastattiin, että

Kingfisherin maahantuoja Makrobios on nostanut Kingfisher-hammastahnojen tukkuhintoja kahteen kertaan huhtikuun 2008 jälkeen, joten myös me olemme joutuneet näin menettelemään. Maahantuoja on perustellut hinnannostojaan tavarantoimittajansa hinnannostolla sekä kuljetus yms. logististen kustannusten jyrkällä nousulla (polttoaineen hinta yms.)

Ihmetyttää kyllä, että kuinka monien käsien kautta hammastahnat kulkevat, jotta niiden hinta kasvaa noin suureksi. Punnitse & Säästä -ketju tuo hammastahnat itse maahan, ja siellä saman kokoinen tuubi maksaa edelleen 3,95 euroa.

RDA

Kun aikoinaan kysyin hammaslääkäriltä mielipidettä Urtekramin hammastahnasta, hän ei sanonut siitä juuta eikä jaata, mutta mietti ääneen mikä mahtaa olla tahnan hankausarvo. En silloin ajatellut sitä sen kummemmin, mutta jokin aika sitten törmäsin termiin nimeltä RDA.

RDA on lyhenne sanoista Relative Dentin Abrasivity tai Radioactive Dentin Abrasivity. Lyhyesti selitettynä se on luku, joka kertoo kuinka paljon hammastahna kuluttaa hampaita. Yotuelin esitteen mukaan sen pitäisi kuulemma olla alle 100, toisten lähteiden mukaan taas korkeintaan 200.

Eli juuri tämä oli se asia mietitytti hammaslääkäriä, ja nyt se alkoi mietityttämään minuakin. Siksi kysyin asiaa sekä Kingfisheriltä että Urtekramilta.

Urtekramilta vastattiin, että heidän hammastahnansa RDA on noin 50. Kingfisherin (äärimmäisen ystävällinen) asiakaspalvelu osasi pienen selvittelyn jälkeen kertoa vain sen, että juuri sitä asiaa he eivät ole hammastahnoistaan tutkineet. Luulen kuitenkin, että siinäkin RDA on korkeintaan 50, koska Urtekramin tahna tuntuu paljon karkeammalta ja kummassakin tahnassa on samankaltaisia aineksia.

Eli voin jatkaa ko. ekotahnojen käyttöä hyvillä mielin ilman pelkoa siitä, että kohta on vain juuret jäljellä.

Ilmankos-projektin puitteissa on Tampereella tiedossa mielenkiintoisen kuuloisia luentoja, joiden teemana on ilmasto ja arki. Sarjan ensimmäinen luento pidetään jo ensi viikolla 28. päivä tiistaina, mutta 12. marraskuuta on tiedossa ensimmäinen, jossa — ainakin kuvauksen mukaan — saattaisi olla tiedossa ihan konkreettisia neuvoja, miten tavallinen ihminen voi omalla toiminnallaan vaikuttaa ilmastonmuutokseen.

Kaikki luennot pidetään vanhan kirjastotalon musiikkisalissa. Pitänee poiketa jos sattuu olemaan aikaa.

Bongasin eilen Lidlin mainoksessa, että he myyvät oman Fairglobe-merkkinsä alaisia Reilun kaupan tuotteita. Näitä on tiettävästi ollut myynnissä jo puolentoista vuoden verran, mutta sen verran harvoin tulee asioitua Lidlissä, ettei ole aikaisemmin sattunut silmään.

On sinänsä huvittavaa, että yritys, jota on parjattu työntekijöiden huonosta kohtelusta myy tuotteita, joiden päämääränä on mm. parantaa työntekijöiden olosuhteita muualla maailmassa.

Ironiasta huolimatta heidän Reilun kaupan suklaansa kieltämättä houkuttelee. Alle 18 euron kilohinnalla se on paljon edullisempaa kuin useimmissa muissa paikoissa, joissa sen kilohinta lähtee yleensä 25 eurosta. Saatan joku päivä ostaakin.

Muuten menee hyvin, mutta perunoita, riisiä ja pastaa tulee keitettyä usein yli tarpeen. Perunoita varmuuden vuoksi (yksi on kuitenkin huono), muita taas sen takia, että joskus niitä tulee syötyä enemmän kuin joskus toiste. Laatikko- ja pataruokia jää usein myös tähteeksi puolikas annos, kun ne tulee tehtyä tietyn reseptin ja tiettyjen pakkauskokojen mukaan.

Periaatteessa tähteeksi jääneen ruoan voisi säästää ja syödä seuraavana päivänä, mutta seuraavalle päivälle on jo ruoka. Tähteeksi jäänyttä ruokaa taas on sen verran, ettei siitä riitä kenellekään kunnolla syötäväksi. Tietty sitä voisi pakastaa, mutta pakastin on jo täynnä marjoja ja leipää, eikä toisaalta kaikkea ruokaa voi pakastaa.

Jos ruokaa jää niin paljon tähteeksi, että siitä syö kaksi ihmistä yhtenä päivänä, silloin se toki säästetään. Mutta nämä rippeet ovat vähän hankalia. Onneksi niitä jää kuitenkin sen verran vähän, että en taida tuhlata tämän enempää energiaa niistä murehtimiseen. Lienee parempi kohdistaa se jonnekin muualle.

Summa summarum, “osta vain mitä syöt” -käytäntö on toiminut meidän kohdalla ihan hyvin.

Älyttömyystestin voi tehdä osoitteessa www.alyttomyystesti.fi. Vähän kyllä tuntuu irvokkaalta, että täällä Suomessa voidaan mitata kuinka paljon ihmiset heittävät ruokaa menemään, kun samalla muualla maailmassa tilanne on mitä on.

Pirkalta on tullut Reilun kaupan banaanijogurttia, joka kantaa myös Hyvää Suomesta -merkkiä. Lähikaupassa 150 gramman purkki maksaa 59 senttiä, eli vajaa kaksi noin puolitoista kertaa niin paljon kuin tavallinen banaanijogurtti.

Jogurtti maistuu vähän samalta kuin Valion jogurtit, joista en pidä yhtään. Niissä on jokin outo sivumaku jonka lisäksi ne tuntuvat suussa omituiselta, kuin niissä olisi jonkinlaista jauhetta seassa. Kun aikoinaan kysyin asiaa Valiolta, he eivät osanneet selittää mistä jauheen tuntu voisi johtua. Ehkä olen vain tottunut Ingmanin (nyk. Arla Ingman) jogurtteihin, mutta en aio tuota kuitenkaan enempää ostaa.

Jogurtin valmistaja on Juustoportti.

Keskon kuluttajapalvelu kertoo, että

Pirkka-pakastuspussien (1 – 5 l), Pirkka vahvojen pakastuspussien (2 – 3 l) sekä Pirkka-tuorekelmun materiaali on polyeteeni PE. Muovit ovat siis kierrätyskelpoisia.

Hyvä juttu.

Edelliseen kirjoitukseeni viitaten: jäi mietittymään, että olinko sittenkin ymmärtänyt oikein että pakastepussit voi kierrättää, joten lähetin vähän lisäkysymyksiä:

Kiitos tyhjentävästä vastauksesta. Vielä jäi kuitenkin vähän epäselväksi, että voinko kierrättää pakastepussit, jotka ovat HD-polyeteeniä (PE-HD, 02)? Entä voiko tuorekelmua, joka on polyeteeniä (PE) kierrättää? Lisäksi, voiko tuosta muovin numeromerkinnästä päätellä sen, että soveltuuko muovi kierrätykseen?

Meidän taloudessa nimittäin menee melko paljon pakastepusseja ja tuorekelmua, kun leipää pakastetaan ja pilkottuja vihanneksia ja salaattia säästetään seuraaville päiville. Joka kerta ei oteta uutta pussia ja kelmua, mutta olen silti yrittänyt keksiä tuohon jonkin ratkaisun joka ei toisaalta nostaisi tiskimäärää kovin paljon. Vielä ei ole tullut mitään sopivaa mieleen. Niin, vielä kun tässä nykyisessä taloyhtiössä ei lajitella energiajaetta/jätettä erikseen, eli kaikki muovi menee sekajätteeseen.

Yhtä kaikki, vastaukseksi sain: 

Muovin numeromerkinnästä ja kirjainkoodista voi päätellä millä tavoin muovituotetta voi kierrättää. Kaikki muovikassit ovat polyeteeniä eli PE-HD:tä (02) tai PE-LD:tä (04). Mainitsemanne pakastepussit ja tuorekelmukin on siis samaa muovia kuin muovikassit, eli periaatteessa vastaus on kyllä eli nämä voisi kierrättää muovikassien kanssa. Emme kuitenkaan voi mennä takuuseen, että kaikki pakastepussit ovat samaa muovia, joten laadun varmentamiseksi olemme tehneet selkeän lajitteluohjeen: muovikassien keräykseen vain muovikassit. Tämä on erityisen tärkeää, sillä varsinkin elintarvikemuoveissa on usein käytetty monia eri muovilaatuja, joten mikäli sellaista muovia päätyisi muovikassien keräykseen, olisi vaarana, että keräyserän laatu menisi pilalle. Näin ollen pidämme lajitteluohjeen selkeänä, jolloin lajittelukin onnistuu paremmin.

Energiajakeeseen voi lajitella kaikki muut muovit paitsi PVC:n, jonka numero on 03.

Eli tuon perusteella uskaltanen laittaa Pirkan pakastepussit ja tuorekelmut kierrätettävien muovipussien joukkoon. Pitää kuitenkin vielä Keskolta varmuuden vuoksi kysyä, että onhan heidän muovinsa varmasti riittävän puhdasta kierrätettäväksi. Olisi kurja jälkeenpäin kuulla, että siinä onkin jotain sellaista miksi sitä ei voi kierrättää ja että olisin pilannut niillä useammankin muovipussikuorman.

Muita muoveja en kuitenkaan ala omin päin kierrättämään, vaikka ne olisivatkin oikeanlaista tyyppiä, ennen kuin joku auktoriteetti sanoo että se on ok.

Mieltämme askarrutti, että minkälaisia muovipusseja voi tarkkaan ottaen laittaa keräykseen, joten parempi puoliskoni otti ja kysyi asiaa www.muovipussikiertoon.fi -sivuston palautelomakkeen kautta. Alla heidän vastauksensa, jonka laitan tässä melkein kokonaan, koska se on mielestäni poikkeuksellisen tyhjentävästi esitetty.

(Huomatkaa oikein kirjoitetut yhdyssanat)

Muovikassien keräyspisteet on tarkoitettu muovikasseilla ja -pusseille sekä jätesäkeille. Näin ollen esimerkiksi ruokakauppojen vihannes- ja hedelmäosastojen hedelmäpussit voi keräykseen laittaa (hintatarra ei haittaa) mutta ei elintarvikepusseja. Myöskään muita muovituotteita (rasiat, purkit, putkilot ym) ei keräykseen voi laittaa. 

Elintarvikepussit (leipä-, pulla-, makaroni- ym pussit) sekä pakkausmateriaalina käytetyt muovit ovat rakenteeltaan erilaisia kuin muovikassit, jonka johdosta niitä ei voi laittaa muovikassien kierrätyspisteeseen. Elintarvikepusseissa on eri kerroksia sekä niissä käytetään erilaisia valmistusaineita kuin muovikasseissa. Muovi on kierrätysmateriaalina aika arka materiaali eli eri muovilaatujen sekoittaminen keskenään on uusiokäytön kannalta haasteellista.

Pääsääntönä voi käyttää, että kierrätykseen voi laittaa kaikki muovikassit ja -pussit, joissa on kahvat, poikkeuksena siis jätesäkit.

Melkein kaikki muovit (paitsi PVC-muovit) voi kierrättää energiajakeen joukossa. Esimerkiksi lähes tulkoon kaikki elintarvikkeiden pakkaamiseen käytetyt muovipakkaukset ja -pussit sopivat energiajakeen joukkoon. Muovin hyödyntäminen energiajakeena on parempi vaihtoehto kuin sekäjätteenä, sillä silloin muovi ei päädy kaatopaikalle vaan energiaksi teollisuudelle. Energiajae keräysastian voi hankkia paikkakunnasta riippuen esimerkiksi omaan taloyhtiöön, jolloin taloyhtiön jätemaksut voivat jopa alentua. 

Eli hartaasti keräämäni leipäpussit pitää vielä varastoida, mutta nurkissa pyörivät hedelmä- ja pakastepussit voi viedä keräykseen. Mukava tietää.

Kiitokset siis Chiralle vastauksesta.

Päädyin investoimaan sähkönkulutusmittariin, ja vaikka mittailuinto on alun jälkeen lopahtanut, oli tuo kaiken kaikkiaan mukava ostos. Olen oppinut, että vanha pakastimenromu kuluttaa sähköä noin 50 euron edestä vuodessa. Pöytätietokoneeni sähkönkulutus on taas noin 100 wattia tunnissa, josta näytön osuus on noin 20 wattia. Siitä viisastuneena olen vähän ahkerammin yrittänyt muistaa sammuttaa näytön, kun en ole koneella. USB-kovalevy kuluttaa noin 10 wattia tunnissa, mutta sillä ei näytä olevan merkitystä kuinka paljon se ruksuttaa.

Läppärin kulutus normaalissa toimistokäytössä on osapuilleen 30 watin tuntumassa, eli aika paljon vähemmän kuin pöytäkoneella. Jos tietokone olisi näyttöineen päivineen vuoden ajan 24 tuntia vuorokaudessa päällä, pöytäkoneen sähkönkulutuksen hinnaksi tulisi noin 70 euroa ja läppärin noin 21 euroa (jos sähkö maksaa 8 senttiä per kilowattitunti ja vuodessa on 365 päivää enkä tumpeloinut laskelmiani).

Käytännössä tästä ei ole muuta apua kuin että se lisää tietoisuutta sähkönkulutuksesta, mutta minun tapauksessani se on iso juttu. Aiemmin minulla ei ollut mitään käsitystä paljon mikäkin laite kuluttaa sähköä. Nyt kun kulutusta on mittaillut, sähkön säästämisestä koituvan hyödyn pystyy laskemaan päässä ja se on jotenkin paljon konkreettisempaa. Toisin sanoen, kun tiedän paljon sähköä (ja rahaa) voin säästää, säästän sitä paljon alttiimmin. “Hahaa! Tuosta kun napsautan tämän pois päältä niin rahaa säästyy kolme euroa! Ja tuosta lähtee kaksi!”

Ja onhan sähkönkulutuksen mittaaminen ihan jännää puuhaa, jos on yhtä lapsenmielinen ja helposti viihdytettävä ihminen kuin minä.

Tampereella asuvat voivat muuten hakea mittarin lainaksi Moreeniasta, mutta jos haluaa ihan oma niin näitä saa reilulla kymmenellä eurolla esimerkiksi Clas Ohlsonilta.