Terveys lautasella nähtävissä Areenalla
Sunnuntai, 8.5.2011, kirjoittanut JuhaYlen Areenalla on kesäkuun alkuun asti nähtävillä ranskalainen dokumentti nimeltä Terveys lautasella. Parituntisessa ohjelmassa kerrotaan ruokateollisuudessa käytetyistä kemikaaleista, kuten hyönteismyrkyistä ja eineksiin laitettavista lisäaineista, sekä erityisesti niiden tutkimisesta ja valvonnasta.
Olen ollut jo vuosien ajan tietoinen siitä, että kaupan hyllyllä olevissa ruokatuotteissa on kaikenlaista epämääräistä. Olen kuitenkin kokenut voivani luottaa siihen, että Evira ja muut EU:n viranomaiset pitävät huolen meille myytävän ruoan turvallisuudesta. Siksi itselleni jäikin hieman traumoja, kun ohjelman myötä selvisi kuinka retuperällä turvallisuusvalvonta on myös EU:ssa. Yhdysvaltojen valvova elin FDA on monen dokumentin perusteella käytännössä pelkkä kumileimasin ja teollisuuden edunvalvoja, mutta olisin toivonut jonkinlaista selkärankaa löytyvän edes Euroopasta.
Oli myös mielenkiintoista nähdä, kuinka tarkastajat tiukkasanaisesti puolustavat karsinogeenina tunnetun Bisfenoli-A:n turvallisuutta, varsinkin kun se on nyttemmin kielletty tuttipulloissa ja Orthex on saamieni tietojen mukaan lopettamassa sen käytön kokonaan. Tämä pistää miettimään, että kuinka paljon tällä hetkellä on käytössä aineita, jotka on hyväksytty mutta jotka tullaan myöhemmin kieltämään niiden vaarallisuuden takia?
Pitääkö kukaan enää meistä kuluttajista huolta, muut kuin me itse?