Tämän ajatuksen pohjalta aloin tekemään pienimuotoista roskainventaariota ja totesin, että suurin osa roskakorin sisällöstä on erilaista pehmopaperia, muistilappuja sekä kuitteja. WC:n roskakorissa taas oli vain pehmopaperia, pumpulia ja hammaslankaa. Keittiön roska-astiaankin näkyi menevän yllättävän paljon talouspaperia. Tiedustelin asiaa Pirkanmaan jätehuollosta, ja he myönsivät, että talous- ja WC-paperit, paperinenäliinat sekä pumpulin todellakin voi (periaatteessa) lajitella biojätteisiin.

Tästä rohkaistuneena teippasin aiemmin mainitun roskakorin sisälaitaan muovipussin sekajätteelle (kuitit, muovit, purukumit yms.) ja sen viereen sanomalehdestä (Jazmanautin ohjeiden mukaan, toiset ohjeet Yhteishyvän sivuilla) tehdyn paperipussin keräyspaperille (muistilaput ja muut paperit). Pehmopaperia tuntui kerääntyvän eniten, joten sille varasin roskakorin itsessään. WC:n roskakori sai toimia kuten aiemmin, paitsi hammaslanka piti tästedes muistaa viedä keittiön roskakoriin. Lisäksi kaikki talouspaperiarkit laitettaisiin jatkossa biojäteastiaan keittiön roskakorin sijaan. Huomasin myös, että voi- ja leivinpaperipaketin kyljissä lukee, että nekin voi lajitella biojätteisiin, eli sinne siis nekin.

Muutama viikko eteenpäin voin todeta, että tämä on toiminut todella hyvin. Erilaista paperijätettä kerääntyy edelleen samassa suhteessa kuin aiemmin, ja omasta mielestäni sekajätettä pitää viedä selvästi harvemmin kuin aiemmin. Kuitteja tulee paljon kirjanpidon vuoksi, ja niiden kohdalla harmittaa, ettei niitä voi laittaa keräyspaperin joukkoon, koska niissä on useimmiten (terveydelle haitallinen) bisfenoli-a:ta sisältävä muovipäällyste. Sekajätteeseen siis.

Jos mietit, miksi paperijätettä ei ole laitettu energiajakeen/-jätteen  joukkoon, niin se johtuu siitä, että taloyhtiössämme ei kerätä sitä. Jos kerättäisiin, olisivat nuo paperit tietenkin menneet sinne, ja sekajätteen määrä olisi muutenkin vain murto-osa siitä mitä se tällä hetkellä on.

Jos pumpulilla pyyhkii meikkejä, niitä ei ole välttämättä hyvä laittaa biojätteeseen, koska monet meikit käsittääkseni sisältävät raskasmetalleja ja muita ympäristölle (ja ihmiselle) haitallisia aineita. Meillä tätä ongelmaa ei kuulemma kuitenkaan ole.

Jutun opetus ei ole se, että pehmopaperi maatuu, vaan se, että joskus sitä voi tuijottaa metsää pitkänkin aikaa ennen kuin ymmärtää katsovansa puita, ja sitten tuntee itsensä vähän hölmöksi kun ei sitä aiemmin tajunnut, mokomaa itsestäänselvää asiaa.

Pussit ovat Suomen Punaisen Ristin ekologisia hedelmä- ja vihannespusseja, ja niiden kappalehinta näkyy liikkuvan kaupasta riippuen parin euron kummallakin puolen. Tähän asti ne ovat kestäneet käyttöä hyvin, tosin hintalappuja varten olen joutunut askartelemaan paperista tai kartongista pienen kiristysnauhaan kiinnitettävän läpyskän, koska tarrat eivät pysy pussin kyljessä kovin hyvin.

Kestohedelmäpussien puolesta puhuvalla Facebook-ryhmällä on tätä kirjoittaessa vasta tuhatkunta fania, eikä kovin monella ruokakaupassa asioivalla näytä kestopusseja olevan, mutta ehkäpä tämäkin aate saa jossain vaiheessa tuulta purjeisiinsa. Luonnon säästämisen lisäksi pussien kestävyydestä on kuitenkin myös käytännön hyötyä, kun ei tarvitse pelätä että puolitoista kiloa appelsiineja karkaa pussin pohjan läpi kaupan lattialle pyörimään.

Ehkäpä S-ryhmää suosivat voisivat ehdottaa Keskon mallia myös sinne päin?

Ostin kokeeksi viime syksynä luomujauhelihaa, kun sitä oli tullut vakikauppaamme tarjolle. Nyttemmin sitä ei enää ole näkynyt, ilmeisesti ei mennyt toivotulla tavalla kaupaksi.

Jauheliha käytettiin makaronilaatikkoon, enkä siinä huomannut mitään makueroa tavalliseen verrattuna (ihme se olisikin minun ketsupinkäytölläni). Paistaessanikaan en huomannut, että liha eroaisi jotenkin tavallisesta, joten minun kannaltani ostamista puoltavat ainoastaan eettiset seikat.

Luomujauhelihan kilohinta oli muistaakseni noin 14 euroa/kilo, mikä on aika paljon enemmän verrattuna tavalliseen paistijauhelihaan, jota saa yhdeksällä eurolla kilon (tai tarjouksessa seitsemällä eurolla). Jos tavallisen jauhelihan vaihtaisi luomuun, hintaeroa tulisi meidän taloudessa kuukaudessa 8 euroa ja vuodessa 96 euroa, kun jauhelihaa menee keskimäärin yksi 400 gramman pakkaus viikossa. Kokonaisruokakustannuksia se nostaisi noin 2 prosentilla.

(Hinnat eivät ole ehkä ihan täysin kohdallaan, tarkistan ja korjaan jos ovat väärin.)

Juuri tuon hinnan takia sitä ei tullut ostettua enempää, vaikka asia ehkä pitäisikin nähdä niin, että normaali jauheliha on alihinnoiteltu. Toisaalta en voi olla ajattelematta, että luomussa on aina vähän ekstraa sen takia, että sitä ostavat ihmiset ovat valmiita sen maksamaan. Rehellinen hinta lienee jossain noiden kahden välimaastossa.

Yhtä kaikki, toistaiseksi luomuliha jäi tuohon kokeiluun. Ehkä joskus kun tulot lisääntyvät sitä voi taas miettiä, mutta juuri nyt saa olla.

Soijarouhetta

Sen sijaan olemme alkaneet jatkamaan joissakin ruoissa jauhelihaa soijarouheella, joka on huomattavasti lihaa halvempaa mutta ravintosisällöltään vastaa sitä aika hyvin.

Soijarouhe on kuivattua ja sitä pitää ensin keittää, jotta se turpoaa käyttökelpoiseksi. Noin 50 grammasta kuivaa rouhetta tulee noin 200 grammaa valmista tavaraa. Olemme nykyään keittäneet isomman satsin kerralla ja laittaneet ylimääräisen pakastimeen, jossa se säilyy valmistajan mukaan pari-kolme kuukautta. Ohjeessa käsketään laittamaan kaksi osaa vettä ja yksi soijarouhetta, mutta meidän kokemuksemme mukaan siinä on vettä liikaa. Jos ei halua valuttaa rouhetta, kannattaa laittaa vähemmän vettä (1,5-1,75:1) ja/tai keittää seosta pidempään kuin ohjeistetut viisi minuuttia.

Varsinaiseen ruokaan laitamme puolet jauhelihaa ja puolet soijarouhetta. Tähän asti rouhetta on käytetty vain ruoissa, joihin liha murustetaan, mutta tarkoitus on laajentaa repertuaaria, ja ehkä kokeilla pelkän soijarouheenkin käyttöä.

Rouhetta keitettäessä se haisee aivan koiranruoalle (=pahalle). Rouhe ei taas vastaavasti maistu (onneksi?) juuri miltään, jonka takia olemme laittaneet keittovaiheessa sekaan lihaliemikuution tai puolikkaan vähän makua antamaan. Valmiissa ruoassa ei kuitenkaan kovin helposti huomaa, että pureskeleeko rouhetta vai lihaa, niin samanlaista se lopulta on.

Soijarouhe maksaa pyöristäen 4,5 euroa/kilo. Kun ottaa huomioon painon lisäyksen keittämisen jälkeen, todellinen kilohinta on noin 1,12 euroa/kilo. Täten jauheliha-soijarouhemössön kilohinnaksi tulee noin 5 euroa/kiloa, melkein puolet vähemmän kuin pelkän jauhelihan. Kerrankin ekoruoalla säästää rahaa!

Vielä vähemmän lihaa?

Hattumitalla arvioiden ja hieman yläkanttiin pyöristäen olen laskenut omaksi lihan (johon tässä lasken myös kanan, kalan ja leikkeleet) kulutuksekseni noin 45 kiloa vuodessa. Soijarouhetta käyttämällä olemme saaneet lihankulutusta pienennettyä arviolta vajaalla viidellä kiloa vuodessa henkeä kohti, eli minulla se olisi nykyään noin 40 kg/vuosi.

Tämän lisäksi olemme lämmitelleet ajatusta, että söisimme kerran viikossa puhtaan kasvisaterian. Pidämme nyt jo noin kerran pari kuukaudessa salaattipäivän — lähinnä siksi, ettemme jaksa tehdä tai miettiä muuta ruokaa — joten sinänsä kasvisruoka kerran viikossa ei ole mikään periaatteellinen ongelma. Ongelma on se, että toistaiseksi ei ole löytynyt reseptiä joka maistuisi kummallekin.

Kalansyöntiä on yritetty myös lisätä, mutta myös tässä on tullut vastaan em. ongelma (+ ruotofobia) sekä monen kalalajin vielä korkeampi kilohinta. Lohtakaan ei jaksa aina syödä.

Maistuvien vaihtoehtoruokien etsintä kuitenkin jatkuu kokeilunhaluisena ja toiveikkaana. Eiköhän viimeistään ensi vuonna lihankulutus ole tippunut toisen viisi kiloa.

Tarkemmat syyt, joiden takia päätin aloittaa bussimatkustamisen uudestaan:

1. Jos viivyn asioilla yli kaksi tuntia, bussimatka tulee halvemmaksi kuin pysäköintimaksut.
2. Jos auto on lumen ja jään peitossa, olen bussilla jo perillä siinä vaiheessa kun olen saanut oman auton vasta ajokuntoon. (Eikä se raappaaminen ole kivaa muutenkaan.)
3. Bussilla pääsee ihan keskustaan saakka, kun taas auton jättää mieluummin vähän kauemmaksi, ellei halua tuhlata aikaa parkkipaikan etsimiseen. Bussilla voi siis päästä perille nopeammin, vaikka lähtisi liikkeelle samaan aikaan.
4. Bussilla liikkuminen saastuttaa vähemmän (vaikka ei tämä kyllä paljon painanut, jos rehellisiä ollaan).

Syyt, joiden takia aikoinaan luovuin bussimatkustamisesta palasivat myös mieleen:

1. Odottelu. Kun pakkasta on yli 20 astetta, tuulee kovaa ja bussi on myöhässä, omaa, parkkihallissa lämpimänä pysyvää autoa kaipaa ihmeen paljon.
2. Muut ihmiset. Kun kello on vähän yli neljä ja joutuu seisomaan kahden hajuvesiaddiktin välissä kuskin leikkiessä Ari Vatasta, omaa, pehmeäpenkkistä ja tilavaa autoaan kaipaa kovasti.

Yllä olevista huolimatta bussilla matkaaminen on ollut yllättävän mukavaa ja leppoisaa. On vaihteeksi ihan kiva, kun matka etenee eikä tarvitse keskittyä liikenteeseen vaan voi miettiä ihan muita asioita, tai vaikka torkkua.

Vaikka pääasialliset syyt siis olivat kaikkea muuta kuin ekologiset, kirjaan tämän kuitenkin hyvällä omatunnolla ekoteoksi, kun niitä on tullut muuten tehtyä niin vähän viime aikoina.

Tutkijat uskovat, että viiden vuoden kuluttua in vitro -lihaa voidaan käyttää jo makkaroissa ja sen kaltaisissa lihavalmisteissa. Tiedemiehet tapaavat olla sen verran optimistisia, että itse uskon tuosta syntyvän jotain aikaisintaan 10-20 vuoden kuluttua, mutta tie on kuitenkin selvä.

Nälänhätäähän tämä ei poista, mutta ainakin minulta poistuisi lihan syömisestä tuleva moraalinen krapula, kun lihaa varten ei tarvitsisi enää tappaa eläimiä.

Eri asia on tietysti, että saadaanko tuosta oikeasti lihaa vastaava tuote ilman että sitä tarvitsee pumpata täyteen hormoneja, antibiootteja ja säilöntäaineita. Ruokateollisuudella on tapana jättää ruoan terveellisyys ikään kuin lisäominaisuudeksi, joten heitähän ei moiset sivuseikat haittaa jos vain lihan tuotanto halpenee. Itse kuitenkin toivon, että laboratorioliha tekisi lihasta myös puhtaampaa, kun sitä tuottavan eläimen kasvua ja ominaisuuksia ei tarvitsisi manipuloida ja sairauksia lääkitä.

Aika näyttää.

Vaihdoin yritykseni kotisivutilan palveluntarjoajaa, koska en ollut tyytyväinen edellisen palveluun. Uusi toimittaja on EdullinenWebhotelli.com, ja olen siirtänyt samaan paikkaan myös tämän blogin (kuten aiemmin mainitsin). Painavin syy valintaan — ja se miksi kerron siitä täällä — on se, että EWH:n sivuilla kerrotaan seuraavaa:

Laitesalien sähköjärjestelmä käyttää 100% uusiutuvia energialähteitä eikä laitesalimme sähkönsyöttö ei[sic] tuota lainkaan hiilidioksidipäästöjä.

Vaikka tuo lause ei sinänsä takaa sitä, että EWH olisi kaikista ympäristöystävällisin palveluntarjoaja, niin kukaan muu kotimaisista palveluntarjoajista ei mainosta itseään minkäänlaisia ympäristönäkökulmia huomioonottaen. Ulkomaalaisista sen sijaan ainakin Dreamhost on päättänyt tuoda ympäristöystävällisyytensä selvästi esille.

Kun alkuvuodesta vertailin eri palveluntarjoajia, kysyin EWH:lta tarkemmin ympäristöasioista, johon he vastasivat:

Palvelintemme toiminta on lähinnä se suurin osa-alue, joka vaikuttaa ympäristön resursseihin suurena sähkönkulutuksen. Tällä hetkellä se on vielä ainoa tapamme vaikuttaa ympäristöasioihin, toivomme tulevaisuudessa resurssiemme kasvaessa, että pääsemme mukaan ympäristönsuojeluun muillakin tavoilla.

Luulen, että heillä tämä ympäristöpuoli on tullut ikään kuin konesalin sivutuotteena sen sijaan että he olisivat siihen nimenomaan tähdänneet, mutta eipä kait sillä niin väliä ole. Lähitulevaisuudessa nämäkin asiat saattavat olla merkittäviä valintakriteerejä ihmisille, joten mielenkiinnolla odotan miten niihin aletaan panostamaan.

Talouspaperi

Talouspaperi on hirmu kätevää. Sitä voi nyhtää aina kun tarvitsee, ja silloinkin kun ei tarvitse. Jos jotain roiskuu pöydälle, se on mukavampi pyyhkiä talouspaperilla, koska talouspaperin voi heittää roskiin eikä sitä tarvitse huuhdella. Ja jos rättiin ei halua koskea edes siivotessa, voi käyttää nimenomaan rätin korvikkeeksi kehitettyä talouspaperia.

Jossain vaiheessa tajusin, että käytän talouspaperia aika paljon. Jostain oli kehittynyt tapa laittaa kasvisten kuoret ja muut pilkkomisrippeet talouspaperin palaselle, jonka sai sitten kätevästi heitettyä varsinaiseen biojäteastiaan. Käytin paperia myös leivänalusena, koska se oli olevinaan kätevämpi kuin lautanen (ei tarvitse tiskata).

Nyt olen yrittänyt vierottua talouspaperista. Käytän rehellisesti lautasta (se on siistimpääkin!) ja tiskipöydälle on asettunut vanha jäätelörasia, joka toimii väliaikaisena biojäteastiana. Se on yllättävän kätevä, ja toimii oikeastaan paremmin kuin talouspaperin pala.

Nyt siis kulutan ainakin pari palasta talouspaperia vähemmän päivässä, mikä tekee yli 700 paperia vuodessa, johon tarvitaan 14 rullaa, jotka painavat yhteensä noin 1,7 kiloa.

Tuorekelmu

Toinen paha tapa on tuorekelmun käyttö. Taloudessamme on paljon astioita, joihin ei ole kantta. Esimerkiksi kurkku- ja tomaattiviipaleet säilytetään jääkaapissa lasiastiassa, jossa on tuorekelmua päällä. Samoin käy usein seuraavan päivän ruoalle. Lautaselle ja kelmua päälle. Ja niin pois päin.

Olen yrittänyt päästä tästä tavasta eroon laittamalla kasvisleikkeleitä pakasterasioihin, joissa on kansi ja joita on olemassa muutenkin. Jostain syystä tämä ei ole vain oikein hyvin lähtenyt käyntiin. Kai se kelmu on sitten niin kätevää.

Pumpulipuikot

Melkein joka kerta suihkussa käynnin jälkeen putsaan korvani pumpulipuikolla. Tämän te halusitte varmasti tietää. Yhtä kaikki, niistä kertyy reilusti yli 300 pumpulipuikkoa vuoden aikana.

Vaikka eittämättä tämän ansiosta korvat ovat puhtaat ja kuulo on erinomainen, olen miettinyt voisiko myös tästä tavasta luopua.

Se mitä yritän sanoa on, että

Nämä kaikki ovat melko pieniä asioita, eikä millään niistä pelasteta maailmaa, eikä edes tehdä silmin nähtävää muutosta mihinkään. Minulle ne kuitenkin kertovat sen, että on olemassa paljon pieniä asioita, joihin ei tule kiinnitettyä huomiota. Kuinka monta asiaa teen hölmösti vain siksi, että en ole koskaan tullut ajatelleeksi että ne voisi tehdä jotenkin muuten? Pelkästään siksi, että niin on tottunut tekemään?

Entä kuinka paljon on sitten sellaisia pieniä asioita, joilla on oikeasti iso merkitys? Pieniä asioita, joita ei pidä tärkeänä, mutta jotka voisivat muuttaa maailmaa.

Luulen, että yksi isommista haasteistani ei siis olekaan elämäntapamuutoksiin tottuminen, vaan sen ymmärtäminen, että mitä asioita voin muuttaa. Monet oppaat jakavat mielellään neuvoja, mutta jokaisen ihmisen elämä on omanlaisensa, ja ns. perusmuutosten jälkeen (autoile vähemmän, säästä vettä, säästä sähköä jne.) muutoskohteet lienevät yksilöllisiä.

Toki tässäkin mainitut asiat voi niputtaa neuvon “kuluta vähemmän” alle, mutta samalla lailla kaikki asiat voidaan niputtaa neuvon “älä tee väärin” tai “valitse oikein” alle. Joku muu voi piirtää ääriviivat, mutta yksityiskohdat täytyy täyttää itse.

Pitänee vain lukea ohjeita ja oppaita enemmän, sekä kuunnella ja seurata muita ihmisiä. Aina sieltä jotain sellaista tarttuu, mitä ei ole itse tullut ajatelleeksi.

Laveran partavaahto tulee 75 ml tuubissa ja maksaa 6,40 euroa (silloin alennuksessa 5,50), eli se on halvempaa kuin Body Shopin tuote (85 e/litra vs. 98 e/litra). En osaa vielä varmuudella sanoa onko se yhtä riittoisaa, mutta näin alustavasti vaikuttaa siltä kuin se vaahtoaisi heikommin, tai sitten en osaa vielä annostella vettä oikein. Aine on myös selkeästi löysempää, joten sitä pruuttaa helposti enemmän kuin oli tarkoitus (ja silti on vaikea saada kunnon vaahtoa…). Tuoksu on pirteän sitruunainen, ei kuitenkaan liian.

Jostain syystä parta ei ole viime aikoina leikkaantunut kunnolla, joten nyt on vaikea arvioida miten tämä pehmittää partaa tai muilla tavoin edistää parranajoa. Kun partaterä sekä -vaahto pysyvät samana mutta ajotulos vaihtelee, syy lienee kuitenkin jossain muussa kuin vaahdossa.

Ehkäpä olen viisaampi sitten kun olen käyttänyt tuubin loppuun, mutta tähän mennessä vaikuttaa ihan ok tuotteelta. Samankaltaisia alkuvaikeuksia oli kuitenkin aikoinaan myös Body Shopin partavaahdon kanssa.

Pirkka-pakastuspussien (1 – 5 l), Pirkka vahvojen pakastuspussien (2 – 3 l) sekä Pirkka-tuorekelmun materiaali on polyeteeni PE. Muovit ovat siis kierrätyskelpoisia.

Hyvä juttu.

Kiitos tyhjentävästä vastauksesta. Vielä jäi kuitenkin vähän epäselväksi, että voinko kierrättää pakastepussit, jotka ovat HD-polyeteeniä (PE-HD, 02)? Entä voiko tuorekelmua, joka on polyeteeniä (PE) kierrättää? Lisäksi, voiko tuosta muovin numeromerkinnästä päätellä sen, että soveltuuko muovi kierrätykseen?

Meidän taloudessa nimittäin menee melko paljon pakastepusseja ja tuorekelmua, kun leipää pakastetaan ja pilkottuja vihanneksia ja salaattia säästetään seuraaville päiville. Joka kerta ei oteta uutta pussia ja kelmua, mutta olen silti yrittänyt keksiä tuohon jonkin ratkaisun joka ei toisaalta nostaisi tiskimäärää kovin paljon. Vielä ei ole tullut mitään sopivaa mieleen. Niin, vielä kun tässä nykyisessä taloyhtiössä ei lajitella energiajaetta/jätettä erikseen, eli kaikki muovi menee sekajätteeseen.

Yhtä kaikki, vastaukseksi sain: 

Muovin numeromerkinnästä ja kirjainkoodista voi päätellä millä tavoin muovituotetta voi kierrättää. Kaikki muovikassit ovat polyeteeniä eli PE-HD:tä (02) tai PE-LD:tä (04). Mainitsemanne pakastepussit ja tuorekelmukin on siis samaa muovia kuin muovikassit, eli periaatteessa vastaus on kyllä eli nämä voisi kierrättää muovikassien kanssa. Emme kuitenkaan voi mennä takuuseen, että kaikki pakastepussit ovat samaa muovia, joten laadun varmentamiseksi olemme tehneet selkeän lajitteluohjeen: muovikassien keräykseen vain muovikassit. Tämä on erityisen tärkeää, sillä varsinkin elintarvikemuoveissa on usein käytetty monia eri muovilaatuja, joten mikäli sellaista muovia päätyisi muovikassien keräykseen, olisi vaarana, että keräyserän laatu menisi pilalle. Näin ollen pidämme lajitteluohjeen selkeänä, jolloin lajittelukin onnistuu paremmin.

Energiajakeeseen voi lajitella kaikki muut muovit paitsi PVC:n, jonka numero on 03.

Eli tuon perusteella uskaltanen laittaa Pirkan pakastepussit ja tuorekelmut kierrätettävien muovipussien joukkoon. Pitää kuitenkin vielä Keskolta varmuuden vuoksi kysyä, että onhan heidän muovinsa varmasti riittävän puhdasta kierrätettäväksi. Olisi kurja jälkeenpäin kuulla, että siinä onkin jotain sellaista miksi sitä ei voi kierrättää ja että olisin pilannut niillä useammankin muovipussikuorman.

Muita muoveja en kuitenkaan ala omin päin kierrättämään, vaikka ne olisivatkin oikeanlaista tyyppiä, ennen kuin joku auktoriteetti sanoo että se on ok.