Arkisto kategorialle ‘Pohdintaa’

Jälleen kerran muu elämä on vienyt aikaa tältä blogilta, siksi hiljaiselo. Toisaalta mitään suuria ekologisia muutoksia ei ole myöskään tapahtunut, jonka takia mitään kirjoitettavaakaan ei ole ollut.

Jos ei ole aikaa tehdä selvitystyötä, ei synny uutta tietoa miten voisi elintapojaan muuttaa. Siksi on mukava lukea esimerkiksi aikeista saada tuotteisiin merkintä niiden hiilijalanjäljestä. Moni varmasti mielellään valitsee ekologisia tuotteita, jos valitsemista helpotetaan poistamalla juuri tuo aikaa vievä tutkimusosuus.

Vaikka varsinaista takapakkia ei (omasta mielestäni) ole tullut, olen silti hieman pettynyt itseeni. Olen tehnyt aika paljon päätöksiä, joiden olen tiennyt olevan ympäristöystävällisyyden ja eettisyyden kannalta huonoja.

Tunnustuksia

Tässä joitakin esimerkkejä, joita mieleeni tulee:

Keittiövaaka

Tulin ostaneeksi uuden keittiövaa’an, vaikka vanha toimi vielä riittävän hyvin (mutta ei ollut mielestäni riittävän tarkka).

Toisaalta, uusi vaaka toimii sormiparistoilla (voin käyttää akkuja) ja siinä on kymmenen vuoden takuu, joten sitä ei todennäköisesti tarvitse uusia ihan heti.

Kengät

Ostin alennusmyynnistä Kiinassa tehdyt kengät, jotka eivät sitten edes olleet kovin hyvät eli ovat jääneet käyttämättä. Turha ostos, siis.

Toisaalta, siitä ärsyyntyneenä päätin, että jatkossa olen reilusti tarkempi minkälaisia jalkineita ostan, eikä toista samanlaista ostosta ole tiedossa. Sen takia varmaan en ole löytänyt uusia kenkiä, vaikka kohta kaikki kaupungin kaupat on kierretty läpi.

Roskien keräys

En ole talven aikana kerännyt ainuttakaan roskaa, vaikka yritän olla mukana Roska päivässä -kampanjassa.

Toisaalta, olen kuuliaisesti lajitellut omat roskani ja vienyt edelleen kaiken kierrätyskelpoisen muovin muovipussien kierrätyspisteeseen. Kun kesä tulee, jatkan roskien keräilyä, koska se on silloin helpompaa.

Alemania

Olen ostanut alennusmyynneistä paljon kaikenlaista tavaraa, joista juuri mikään ei ollut erityisen ympäristöystävällistä.

Toisaalta, en ole ostanut mitään sellaista mitä en olisi ostanut muutenkaan, enkä usko että olisin etsinyt niille ympäristöystävällisempiä vaihtoehtoja. Olen myös miettinyt selvästi tarkemmin tekemiäni ostoksia ja niiden tarpeellisuutta, ja jättänyt sen johdosta monta tavaraa ostamatta.

Suklaa

Vaikka olen monesti puhunut Reilun kaupan suklaan puolesta, en ole koskaan ostanut sellaista tämän blogin elinaikana, ihan vain sen kalliimman hinnan takia. Suklaata sekä suklaajäätelöä on vielä tullut ostettua aika paljon, varsinkin tämän vuoden puolella.

Toisaalta, olen ostanut paljon muita Reilun kaupan tuotteita ja käyttämäni kaakaojauhe on Reilun kaupan tuote. Silti, tässä kohtaa toivoisin olevani parempi ihminen, sillä kaakaoviljelmillä käytetään paljon lapsityövoimaa. (Olen kyllä ostanut pääasiassa alennuksessa olevaa suklaata, saako sillä mitään anteeksi?)

Kiireessä tulee oikaistua

Aina ei yksinkertaisesti jaksa miettiä ympäristöasioita ostoksia tehdessä. Kun kello on kuusi illalla ja on nälkä ja väsyttää, haluaa kaupasta vain mahdollisimman nopeasti pois.

Tässä kohtaa kuitenkin asioiden oppiminen kantaa hedelmää. Kun on oppinut tekemään tietynlaisia valintoja (esim. vähän kaloreita, kotimaisuus, aiemmin hyväksi havaittu merkki), niitä ei tarvitse enää tietoisesti miettiä, vaan tuotteet valitsee miltei automaattisesti.

Vastaavasti sellaiset perusteet jotka vaativat enemmän miettimistä (pakkauksen ympäristöystävällisyys, tuotantomaa jos muu kuin Suomi, tuotteen mahdollinen hiilijalanjälki jne.) jäävät kiireessä tekemättä, ja yleensä myös vaikka ei olisi kiirekään.

Ehkä ensi kerralla paremmin

Vaikka siis edistyminen on ollut hidasta, vaikuttaa kuitenkin siltä että niin kauan kuin olen halukas oppimaan, ympäristöystävällisten sekä eettisten valintojen tekeminen lisääntyy vääjäämättä. Toisin sanoen, niin kauan kuin jaksan välittää, en voi välttyä tulemasta eettisesti tietoisemmaksi kuluttajaksi, ilman että minun tarvitsee erityisesti yrittää tulla sellaiseksi.

Sinänsä ihan lohdullinen tulevaisuudennäkymä. Ehkä myös jossain vaiheessa opin olemaan tuijottamatta omaan napaani ja olen valmis tekemään enemmän uhrauksia muiden hyväksi.

Sillä välin yritän kirjoitella tänne pidemmän tekstin kerran viikossa tai kahdessa, jonka lisäksi lyhyempiä juttuja sitä mukaa kun niitä ilmaantuu. Kun ei se runosuoni pulppua niin turha sitä on yrittää väkisin kupata.

Kuinka paljon hyvien asioiden tekemiseen pitäisi nähdä vaivaa, että ne voi ottaa tosissaan?

Klikkailemalla hyvää

Nämä ovat varmaan monelle jo vanha tuttavuus, mutta kerronpa tässä silti parista sivustosta johon olen hiljattain törmännyt.

Klikkaus päivässä

www.thehungersite.com on sivusto, joka on jaettu kuuteen osaan eri teemojen mukaan. Osiot ovat “Nälkä”, “Rintasyöpä”, “Lasten terveys”, “Lukutaito”, “Sademetsä” ja “Eläinten pelastus” hieman tönkösti suomennettuna. Jokaisella niistä on oma painikkeensa, ja jokaisesta painikkeen klikkauksesta sivuston sponsorit lahjoittavat rahaa kyseisen osion mukaiseen tarkoitukseen.

Jokaisessa osiossa on myös oma Tulokset-sivunsa, jota kautta pääsee näkemään esimerkiksi minkä verran ruokaa on lahjoitettu tänä vuonna.

Ilmaista riisiä

Toinen sivusto on www.freerice.com, ja siellä on tarkoitus pelata erilaisia tietovisoja. Mitä enemmän tietää tai arvaa oikein, sitä enemmän sivuston sponsorit lahjoittavat riisiä nälkää näkeville. Tuolla voi petrata esimerkiksi saksankielen taitoaan, joten siitä hyötyy itsekin.

Tilisiirrolla hyvää

Toinen helppo tapa tehdä hyvää on lahjoittaa rahaa hyväntekeväisyyteen. Itse pistin eilen oman osuuteni Hyvä joulumieli -keräykseen. Kohteita tuntuu olevan joka vuosi yhä enemmän, ja myös suoraveloitukseen yritetään koukuttaa aiempaa hanakammin. Onhan se kieltämättä vielä helpompaa lahjoittamista, kun ei tarvitse edes muistaa tehdä sitä.

Olen suunnitellut, että ottaisin tavoitteeksi lahjoittaa vuosittain jonkin tietyn summan eri hyväntekeväisyyskohteisiin. Tämä summa olisi joko kiinteä, tai sitten esimerkiksi prosentti vuosituloista. Periaatteessa siihen olisi varaa, mutta olen nuuka luonne, joten toistaiseksi tämä on vielä ajatuksen tasolla.

Ehkä joskus. Nyt teen lahjoituksia fiilispohjalta ja tarpeen mukaan.

Väärin sammutettu

Jostain on kuitenkin tullut sellainen tunne, että hyvän tekemiseen pitäisi joutua näkemään vaivaa. Tai niin, että jos ei näe vaivaa jonkun asian tekemiseen, niin se ei voi olla kovin merkittävä hyvä teko. Vasta kun on valmis näkemään vaivaa tai luopumaan jostakin hyvän asian takia, teko voidaan ottaa tosissaan. Muuten se on vain omatunnon puhdistamista helpoimmalla mahdollisella tavalla.

Sama asia, kuin jos ostaisi joululahjaksi lahjakortin, kun ei jaksa miettiä mitä toiselle antaisi. Sen sijaan että menisi vapaaehtoiseksi johonkin toimintaan mukaan, antaa 10 euroa keräyslippaaseen jotta voi unohtaa koko asian ja jatkaa elämäänsä.

Tämä on tietysti väärä tunne. Toki se olisi parempi, että viitsisi nähdä enemmän vaivaa jonkin asian eteen, mutta jo se että tekee edes jotain on hyvä asia. Ei voida vetää rajaa, että tämä hyvä teko ei ole riittävä, muutoin jää helposti sekin tekemättä.

Eikö kaiken pitäisi kuitenkin perustua pieniin muutoksiin, jotka kasvavat merkittäviin mittoihin kun riittävän monet ihmiset ottavat niihin osaa? Syyllistäminen ja painostaminen ei ole näissä asioissa tehokasta, kannustaminen ja palkitseminen on.

Tuntuu myös, että kun jokin eettinen aate tulee riittävän suosituksi, se jostain syystä menettää painoarvoaan. Se ei olekaan enää erityisen hyvä teko, koska kaikkihan niin nykyään tekevät. Lisäksi kun raha alkaa haista, sen ympärille ilmaantuu häikäilemättömiä haaskalintuja. Luulet vain tekeväsi hyviä asioita, mutta joku muu viekin rahat välistä.

Esimerkkinä tästä on Reilu kauppa, joka on viime vuosina kasvattanut merkittävästi suosiotaan. Talouselämä on useammassakin artikkelissa epäsuorasti parjannut ihmisiä hölmöiksi ostaessaan Reilun kaupan tuotteita. Talouselämän kirjoittavat varmaankin ajattelevat asiaa rahan kannalta, mutta minun mielestäni Reilun kaupan tuotteita ostamalla ihmiset ilmaisevat, että he ovat valmiit sijoittamaan rahaa hyvän asian puolesta. Tavallisen kuluttajan vahvin vaikutuskeino on nimenomaan kuluttaminen tai sen vähentäminen.

Onhan se kieltämättä ikävää, jos ihmisten hyvällä tahdolla rahastetaan, eikä sekään ole hyvä asia jos Reilun kaupan tuotteen ostamalla kokee olevansa oikeutettu tekemään jotain epäekologista.

Mutta tietoisuus on olemassa ja viesti selvä, eikä pienen ihmisen pienille teoille pitäisi nauraa tai niitä väheksyä.

Eli ota tai jätä. Haluatko että klikkaan vai en? Haluatko että annan sen 5 euroa kuussa vai en? Haluatko, että edes yritän?

Ihmisenä elossa on se mielenkiintoinen seikka, että minään päivänä ei voi tuntea itseään niin viisaaksi, etteikö seuraavana voisi katsoa taaksepäin ja todeta: “Tuo mitä tein ei kyllä ollut järin viisasta”. (Nämä päivät sattuvat useimmilla lauantain kohdalle.)

Talouspaperi

Talouspaperi on hirmu kätevää. Sitä voi nyhtää aina kun tarvitsee, ja silloinkin kun ei tarvitse. Jos jotain roiskuu pöydälle, se on mukavampi pyyhkiä talouspaperilla, koska talouspaperin voi heittää roskiin eikä sitä tarvitse huuhdella. Ja jos rättiin ei halua koskea edes siivotessa, voi käyttää nimenomaan rätin korvikkeeksi kehitettyä talouspaperia.

Jossain vaiheessa tajusin, että käytän talouspaperia aika paljon. Jostain oli kehittynyt tapa laittaa kasvisten kuoret ja muut pilkkomisrippeet talouspaperin palaselle, jonka sai sitten kätevästi heitettyä varsinaiseen biojäteastiaan. Käytin paperia myös leivänalusena, koska se oli olevinaan kätevämpi kuin lautanen (ei tarvitse tiskata).

Nyt olen yrittänyt vierottua talouspaperista. Käytän rehellisesti lautasta (se on siistimpääkin!) ja tiskipöydälle on asettunut vanha jäätelörasia, joka toimii väliaikaisena biojäteastiana. Se on yllättävän kätevä, ja toimii oikeastaan paremmin kuin talouspaperin pala.

Nyt siis kulutan ainakin pari palasta talouspaperia vähemmän päivässä, mikä tekee yli 700 paperia vuodessa, johon tarvitaan 14 rullaa, jotka painavat yhteensä noin 1,7 kiloa.

Tuorekelmu

Toinen paha tapa on tuorekelmun käyttö. Taloudessamme on paljon astioita, joihin ei ole kantta. Esimerkiksi kurkku- ja tomaattiviipaleet säilytetään jääkaapissa lasiastiassa, jossa on tuorekelmua päällä. Samoin käy usein seuraavan päivän ruoalle. Lautaselle ja kelmua päälle. Ja niin pois päin.

Olen yrittänyt päästä tästä tavasta eroon laittamalla kasvisleikkeleitä pakasterasioihin, joissa on kansi ja joita on olemassa muutenkin. Jostain syystä tämä ei ole vain oikein hyvin lähtenyt käyntiin. Kai se kelmu on sitten niin kätevää.

Pumpulipuikot

Melkein joka kerta suihkussa käynnin jälkeen putsaan korvani pumpulipuikolla. Tämän te halusitte varmasti tietää. Yhtä kaikki, niistä kertyy reilusti yli 300 pumpulipuikkoa vuoden aikana.

Vaikka eittämättä tämän ansiosta korvat ovat puhtaat ja kuulo on erinomainen, olen miettinyt voisiko myös tästä tavasta luopua.

Se mitä yritän sanoa on, että

Nämä kaikki ovat melko pieniä asioita, eikä millään niistä pelasteta maailmaa, eikä edes tehdä silmin nähtävää muutosta mihinkään. Minulle ne kuitenkin kertovat sen, että on olemassa paljon pieniä asioita, joihin ei tule kiinnitettyä huomiota. Kuinka monta asiaa teen hölmösti vain siksi, että en ole koskaan tullut ajatelleeksi että ne voisi tehdä jotenkin muuten? Pelkästään siksi, että niin on tottunut tekemään?

Entä kuinka paljon on sitten sellaisia pieniä asioita, joilla on oikeasti iso merkitys? Pieniä asioita, joita ei pidä tärkeänä, mutta jotka voisivat muuttaa maailmaa.

Luulen, että yksi isommista haasteistani ei siis olekaan elämäntapamuutoksiin tottuminen, vaan sen ymmärtäminen, että mitä asioita voin muuttaa. Monet oppaat jakavat mielellään neuvoja, mutta jokaisen ihmisen elämä on omanlaisensa, ja ns. perusmuutosten jälkeen (autoile vähemmän, säästä vettä, säästä sähköä jne.) muutoskohteet lienevät yksilöllisiä.

Toki tässäkin mainitut asiat voi niputtaa neuvon “kuluta vähemmän” alle, mutta samalla lailla kaikki asiat voidaan niputtaa neuvon “älä tee väärin” tai “valitse oikein” alle. Joku muu voi piirtää ääriviivat, mutta yksityiskohdat täytyy täyttää itse.

Pitänee vain lukea ohjeita ja oppaita enemmän, sekä kuunnella ja seurata muita ihmisiä. Aina sieltä jotain sellaista tarttuu, mitä ei ole itse tullut ajatelleeksi.

En ole vieläkään ehtinyt kunnolla tutkia luomutuotannon etuja ja haittoja, mutta eteeni sattui pari artikkelia, jotka tuovat esiin joitakin seikkoja, joita en ollut aiemmin tullut ajatelleeksi.

Viljelmien hyvinvointi

Ensimmäinen artikkeli on The New York Timesin verkkolehdessä ilmestynyt Unhappy Meals, jonka on kirjoittanut Michael Pollan (hänen kirjansa Omnivore’s Dilemma on lukulistallani).

Artikkeli ei ole varsinaisesti luomutuotannosta, vaan lähinnä kertoo miten Pollanin mielestä ihmisen pitäisi syödä voidakseen mahdollisimman hyvin. (Oikea tapa voidaan tiivistää kahteen sanaan: syö ruokaa. Mitä se taas tarkoittaa ja miksi se on nykyaikana niin vaikeaa selviää lukemalla tämä erittäin mielenkiintoinen artikkeli.) Mutta hän tuo esille joitakin asioita, jotka lisäävät luomun mielekkyyttä ainakin minun silmissäni. Kannattaa muuten huomata, että teksti kertoo pääasiassa Yhdysvaltain tilanteesta, ei koko maailman. Mutta kuitenkin.

Pollan kirjoittaa, että koska ihminen yleisesti ja ruokateollisuus erityisesti ovat ajan myötä jalostaneet lajikkeita suosimalla jotain tiettyjä ominaisuuksia, kuten parempi säilyvyys, suurempi sato ja kevyempi hampaille, niistä on sivutuotteena tullut kemialtaan yksinkertaisempia ja ravintoarvoltaan köyhempiä. Toisin sanoen, teollisuus on poistanut ruoasta niissä aiemmin luontaisesti olleet ravintoaineet ja nyt lisää niitä jälkeenpäin ruokajalosteisiin, kuten esimerkiksi laittamalla vitamiineja aamiaismuroihin.

Myös kemiallisten lannotteiden käyttö ja saman lajikkeen viljely vuodesta toiseen on köyhdyttänyt maata, joka on Pollanin mukaan johtanut omalta osaltaan lajikkeiden ravintosisällön yksinkertaistumiseen.

Nämä kaksi asiaa ovat sellaiset, jotka jäivät mieleen luomuviljelyn puolestapuhujina. Luomuviljelyssähän käsittääkseni pyritään lajien monimuotoisuuteen ja luonnollisuuteen sekä vuoroviljelyyn, jolloin samalla pellolla ei viljellä peräkkäisinä satokausina samaa lajiketta.

Kuten olen sanonut, en ole erityisen paljon etsinyt tietoa luomusta, mutta en ole aiemmin kuullut näitä perusteluja. Useimmin näkemäni argumentit ovat olleet, että luomuruoka maistuu paremmalta, siinä on vähemmän kemikaaleja ja että järvet eivät rehevöidy niin paljon. Ehkäpä Suomessa asiat ovat paremmin kuin mitä artikkelissa kuvataan, ja “normaalisti” viljellyllä ja luomuviljellyllä ruoalla ei ole niin huomattavaa eroa kuin muissa maissa?

Sivuhuomatuksena: Artikkelissa mainitaan, että muinoin ihminen käytti ravinnokseen 80 000 eri lajiketta, joista 3 000 oli yleisessä käytössä. Tänä päivänä kaksi kolmasosaa (yhdysvaltalaisten) ihmisten syömistä kaloreista on peräisin neljästä eri lajikkeesta: maissista, soijapavuista, vehnästä ja riisistä.

Melkoinen muutos.

Viljelijöiden hyvinvointi

Yhteishyvä-lehden numerossa 5/2008 kerrottiin luomupuuvillan viljelystä Intiassa. Kun artikkelin mukaan Amarsingh Malsingh siirtyi viljelemään luomupuuvillaa, muutoin karut pellot ovat alkaneet voimaan paremmin. Sen seurauksena myös itse puuvilla kasvaa elinvoimaisemmin.

Amarsinghille maksetaan luomupuuvillan viljelystä 20 % enemmän kuin tavallisesta puuvillasta, jonka lisäksi sen viljely tulee halvemmaksi. Aiemmin hän joutui ottamaan kovakorkoisia lainoja ostaakseen lannotteita ja kemiallisia torjunta-aineita, mutta luomuviljelyssä niitä ei enää tarvita. Torjunta-aineet aiheuttivat Amarsinghille monenlaisia terveydellisiä haittoja, joten luomuviljelyn ansiosta pellon ja puuvillan lisäksi myös hän voi paremmin, ja parempien ansioiden johdosta niin myös koko perhe.

Melkoista suitsutusta luomun puolesta.

Artikkeli kuitenkin toi hyvin esille erään seikan: oli luomutuotannon edut Suomessa mitkä hyvänsä, vaikuttaa siltä, että ne ovat erittäin merkittäviä köyhemmissä maissa. Ulkomaisia luomutuotteita ostamalla ei siis saa ainoastaan vähemmän kemikaaleja lautaselle, vaan sillä voi myös parantaa ihmisten hyvinvointia samalla tavalla kuin Reilun kaupan tuotteita ostamalla.

Monet niistä yrityksistä jotka ostavat luomutuottajien sadon pyrkivät myös Reilun kaupan tapaiseen eettisyyteen (ei lapsityövoimaa, työntekijöiden hyvät olot) ja reilun hinnan maksamiseen, joten parhaimmassa tapauksessa siinä yhdistyvät kummankin hyvät puolet.

Yhteenvetona

Näiden kahden artikkelin perusteella yritän jatkossa suosia ulkomaisten tuotteiden osalta enemmän luomua. Monet luomutuotteista ovat valitettavasti kirpaisevan kalliita, mutta eivät kaikki. Toivon, että se pieni panostus mitä raaskin luomun suuntaan tehdä edes vähän parantaa asioita jossain päin maailmaa.

Valokuvat: editorgirl: Corn field, TeeBeeWee: Hamburger and French Fries, asifthebes: Cotton Flower

Tein pitkästä aikaa Ekotallaajan testin, jossa mitataan ekologinen jalanjälki. En muista mitä aiemmalla kerralla sain, mutta tällä hetkellä ekologinen jalanjälkeni on 4,4 globaalihehtaaria, eli elämäntapojeni ylläpitämiseen tarvittaisiin 2,4 maapalloa.

Yllätyin hieman sekä tuloksen pienuudesta että siitä, miten jalanjälki koostuu. Olisin odottanut, että liikenne luo aika suuren osan jalanjäljestä, mutta se jääkin suhteellisen pieneksi. Sen sijaan isoimmat siivut haukkaa ruoka ja kulutuksesta riippumaton osuus.

Mutta palastellaanpa asiaa hieman tarkemmin.

Asuminen (6 %)

Asumisesta puolet kuluu lämmitykseen ja puolet sähkönkulutukseen. Sähkönkulutusta lisää tietokoneen runsas käyttö, mutta toisaalta vähentää televisiovapaa ilmapiiri. Asun kerrostalossa, mikä on positiivista, mutta toisaalta talo ei ole kovin uusi ja huonelämpötilaa ei pidetä talvisin ihan niin pienellä kuin voisi.

Lisäksi sähköä kuluu myös veteen. Kun aiemmin kirjoitin, etten koe veden säästämistä niin hirveän tärkeänä, en ollenkaan tullut ajatelleeksi, että kulutan lämmintä vettä. Vesi ei lämpene itsekseen vaan sen lämmittämiseen kuluu sähköä, eli mitä enemmän kuluttaa lämmintä vettä, sitä enemmän kuluttaa sähköä. Jos käyttäisin vain kylmää vettä, vaikutukset jäisivät varmaan pääasiassa jäteveden aiheuttamiin ongelmiin.

Tässä saisi helpoiten kavennettua vaihtamalla norppasähköön, laittamalla tietokoneen komeroon ja lotraamalla vähemmän. Yritetään.

Liikkuminen (6 %)

Liikennepäästöistä noin puolet koostuu henkilöautoilusta ja toinen puoli julkisesta liikenteestä. Julkista liikennettä käytän melko harvoin, lähinnä siksi että säästän omalla autolla liikkuessa minulle tärkeää aikaa, jonka voin taas käyttää jotenkin muuten hyödyllisemmin.

Autoilu jää kuitenkin keskimäärin reilusti alle sataan kilometriin viikossa. En joudu työni puolesta käyttämään autoa, ja noin periaatteesta kaikki alle kahden kilometrin matkat kävellään/pyöräillään ilman harkintaa. Sitä pidemmät mietitään tapauskohtaisesti.

Käymme myös vain kerran viikossa autolla ostoksilla. Jos viikon aikana jokin ruoka loppuu, yritetään pärjätä lähikaupan tarjonnalla. Syynä tähän ei kuitenkaan ole pyrkimys autoilla mahdollisimman vähän, vaan isojen markettien stressaava ilmapiiri. Jos lähikaupan ruokatarjonta olisi kattavampi — erityisesti hedelmien osalta — ei supermarkettiin olisi asiaa lainkaan, ja olisin siksi paljon onnellisempi ihminen.

Lennän myös todella harvoin minnekään, ja hyvä niin. Tämän kesän Espanjan matkasta syntyvät päästöt eivät ole ihan pienet.

Ravinto (37 %)

Olin yllättynyt, että ravinnolla on näin suuri merkitys. Omalla kohdallani lihansyönti kasvattaa tätä, testin puitteissa todennäköisesti enemmän kuin todellisuudessa (ks. alla). Eläinperäisten tuotteiden kuluttaminen rasittaa luontoa niin paljon, että ravinnon aiheuttamasta 1,6 globaalihehtaarin jalanjäljestä 91 % syntyy niistä. Jos siis ryhtyisin täysvegaaniksi, saisin pienennettyä ekologista jalanjälkeäni kolmanneksella (37 x 0,91 = 33,67).

Tiesin toki, että lihankasvatus rasittaa ympäristöä, mutta jotenkin rasituksen suuruus ei ole aiemmin konkretisoitunut minulle. (Suurin pohdinnan kohde tähän asti oli ollut se, että kaikki maailman ihmiset saataisiin kevyesti ruokittua sillä määrällä viljaa, mikä länsimaissa syötetään karjalle. Ja tietysti koko lihatalouden eettisyys noin muuten.)

Tavarat, palvelut ja harrastukset (15 %)

Tästä 30 % aiheutuu palveluista ja 70 % tavaroista, eli palveluita pitäisi käyttää enemmän ja tavaroita ostaa vähemmän. En ole yrittänyt lisätä palveluiden käyttöä, mutta olen miettinyt viime aikoina paljon tarkemmin, että tarvitsenko jotain tavaraa. Usein päädyn siihen, että en tarvitse. Yllättävän hyvin pärjää joko vanhalla tai ilman, ja siitä on ollut se mieluinen etu, että rahaa ei ole kulunut niin paljon, kuin jos olisi päätynyt senkin värkin ostamaan.

Kovasti myös puhuvat, kuinka tavaroita pitäisi enemmän ostaa yhteiseksi tai lainata. Minulle suurin este yhteisten tavaroiden käytölle on se, että kun kaikki ovat yhdessä vastuussa jostakin, kukaan ei ota vastuuta. Eli jos tavara ei ole herran oma, herraa ei kiinnosta pätkän vertaa miten herra sitä kohtelee. Siksi kaikki yleisessä käytössä olevat tavarat menevät niin nopeasti huonoksi: ei siksi että niitä käytettäisiin niin paljon, vaan siksi että niitä käytetään niin välinpitämättömästi. Siinä eräs ihmisluonnon kukkasista, jonka kanssa en välittäisi elää.

Joten jos laitan kerran rahaa tavaraan Y, niin aion kyllä pitää huolen siitä että kyseinen tavara pysyy hyvänä niin pitkään kuin mahdollista, enkä siksi mielelläni päästä muita sabotoimaan sitä tavoitetta. Kutsukaa itsekkääksi, mutta pidempään siitä on silloin iloa.

Muut (36 %)

Tämä on suomalaisuuden kiro. Eli tämä on kulutuksesta riippumaton osuus, joka tulee pelkästään siitä että asuu Suomessa ja on osallisena suomalaisessa yhteiskunnassa. Se koostuu rakentamisesta, puunjalostusteollisuudesta ja viljelemättömistä pelloista.

Yhteenveto

Testissä jäi harmittamaan se, että joihinkin kysymyksiin ei pysty antamaan oikeaa vastausta. Esimerkiksi lihan syömisessä on vaihtoehtoina:

• ei syö ollenkaan
• syö vain pari kertaa viikossa
• syö joka aterialla

Syön tällä hetkellä lihaa noin kerran päivässä, eli useammin kuin pari kertaa viikossa mutta en läheskään joka aterialla. Vuoden aikana on myös paljon päiviä, jolloin en syö lihaa lainkaan.

Kuten sanoin, lennän myös harvoin, tähän asti ehkä kerran viidessä vuodessa. Testissä lähimmät vaihtoehdot olivat, että ei lennä koskaan tai lentää alle kymmenen kertaa vuodessa, joka on jälleen aika iso haarukka. Tietysti olisin voinut valita, että en lennä koskaan, mutta eihän se olisi ollut rehellinen vastaus.

Ymmärrän, että tämän kaltaiset testit ovat vain suuntaa antavia, eikä niiltä voi odottaa kovin suurta tarkkuutta. Toisaalta jäi kuitenkin sellainen tunne, että ihan pienet elämäntapamuutokset eivät heiluta tulosta suuntaan eikä toiseen. Hain testissä erilaisia vaihtoehtoja, ja vasta kun suostuin muuttamaan viiden muun ihmisen kanssa alle 40 neliön kämppään, syömään pelkkää itse tuottamaani kasvisruokaa, kävelemään tai pyöräilemään joka paikkaan, luopumaan tietokoneen käytöstä ja muista harrastuksista ja korvaamaan ne metsässä käyskentelyllä, sekä luvattuani pyhästi käyttää vain lainatavaroita ja -vaatteita kalsareita myöten, sain tulokseksi 1,3 maapalloa.

Eli — mikäli testiin on luottamista — vaikuttaa siltä, että ihminen yksinään ei pysty muuttamaan elämäntapojaan riittävästi ilman (minun näkökulmastani) erittäin radikaaleja toimenpiteitä, joita on tässä yhteiskunnassa hankala toteuttaa ja ylläpitää. Sen sijaan koko yhteiskunnan olisi muututtava ja ryhdyttävä aktiivisesti tukemaan ekologisempaa elämistä, jotta yksittäisellä ihmisellä olisi mahdollisuuksia elää ylittämättä maapallon kestokykyä.

Sitä päivää odotellessa.

Viime aikoina on näkynyt paljon mainoksia vihreämmistä elektroniikkatuotteista. Ensin oli Nokian ekokännykkä, sitten Electroluxin ekoimuri ja nyt Fujitsu-Siemensin ekotietokone. Tämä kaikki on hyvää ja iloista, mutta kyynistä minua mietityttää hieman.

1. Kuinka paljon tuotteiden hinnoissa on "ekolisää"?
2. Valmistetaanko tuotteita aidosta ympäristön suojelun halusta, vai ainoastaan halusta rahastaa tämän hetkisellä ilmastonmuutosbuumilla?
3. Kuinka kauan vielä kestää, ennen kuin tuotteen ympäristöystävällisyys ei ole erikoisominaisuus, vaan ei-ympäristöystävälliset tuotteet ovat niitä poikkeavia?

Olen jotenkin tottunut siihen, että isot yritykset ovat vastuussa vain osakkeenomistajilleen, eivät ympäristölle. Näissäkin tuotteissa suurin ekologisuus näyttäisi olevan siinä, että ne on valmistettu enimmäkseen kierrätetyistä materiaaleista. Nokian kännykkä ei ole muuten kovin kummoinen, eli sen korvaa todennäköisesti pian uudella jos uusinta uutta haluaa. Electroluxin imuri säästää kymmenessä vuodessa saman verran sähköä kuin hehkulamppu kuluttaa vuodessa, mikä ei kuulosta kovin suurelta määrältä (vaikka lamppu olisikin koko ajan päällä). Fujitsu-Siemensin tietokone on sentään saanut ympäristömerkin, mikä tekee siitä minun silmissäni heti hieman vakavammin otettavan tuotteen.

Ehkä pitäisi kuitenkin olla tyytyväinen siihen, että jotain positiivistakin tapahtuu tällä rintamalla. Pieniä askelia…

Olen sen kaltainen henkilö, joka mielellään käyttää askel askeleelta -oppaita. Ei siinä ettenkö pitäisi ajattelusta, mutta mitä pienemmiksi paloiksi asiat pureskelee, sitä helpompi niitä on tehdä sellaisina päivinä kun aivotoimintaa ei jaksa uhrata tai sitä ei ole.

Pohtimisen jälkeen olen saanut pilkottua itselleni vastuullisen kuluttamisen keinot neljään kohtaan:

1. Kuluta vähemmän
2. Valitse eettisiä tuotteita eettisiltä valmistajilta
3. Tuota jätettä vähemmän
4. Anna jotain takaisin

Olen suunnitellut, että kun noita ohjenuoria seuraan, niin maailma pelastuu. Tai ainakin olen menossa oikeaan suuntaan. Ne ovat minulle selkeitä ja yksinkertaisia, ja pystyn niiden avulla hyvin arvioimaan, olenko toiminut vastuullisella tavalla.

Tuossa listassa on myös se hyvä puoli, että ainakin kolmea ensimmäistä kohtaa voin soveltaa suoraan valitessani tuotteita. Antakaahan kun selitän.

Kuluta vähemmän

Yksinkertaisin tapa kuluttaa vähemmän on jättää ostoksia tekemättä. Eli kun valitsen tuotetta voin miettiä, että tarvitsenko tätä todella.

Toinen tapa kuluttaa vähemmän on ostaa tuotteita, jotka kestävät pidempään tai jotka voi tarvittaessa korjata. Laadukasta metallia tai puuta halvan muovin sijaan, uudelleenladattavia akkuja paristojen sijaan, riittoisampi saippua valmiiksi ohennetun sijaan, se kalliimpi sähkölaite halpamarketista ostetun kiinalaisen sijaan.

Kolmas tapa on valita tuotteita, joiden valmistus on kuluttanut vähemmän luonnonvaroja kuin muiden vastaavien tuotteiden. Kestävien valintojen taito -oppaassa (pdf) esimerkiksi kerrotaan, että yhden kultasormuksen valmistamiseen kuluu 2 tonnia luonnonvaroja (sivu 14). Kierrätetystä materiaalista valmistetut tuotteet ovat siksi hyvä valinta, joten yritän siis esimerkiksi ostaa uusiopaperia suoraan männystä revityn sijaan.

Valitse eettistä

Tämä ei varmaan tarvitse selvitystä? Oma hankaluutensa on eettisyyden selvittäminen. Mielestäni valmistajan eettisyys on helpompi tarkistaa kuin tuotteen, ja voin sen jälkeen tarkistaa tuotteesta ainoastaan valmistajan ja olla siinä uskossa, että tuotteen itsensä eettisyys on ainakin jotain sinne päin.

Asia erikseen on erilaiset merkit joita tuotteiden kylkiin on lätkitty, mutta ne ovat viime aikoina kokeneet inflaation minun arvomaailmassani. Ehkäpä vielä opin taas luottamaan niihin.

Tuota jätettä vähemmän

Helpoimmillaan tämä tarkoittaa sitä, että valitsen tuotteita, jotka on pakattu yksinkertaisesti ja joiden pakkausmateriaali on kierrätettävissä. Monimutkaisemman asian tästä saa, kun ottaa huomioon tuotteen valmistuksen, käytön ja hävityksen tuottamat jätteet. Tässä ajattelen, että myös saasteet ovat eräänlaista jätettä.

Valmistus

Tuotteen valmistuksessa syntyvän jätteen määrää on kuluttajan vaikea mitata, mutta nyrkkisääntönä pidän itselläni: mitä pidemmälle jalostettu tuote, sitä pidempi sen tuotantoketju ja sitä enemmän sen valmistaminen saastuttaa ja tuottaa jätettä. Uskon, että tähän löytyy kyllä paljon poikkeuksiakin ja tuotteen jalostuneisuutta voi olla joskus vaikea arvioida. Esimerkiksi tältä kannalta muovipussi saattaa olla parempi vaihtoehto kuin paperikassi, vaikka olemattoman maatumisen takia se on huonompi.

Vaikka tuotteen valmistus synnyttäisikin paljon jätettä, tärkeämpää on mihin se jäte joutuu ja miten se käsitellään. Tässä kohtaa yrityksen vastuullisuus punnitaan. Greenpeacen vertailun mukaan Samsung pärjää teknologiayrityksistä hyvin, kun taas Applella on vielä paljon parannettavaa. Tämä on eräs tekijä, joka on estänyt minua hankkimasta Macbookia (mutta iPodin olen ostanut).

Myös valmistusmaan ympäristölainsäädäntö pakottaa tiettyjen maiden tuotannon olemaan ympäristöystävällisempää kuin toisten. Itse yritän välttää Kiinassa valmistettuja tuotteita mm. tästä syystä, kun taas suomalaista suosin. Suomalaisen paremmuutta lisää se seikka, että valmistukseen on hyvä ottaa huomioon myös tuotteen kuljetus myyntipaikalle, joka saastuttaa sekin, sitä enemmän kuta kauempaa tuote tuodaan.

Mutta johtopäätöksenä em. nyrkkisäännöstä: yritän valita tuotteita, jotka ovat mahdollisimman lähellä alkuperäistä raakamateriaalia ja tuotettu lähellä asuinpaikkaani.

Käyttö

Tuotteen käytön aikana syntynyt jäte voisi olla vaikkapa auton päästöt. Epäsuorasti myös paljon sähköä kuluttavat laitteet synnyttävät enemmän jätettä kuin energiapihit. Ekologisen pesuaineen käyttö vähentää pesun myötä vesistöihin siirtyvien ympäristömyrkkyjen määrää. Ja niin edelleen.

Hävitys

Jos tuote on ehjä, paras tapa hankkiutua siitä eroon on myydä tai antaa se jollekin. Hyvä tuote kestää ostajansa eliniän ja pidempään, mutta jossain vaiheessa kaikki tulee elon tiensä päähän.

Yritän miettiä (jos muistan) tuotetta ostaessani, että mitä tuotteelle tulee tehdä kun se menee rikki tai en tarvitse sitä enää. Minun silmissäni hävittämisen kannalta hyvä tuote on sellainen, jonka pystyy kierrättämään sataprosenttisesti. Käytännön kannalta helpointa on, jos pystyn uusiokäyttämään tuotteen tai lajittelemaan sen kotona sellaisenaan johonkin muuhun kuin kaatopaikkajäteastiaan. Tulevat ongelmajätteet ja PVC:n pystyy tunnistamaan jo kaupassa, joten niitä yritän välttää.

Monimutkaisemmat tuotteet, kuten sähkölaitteet, pitää arvioida tapauskohtaisesti, eikä minulle ole kasaantunut vielä riittävästi tietoa että olisin voinut luoda itselleni mitään tarkistuslistaa. En siis vielä tiedä, miten voisin tunnistaa sähkölaitteen jonka voi kierrättää tehokkaasti sellaisesta, joka on viittä vaille ongelmajätettä. Tämä asia on työn alla.

Eri jätteiden lajittelusta on netissä runsaasti tietoa ja tarkoitukseni on jossain välissä laittaa linkkejä ko. sivuihin. Hyvä paikka aloittaa on oman kunnan jätehuollon sivut.

Anna jotain takaisin

Yleisesti kuluttajana toimiessa olen ajatellut tämän tarkoittavat aktivoitumista, järjestöihin liittymistä, roska päivässä -aatteen seuraamista ja muuta sellaista toimintaa, jolla pystyn paikkaamaan sitä vahinkoa minkä muulla toiminnallani aiheutan ympäristölle. Tuotetta valitessa tämä on hankalampi tapaus. Yksi keino olisi ehkä valita tuotteita, joiden hinnasta osa menee esimerkiksi ympäristönsuojeluun tai muuhun sellaiseen.

Lisään tähän jos keksin jotain parempaa, mutta tällä haavaa en mieti ostopäätöstä tehdessäni “Miten tämän tuotteen ostaminen auttaa ympäristöä sen kuormittamisen sijaan?”. Luulen, että yleinen vastaus olisi “Ei mitenkään.”.

Tämän kirjoituksen piti olla blogin aloituskirjoitus, mutta minulla oli vaikeuksia saada tekstistä selkeää kokonaisuutta. Rehellisesti sanottuna, en ole varma onko se sitä vieläkään, mutta tämä on niitä asioita, joista pitää päästä eroon jotta voisi jatkaa eteenpäin.

Kolme ongelmaa

Minulla on eettisten valintojen tekemisessä kolme ongelmaa:

1. Tiedon löytäminen on vaikeaa ja aikaa vievää
2. Tuotteiden löytäminen on hankalaa
3. Ns. paremman tuotteen hinta on usein korkeampi

Tiedon löytäminen

Mikäli tuote tai tuotteen valmistaja on kuuluisa, tietoa kyllä löytyy, mutta vähänkin harvinaisemman tuotteen eettisyys pitää selvittää itse. Monelle, esimerkiksi minulle, tämä nostaa kynnystä jo sen verran, että vaivaa ei viitsi nähdä.

Sellaisissa tapauksissa joissa tietoa löytyy, on vaikea löytää puolueetonta ja oikeaa tietoa. Sivusta seuranneenna vaikuttaa siltä, että puolin ja toisin syyllistytään helposti ylilyönteihin ja propagandaan. Valmistaja kovasti vakuuttaa, kuinka heidän tuotteensa ovat luontoa helliviä. Greenpeace vastaavasti tekee iskun valmistuslaitokseen ja julkaisee lehdistötiedotteen tuotteen lukuisista haitoista.

Tämän lisäksi – mikäli ei tee äärimmäisiä ratkaisuja, kuten esimerkiksi lopeta eläinperäisten tuotteiden syömistä kokonaan – kulutusvalinnoilla tuntuu aina olevan useampi puoli, joita keskivertoihminen ei yksinkertaisesti osaa eikä tiedä ottaa huomioon. Vaikutusten ketju on niin pitkä, että suurin osa meistä näkee siitä vain murto-osan.

Entäpä jos haluan ostaa eettisen digiboxin? Eettistä lukkosulaa? Eettisiä marmorikuulia? Tuollaisten tuotteiden eettisyyden selvittäminen vaatii jo sellaista salapoliisityötä, ettei kellään ole sellaiseen aikaa.

Kaikista helpointa olisi, jos olisi yksi suuri tietokanta, johon voisi syöttää tuotteen nimen ja sille löytyisi parempi vaihtoehto. Eettinenkuluttaja.net on askel tähän suuntaan, mutta silä on vielä pitkä matka kuljettavanaan. Ennen kaikkea tuollaisesta tietokannasta löytyvien perustelujen pitäisi olla luotettavia ja niiden lähteet aina mainittu. Lisäksi perusteiden pitäisi olla tavallista kuluttajaa lähellä. Lause “tukee epäsuorasti USA:n unilateralistista politiikkaa olemalla republikaanisen puolueen suurimpia taloudellisia tukijoita” ei ole sellainen.

Tuotteiden löytäminen

Kaupan hyllyltä luomu- ja ympäristömerkityt tuotteet bongaa suhteellisen helposti. Entä jos tietää, että on olemassa jokin tuote eikä sitä löydy paikoista joissa normaalisti käy? Mistä sitä osaa lähteä etsimään? Jos ostopaikan löytääkin, se on tietysti jossain Oulussa ja itse asuu Helsingissä. Siinä tulee luomunauriille hintaa. Toki kauppiaalta voi pyytää, että josko hän ottaisi tämän tuotteen valikoimiinsa, vaikka se onkin kalliimpaa eikä sitä myydä yhtä hyvin kuin tuota toista.

Meistä ihmisistä on mukavaa, kun mahdollisimman moni tuote löytyy samasta paikasta. Sen takia kaupat ovat nykyään niin isoja. Jos epäeettinen tuote löytyy metrin päästä ja eettinen 20 kilometrin päästä, arvata saattaa kumpi käteen tarttuu. Tietynlaisia tuotteita ei edes saa Suomesta, joten se välimatka saattaa kasvaa kahteen tuhanteen kilometriin, jolloin tuotteet pitää käytännössä tilata erikseen.

Kalliimpi hinta

Kun kysyy ihmisiltä, mitä ominaisuuksia he arvostavat kulutustavaroissaan, moni mainitsee varmasti edullisen hinnan. Jotkut saattavat ostaa jonkin tuotteen vain sen takia kun saa halvalla. Stockmannin hullut päivät?

Jos tuote mainostaa itseään tavallista parempana valintana jonkin asian kannalta, se on järjestään kalliimpi. Joskus hintaeroa on niin paljon, että halvemman, “riistoyrityksen” valmistaman tuotteen ostaminen on selvä valinta.

Joissakin tapauksissa eettisyyden lisäksi kalliimpi hinta tuo mukanaan myös paremman laadun, jolloin sitä voisi ehkä harkitakin. Aina näin ei kuitenkaan ole, vaan eettisesti kehnompi tuote saattaa olla muilla tavoin paljon parempi tai vähintään yhtä hyvä.

Joskus, jos rehellisiä ollaan, tuntuu siltä, että esimerkiksi luomutuotteista pyydetään kovempaa hintaa ihan vain rahastamisen takia, eikä korkeampien tuotantokustannusten takia. Kaikki luomutilat eivät edes täytä luomutuotannolle asetettuja standardeja, joten mistä niiden tuotteissa maksetaan?

Neljäs ongelma

En ole koskaan osannut arvostaa tuotetta sen eettisyyden perusteella, vaan olen enemmänkin arvioinut sen käyttöikää tai sen tuomaa bonusta katu-uskottavuuteen. Tai halpaa hintaa. Tai kuinka paljon sitä tekee juuri sillä hetkellä mieli.

Siksi myönnän, että mainitsemani ongelmat perustuvat enemmän luuloon kuin tietoon. En tiedä kuinka vaikeaa tietoa on löytää jos sitä tosissaan etsisi, koska en ole sitä koskaan kovin tosissani etsinyt. En ole koskaan pyytänyt kauppiasta tilaamaan mitään tuotetta kauppaan, enkä ole koskaan ottanut selvää vaihtoehtoisista lähteistä. En ole jaksanut nähdä vaivaa.

Miksi olisin, jos en ole tähän asti kokenut, että jokin niinkin abstrakti asia kuin “eettisyys” olisi kaiken sen vaivan arvoista? Saatan toki käyttää moninverroin aikaa ja vaivaa muiden ominaisuuksien vertailuun, koska minulle ne muut ominaisuudet ovat tärkeämpiä. Niistä on suoraan jotain hyötyä minulle. Mitä hyötyä siitä on, että ostan eettisen tuotteen? Parempi omatunto? Pft. Ei paljon paina helppoutta ja mielihyvää arvostavan ihmisen vaakakupissa.

Joskus vaaka kallistuu

Arvostan edelleen helppoutta ja mielihyvää, mutta jotain siihen toiseen kuppiin on kertynyt, koska se tuntuu nyt paljon raskaammalta. Niin raskaalta itse asiassa, että aiemmin mainitsemani ongelmat eivät tunnu enää läheskään niin suurilta. Tekosyiltä enemmänkin.

Tietyn verran vaivaa muutos kuitenkin vaatii, ja siksi sanoinkin esittelyssä, että aion edetä pienin askelin. Pohdintojen jälkeen olen käsittänyt, että tässä mainittuja ongelmia haasteita minun ei tarvitse ratkaista kerralla, eikä kaikkia välttämättä ollenkaan. Esimerkiksi:

• Voin valita usein ostamistani tuotteista, esimerkiksi ruokatuotteista, yhden ja etsiä tietoa siitä. Kun saan yhden tuotteen korvattua eettisemmällä, valitsen seuraavan tuotteen listalta.
• Isompia ostoksia harkitsen yleensä muutenkin pidempään, joten voin aivan hyvin vähän nähdä vaivaa eettisyyden selvittämiseen. Jos tietoa ei löydy, niin ei voi mitään. Ainakin yritin.
• Voin etsiä tuotteita käänteisesti, eli katson mitä kaupan hyllyllä on ja selvittää mikä niistä on eettisin ratkaisu. Silloin ei tarvitse etsiä uusia tuotteita, ja muutos se on pienikin. Ehkä sille kauppiaallekin uskaltaa puhua sitten joskus.
• Hinnalle on vaikea tehdä mitään, mutta voin yrittää sisäistää eettisyyden yhdeksi laadun kriteeriksi. Laadusta olen valmis maksamaan, tiettyyn rajaan saakka. Ehkä hinnatkin laskevat, kun kysyntä kasvaa.

Näistä hinta on minulle vaikein kohta, koska halvan hinnan arvostaminen on niin veressä. Oma järki tosin sanoo, että esimerkiksi toisiaan vastaavien elintarvikkeiden tuottaminen on enemmän tai vähemmän saman hintaista. Ero on siinä, kuka niistä joutuu maksamaan minkäkin verran. Luulen, että halvemmissa, ulkomailta tuoduissa elintarvikkeissa erotus maksetaan kehitysmaan asukkaan selkänahalla.

Ankea aamu

Jos tästä kaikesta sait sellaisen käsityksen, että yritän parantaa moraalista krapulaani, olet aivan oikeassa. Olen jo pitkään jollakin tasolla tiedostanut mitä eettisiä ongelmia kulutuksessani on, mutta en ole antanut sen vaikuttaa. “On se kauheaa kun niitä eläimiä kohdellaan noin julmasti. Syödäänkö huomenna possua vai broileria?” Tähän kaikkeen on kuitenkin niin tottunut ja turtunut, että vasta nyt alan tiedostaa, hitaasti mutta vääjäämättä, kuinka vääristyneesti olen asioista ajatellut.

Tekopyhyydelläkin on rajansa, ja minä olen saavuttamaisillani omani.