Arkisto kategorialle ‘Sekalaista’

Katsoin jokin aika sitten jo pari vuotta vanhan dokumenttielokuvan nimeltä Food Inc.. Elokuva maalaa aika lohduttoman kuvan Yhdysvaltain ruokateollisuudesta, erityisesti lihan tuotannosta. Elokuvassa haastatellaan mm. Michael Pollania, ja samoja asioita nousee pintaan kuin hänen kirjassaan Omnivore’s Dilemma (joka on minulla vieläkin kesken). Myös nyt täällä Suomessa pinnalla olevaa geenimuuntelua perehdytään käsitellään hieman.

Sinänsä ei siis varmaan mitään uutta asiaan perehtyneille, mutta heidän jotka eivät ole koskaan nähneet amerikkalaista tehotuotantokarjatilaa tai joilla nimi Monsanto ei nosta niskavilloja pystyyn kannattaa ehdottomasti katsoa tämä, jos vain jostain käsiinne saatte.

Erityisesti jäi mieleen seuraava esimerkki edistyksellisestä tehokkuusajattelusta Yhdysvalloissa:

Ongelma: Koska lehmät laiduntavat nilkkoja myöten omassa ulosteessaan, tätä ulostetta ja sen mukana kolibakteeria päätyy väkisin myös myytävän lihan joukkoon aiheuttaen ajoittain ruokamyrkytyksiä.
Ratkaisu: Jauhetaan muuten kelvottomista ruhon osista ammoniakilla steriloitua lihan jatketta ja sekoitetaan sitä normaalin jauhelihan joukkoon, jolloin myös jauhelihasta kuolevat (teoriassa) kaikki bakteerit.

(asiaan liittyen ks. myös Generation Green: Hamburger Helper? Slime, Ammonia and Cow Shit ja NYT: Safety of Beef Processing Method Is Questioned)

Tieto lisää tuskaa, niin se vain on. Silti katsomisen arvoinen dokumentti.

(Muokattu ajatushäiriöitä)

Olen siistinyt partaani noin puolitoista vuotta perinteisellä höylällä, joten ajattelin kirjoittaa aiemman kirjoitukseni jatkoksi lyhyen yhteenvedon aiheesta “Miten on höyläily sujunut?”. Kirjoitus ei sisällä ekohenkisiä ajatuksia.

Tekniikka

Ajokulman säätö

Yhdessä vaiheessa ilmaantui sellainen outous, että parta ei leikkaantunut kunnolla. Ajattelin syyn olevan vaahdossa tai terissä, mutta sitten tajusin, että tekniikkani oli mennyt takapakkia. Jostain syystä olin alkanut pitää terää liian suuressa kulmassa ihoon nähden, jolloin se ei leikannut kunnolla. Mitä ihonmyötäisemmin terää pitää, sitä tarkemmin se leikkaa. Kun palautin tämän mieleeni, ongelmat katosivat.

Terän lämpö

Monien kokeilujen tuloksena olen päätynyt siihen, että kuuma terällä saa ajettua paremmin kuin kylmällä. En tiedä miksi, mutta näin se vain. Tämä lienee yksilöllistä (ja osittain varmasti psykologista), koska jotkut vannovat kylmän terän nimeen. Itse olen saanut parhaat ajot silloin kun terä melkein polttaa naamaa.

Tarvikkeet

Vaahdot

Ekovaahdot ovat osoittautuneet ihan hyviksi valinnoiksi. Laveran vaahdon hinta on noussut, joten olen ostanut taas halvempaa Body Shopin vaahtoa. Olen tietoisesti jättänyt kalliit ammattivaahdot kokeilematta, joten mitään vertailukohtaa niihin ei ole. Näilläkin pärjään mainiosti.

Terät

Aluksi käytin Merkurin partateriä, mutta ainoa paikka missä olen nähnyt niitä on Miehenkauppa. Sieltä teriä pitäisi kuitenkin tilata vähintään 30 eurolla, joten olen siirtynyt melkein joka marketista löytyviin Gilletten Platinum-teriin, vaikka kalliimpia ovatkin. Ne ovat yllättäen osoittautuneet mielestäni jopa paremmiksi kuin Merkurin terät.

Terän olen päätynyt putsaamaan ja kääntämään kahden viikon välein ja vaihtamaan neljän viikon välein. Jossain vaiheessa putsasin sen kerran viikossa, mutta terä tuntui kärsivän siitä, omasta mielestäni ilman mitään syytä. Kokeilen varmaan tulevaisuudessa uudestaan kerran viikossa putsaamista, koska höylä menee jo viikon aikana jokseenkin epäsiistin näköisesksi.

Yhteenvetona

Kaiken kaikkiaan olen ollut tyytyväinen tähän perinteiseen ajotapaan. Uutuuden viehätys on tosin jo hävinnyt ja on aamuja, jolloin ei millään jaksaisi alkaa sekoittamaan vaahtoa. Ajoittain siis kaipaan sähkökoneen helppoutta, mutta en ainakaan vielä sähkökoneella ajamista. Naama tuntuu terveemmältä, eikä mitään ärsytysoireita ole ilmaantunut, paitsi silloin kun tekee mieli kilpailla vauvan pepun kanssa ja tulee ajaneeksi liian tarkkaan (jos haluaa, höylällä saa todella sileää jälkeä).

Näillä näkymin paluuta sähkökoneisiin tai muovihöyliin ei ole.

Jälleen kerran muu elämä on vienyt aikaa tältä blogilta, siksi hiljaiselo. Toisaalta mitään suuria ekologisia muutoksia ei ole myöskään tapahtunut, jonka takia mitään kirjoitettavaakaan ei ole ollut.

Jos ei ole aikaa tehdä selvitystyötä, ei synny uutta tietoa miten voisi elintapojaan muuttaa. Siksi on mukava lukea esimerkiksi aikeista saada tuotteisiin merkintä niiden hiilijalanjäljestä. Moni varmasti mielellään valitsee ekologisia tuotteita, jos valitsemista helpotetaan poistamalla juuri tuo aikaa vievä tutkimusosuus.

Vaikka varsinaista takapakkia ei (omasta mielestäni) ole tullut, olen silti hieman pettynyt itseeni. Olen tehnyt aika paljon päätöksiä, joiden olen tiennyt olevan ympäristöystävällisyyden ja eettisyyden kannalta huonoja.

Tunnustuksia

Tässä joitakin esimerkkejä, joita mieleeni tulee:

Keittiövaaka

Tulin ostaneeksi uuden keittiövaa’an, vaikka vanha toimi vielä riittävän hyvin (mutta ei ollut mielestäni riittävän tarkka).

Toisaalta, uusi vaaka toimii sormiparistoilla (voin käyttää akkuja) ja siinä on kymmenen vuoden takuu, joten sitä ei todennäköisesti tarvitse uusia ihan heti.

Kengät

Ostin alennusmyynnistä Kiinassa tehdyt kengät, jotka eivät sitten edes olleet kovin hyvät eli ovat jääneet käyttämättä. Turha ostos, siis.

Toisaalta, siitä ärsyyntyneenä päätin, että jatkossa olen reilusti tarkempi minkälaisia jalkineita ostan, eikä toista samanlaista ostosta ole tiedossa. Sen takia varmaan en ole löytänyt uusia kenkiä, vaikka kohta kaikki kaupungin kaupat on kierretty läpi.

Roskien keräys

En ole talven aikana kerännyt ainuttakaan roskaa, vaikka yritän olla mukana Roska päivässä -kampanjassa.

Toisaalta, olen kuuliaisesti lajitellut omat roskani ja vienyt edelleen kaiken kierrätyskelpoisen muovin muovipussien kierrätyspisteeseen. Kun kesä tulee, jatkan roskien keräilyä, koska se on silloin helpompaa.

Alemania

Olen ostanut alennusmyynneistä paljon kaikenlaista tavaraa, joista juuri mikään ei ollut erityisen ympäristöystävällistä.

Toisaalta, en ole ostanut mitään sellaista mitä en olisi ostanut muutenkaan, enkä usko että olisin etsinyt niille ympäristöystävällisempiä vaihtoehtoja. Olen myös miettinyt selvästi tarkemmin tekemiäni ostoksia ja niiden tarpeellisuutta, ja jättänyt sen johdosta monta tavaraa ostamatta.

Suklaa

Vaikka olen monesti puhunut Reilun kaupan suklaan puolesta, en ole koskaan ostanut sellaista tämän blogin elinaikana, ihan vain sen kalliimman hinnan takia. Suklaata sekä suklaajäätelöä on vielä tullut ostettua aika paljon, varsinkin tämän vuoden puolella.

Toisaalta, olen ostanut paljon muita Reilun kaupan tuotteita ja käyttämäni kaakaojauhe on Reilun kaupan tuote. Silti, tässä kohtaa toivoisin olevani parempi ihminen, sillä kaakaoviljelmillä käytetään paljon lapsityövoimaa. (Olen kyllä ostanut pääasiassa alennuksessa olevaa suklaata, saako sillä mitään anteeksi?)

Kiireessä tulee oikaistua

Aina ei yksinkertaisesti jaksa miettiä ympäristöasioita ostoksia tehdessä. Kun kello on kuusi illalla ja on nälkä ja väsyttää, haluaa kaupasta vain mahdollisimman nopeasti pois.

Tässä kohtaa kuitenkin asioiden oppiminen kantaa hedelmää. Kun on oppinut tekemään tietynlaisia valintoja (esim. vähän kaloreita, kotimaisuus, aiemmin hyväksi havaittu merkki), niitä ei tarvitse enää tietoisesti miettiä, vaan tuotteet valitsee miltei automaattisesti.

Vastaavasti sellaiset perusteet jotka vaativat enemmän miettimistä (pakkauksen ympäristöystävällisyys, tuotantomaa jos muu kuin Suomi, tuotteen mahdollinen hiilijalanjälki jne.) jäävät kiireessä tekemättä, ja yleensä myös vaikka ei olisi kiirekään.

Ehkä ensi kerralla paremmin

Vaikka siis edistyminen on ollut hidasta, vaikuttaa kuitenkin siltä että niin kauan kuin olen halukas oppimaan, ympäristöystävällisten sekä eettisten valintojen tekeminen lisääntyy vääjäämättä. Toisin sanoen, niin kauan kuin jaksan välittää, en voi välttyä tulemasta eettisesti tietoisemmaksi kuluttajaksi, ilman että minun tarvitsee erityisesti yrittää tulla sellaiseksi.

Sinänsä ihan lohdullinen tulevaisuudennäkymä. Ehkä myös jossain vaiheessa opin olemaan tuijottamatta omaan napaani ja olen valmis tekemään enemmän uhrauksia muiden hyväksi.

Sillä välin yritän kirjoitella tänne pidemmän tekstin kerran viikossa tai kahdessa, jonka lisäksi lyhyempiä juttuja sitä mukaa kun niitä ilmaantuu. Kun ei se runosuoni pulppua niin turha sitä on yrittää väkisin kupata.

Tämän viikon torstaina, 26.2., Kuningaskuluttaja-ohjelmassa testataan ekopesuaineita ja niiden lisäksi myös pesupähkinöitä. Jos ei omista telkkua, ohjelman voi katsoa lähetyksen jälkeen myös YLE Areenalla.

Tarkkana poikana olen huomannut, että Ingmanin jäätelöistä sekä Arla Ingmanin perinteisistä jogurteista on hävinnyt Hyvää Suomesta -merkit. Jäätelöihin on niiden sijaan tullut Avainlippu, jogurtteihin ei mitään.

Ongelma Avainlippu-merkissä on se, että se ei ota mitään kantaa raaka-aineiden kotimaisuuteen. Jos riittävän suuri osaa tuotteen valmistuskustannuksista syntyy Suomessa, raaka-aineet voivat olla kokonaan jostain muualta, ja tuote on silti oikeutettu Avainlippuun. Lähinnä se siis kuvaakin sitä, missä tuote on valmistettu, eikä se itse asiassa muuta väitäkään tekevänsä.

Tästä huolestuneena tiedustelin asiaa Ingmanilta, ja pienen tivaamisen jälkeen sain asiallisen vastauksenkin.

Syy Hyvää Suomesta -merkin poistumiseen on heidän mukaansa se, että suomalaista maitoa ei aina riitä raaka-aineeksi, joten välillä joudutaan turvautumaan ruotsalaiseen maitoon. Pääasiassa he kuitenkin käyttävät aina suomalaista maitoa sikäli kun sitä on saatavilla.

Jotain tällaista ounastelinkin, mutta en oikein tiedä miten tähän pitäisi suhtautua.

Kuten olen aiemmin todennut, minulle on tärkeää että eläinperäisissä tuotteissa käytetään kotimaisia eläimiä, koska siten minulla on paremmat mahdollisuudet vaikuttaa näiden eläinten kohteluun. Toisaalta minulla ei ole mitään käsitystä tuotantoeläinten hyvinvoinnista Ruotsissa, ehkä niillä on siellä paremmat olot kuin täällä?

Kai niitä on sitten edelleen soveliasta ostaa, mutta harmittaa vähän kun tällä tavalla heitetään kapuloita eettisen valinnan rattaisiin.

Mors grisar

Asiaa sivuten olen todennut, että leikkeleiden kanssa pitää olla myös tarkkana. Ainakin HK harrastaa sellaista, että välillä paketissa on Hyvää Suomesta -merkki ja välillä ei. Ilmeisesti siis possutkin ovat välillä suomalaisia ja välillä jostain muualta. Siipikarja varsinkin on aika usein ulkomaista.

Niiden kanssa aion kuitenkin olla tiukkana ja jätän sellaiset paketit kauppaan josta merkkiä ei löydy. Vaikka PETAn taannoin julkaisema video kertoi karua kieltään lihatuotantoeläinten kohtelusta Suomessa, uskon että suomalainen on silti parempi valinta. Varsinkin jos eläin joudutaan kuljettamaan elävänä ulkomailta.

(puhutaan lihansyönnin eettisyydestä joskus toiste)

Kingfisherin hammastahnan hinnannousu

Kingfisher-hammastahnojen hinta on noussut Ruohonjuuressa sen verran, että ne maksavat jo yli 9 euroa. Tämä on niin hurja hinta hammastahnasta, että oli pakko kysellä miksi hintaa on nostettu. Ruohonjuuresta vastattiin, että

Kingfisherin maahantuoja Makrobios on nostanut Kingfisher-hammastahnojen tukkuhintoja kahteen kertaan huhtikuun 2008 jälkeen, joten myös me olemme joutuneet näin menettelemään. Maahantuoja on perustellut hinnannostojaan tavarantoimittajansa hinnannostolla sekä kuljetus yms. logististen kustannusten jyrkällä nousulla (polttoaineen hinta yms.)

Ihmetyttää kyllä, että kuinka monien käsien kautta hammastahnat kulkevat, jotta niiden hinta kasvaa noin suureksi. Punnitse & Säästä -ketju tuo hammastahnat itse maahan, ja siellä saman kokoinen tuubi maksaa edelleen 3,95 euroa.

RDA

Kun aikoinaan kysyin hammaslääkäriltä mielipidettä Urtekramin hammastahnasta, hän ei sanonut siitä juuta eikä jaata, mutta mietti ääneen mikä mahtaa olla tahnan hankausarvo. En silloin ajatellut sitä sen kummemmin, mutta jokin aika sitten törmäsin termiin nimeltä RDA.

RDA on lyhenne sanoista Relative Dentin Abrasivity tai Radioactive Dentin Abrasivity. Lyhyesti selitettynä se on luku, joka kertoo kuinka paljon hammastahna kuluttaa hampaita. Yotuelin esitteen mukaan sen pitäisi kuulemma olla alle 100, toisten lähteiden mukaan taas korkeintaan 200.

Eli juuri tämä oli se asia mietitytti hammaslääkäriä, ja nyt se alkoi mietityttämään minuakin. Siksi kysyin asiaa sekä Kingfisheriltä että Urtekramilta.

Urtekramilta vastattiin, että heidän hammastahnansa RDA on noin 50. Kingfisherin (äärimmäisen ystävällinen) asiakaspalvelu osasi pienen selvittelyn jälkeen kertoa vain sen, että juuri sitä asiaa he eivät ole hammastahnoistaan tutkineet. Luulen kuitenkin, että siinäkin RDA on korkeintaan 50, koska Urtekramin tahna tuntuu paljon karkeammalta ja kummassakin tahnassa on samankaltaisia aineksia.

Eli voin jatkaa ko. ekotahnojen käyttöä hyvillä mielin ilman pelkoa siitä, että kohta on vain juuret jäljellä.

Bongasin eilen Lidlin mainoksessa, että he myyvät oman Fairglobe-merkkinsä alaisia Reilun kaupan tuotteita. Näitä on tiettävästi ollut myynnissä jo puolentoista vuoden verran, mutta sen verran harvoin tulee asioitua Lidlissä, ettei ole aikaisemmin sattunut silmään.

On sinänsä huvittavaa, että yritys, jota on parjattu työntekijöiden huonosta kohtelusta myy tuotteita, joiden päämääränä on mm. parantaa työntekijöiden olosuhteita muualla maailmassa.

Ironiasta huolimatta heidän Reilun kaupan suklaansa kieltämättä houkuttelee. Alle 18 euron kilohinnalla se on paljon edullisempaa kuin useimmissa muissa paikoissa, joissa sen kilohinta lähtee yleensä 25 eurosta. Saatan joku päivä ostaakin.

Muuten menee hyvin, mutta perunoita, riisiä ja pastaa tulee keitettyä usein yli tarpeen. Perunoita varmuuden vuoksi (yksi on kuitenkin huono), muita taas sen takia, että joskus niitä tulee syötyä enemmän kuin joskus toiste. Laatikko- ja pataruokia jää usein myös tähteeksi puolikas annos, kun ne tulee tehtyä tietyn reseptin ja tiettyjen pakkauskokojen mukaan.

Periaatteessa tähteeksi jääneen ruoan voisi säästää ja syödä seuraavana päivänä, mutta seuraavalle päivälle on jo ruoka. Tähteeksi jäänyttä ruokaa taas on sen verran, ettei siitä riitä kenellekään kunnolla syötäväksi. Tietty sitä voisi pakastaa, mutta pakastin on jo täynnä marjoja ja leipää, eikä toisaalta kaikkea ruokaa voi pakastaa.

Jos ruokaa jää niin paljon tähteeksi, että siitä syö kaksi ihmistä yhtenä päivänä, silloin se toki säästetään. Mutta nämä rippeet ovat vähän hankalia. Onneksi niitä jää kuitenkin sen verran vähän, että en taida tuhlata tämän enempää energiaa niistä murehtimiseen. Lienee parempi kohdistaa se jonnekin muualle.

Summa summarum, “osta vain mitä syöt” -käytäntö on toiminut meidän kohdalla ihan hyvin.

Älyttömyystestin voi tehdä osoitteessa www.alyttomyystesti.fi. Vähän kyllä tuntuu irvokkaalta, että täällä Suomessa voidaan mitata kuinka paljon ihmiset heittävät ruokaa menemään, kun samalla muualla maailmassa tilanne on mitä on.

Tämän kuun aikana kaupat ovat myyneet verrattain edullisesti energiansäästölamppuja, joten ryhdistäydyin ja ostin niitä lisää. Nyt tavallisia muunlaisia lamppuja ovat ainoastaan loisteputkilamput, eteisen ja vaatehuoneen lamppu sekä muutama pöytälamppu. Niitä pidetään sen verran vähän päällä, että niiden on parempi olla tavallisia.

Sitten vain odotellaan, että led-tekniikka kehittyy ja ihmisiä aletaan painostamaan korvaamaan vanhanaikaiset elohopeaa sisältävät energiansäästölamppunsa uudella, puhtaammalla energiaa säästävällä teknologialla.

Siwasta tarttui mukaan uusi Me-lehti (8/2008). Siinä mainittiin, että kauppojen pullonpalautusautomaattien viereen on tullut muovipussien kierrätyspisteitä. Suomen muoviteollisuus & co ovat tehneet aiheesta sivustonkin, www.muovikassikiertoon.fi.

Sivuilla listattuja kierrätyspisteitä ei ole vielä kovin paljon, useimmissa kaupungeissa näyttäisi olevan vain yksi tai kaksi. Siinä siis syy yksi syy, miksi en ollut vielä tiennyt siitä.

Kyyninen voisi ajatella, että muoviteollisuudella on pelko siitä, että ihmiset alkavat vähentää muovipussien käyttöä sen saaman huonon maineen takia. Nyt jos ihmiset saadaan vakuuttumaan siitä, että kaupasta voi ottaa muovipussin ja silti olla ympäristötietoinen, kysynnän laskua saadaan ehkä hidastettua (mikäli se edes on ollut laskussa, en tiedä). Yritykset tekevät harvoin sellaisia asioita, joista ei koidu niille voittoa.

Muovipussi on kuitenkin verrattomasti parempi kierrättää kuin heittää roskiin, joten kaiken kaikkiaan tämä on hyvä asia. Tosin heti kun kierrätetystä muovipussista valmistetaan jotain sellaista kulutustavaraa mitä ei voida kierrättää edelleen, muovipussi päätyy kaatopaikalle, mutta toisessa muodossa. Muovijätteen määrä siis lisääntyy vääjäämättä, mutta kierrättämällä muovikassijätteen määrä vähenee.

Kuva: D’Arcy Norman

Sivuilla kerrotaan:

Muovikasseissa uusiomateriaalin osuus on yleensä noin 60 %, mutta Suominen on valmistanut jopa 80-100 % uusiomateriaalista valmistettuja kasseja. Jätesäkeissä uusion osuus on yleensä noin 98 %, koska noin 2 % tulee säkissä käytettävästä mustasta pigmentistä.

Eli jos ostaa säännöllisesti muovikasseja ja normaalisti heittää ne roskiin, kierrätyksellä voisi vähentää omaa muovipussien kulutusta 60 prosentilla.

Nyt kun joku vielä kertoisi, että mihin ne kaatopaikkajätteet sitten voisi laittaa jos ei muovipussiin?