Arkisto kategorialle ‘Tuotekokeilut’

Luomulihaa

Ostin kokeeksi viime syksynä luomujauhelihaa, kun sitä oli tullut vakikauppaamme tarjolle. Nyttemmin sitä ei enää ole näkynyt, ilmeisesti ei mennyt toivotulla tavalla kaupaksi.

Jauheliha käytettiin makaronilaatikkoon, enkä siinä huomannut mitään makueroa tavalliseen verrattuna (ihme se olisikin minun ketsupinkäytölläni). Paistaessanikaan en huomannut, että liha eroaisi jotenkin tavallisesta, joten minun kannaltani ostamista puoltavat ainoastaan eettiset seikat.

Luomujauhelihan kilohinta oli muistaakseni noin 14 euroa/kilo, mikä on aika paljon enemmän verrattuna tavalliseen paistijauhelihaan, jota saa yhdeksällä eurolla kilon (tai tarjouksessa seitsemällä eurolla). Jos tavallisen jauhelihan vaihtaisi luomuun, hintaeroa tulisi meidän taloudessa kuukaudessa 8 euroa ja vuodessa 96 euroa, kun jauhelihaa menee keskimäärin yksi 400 gramman pakkaus viikossa. Kokonaisruokakustannuksia se nostaisi noin 2 prosentilla.

(Hinnat eivät ole ehkä ihan täysin kohdallaan, tarkistan ja korjaan jos ovat väärin.)

Juuri tuon hinnan takia sitä ei tullut ostettua enempää, vaikka asia ehkä pitäisikin nähdä niin, että normaali jauheliha on alihinnoiteltu. Toisaalta en voi olla ajattelematta, että luomussa on aina vähän ekstraa sen takia, että sitä ostavat ihmiset ovat valmiita sen maksamaan. Rehellinen hinta lienee jossain noiden kahden välimaastossa.

Yhtä kaikki, toistaiseksi luomuliha jäi tuohon kokeiluun. Ehkä joskus kun tulot lisääntyvät sitä voi taas miettiä, mutta juuri nyt saa olla.

Soijarouhetta

Sen sijaan olemme alkaneet jatkamaan joissakin ruoissa jauhelihaa soijarouheella, joka on huomattavasti lihaa halvempaa mutta ravintosisällöltään vastaa sitä aika hyvin.

Soijarouhe on kuivattua ja sitä pitää ensin keittää, jotta se turpoaa käyttökelpoiseksi. Noin 50 grammasta kuivaa rouhetta tulee noin 200 grammaa valmista tavaraa. Olemme nykyään keittäneet isomman satsin kerralla ja laittaneet ylimääräisen pakastimeen, jossa se säilyy valmistajan mukaan pari-kolme kuukautta. Ohjeessa käsketään laittamaan kaksi osaa vettä ja yksi soijarouhetta, mutta meidän kokemuksemme mukaan siinä on vettä liikaa. Jos ei halua valuttaa rouhetta, kannattaa laittaa vähemmän vettä (1,5-1,75:1) ja/tai keittää seosta pidempään kuin ohjeistetut viisi minuuttia.

Varsinaiseen ruokaan laitamme puolet jauhelihaa ja puolet soijarouhetta. Tähän asti rouhetta on käytetty vain ruoissa, joihin liha murustetaan, mutta tarkoitus on laajentaa repertuaaria, ja ehkä kokeilla pelkän soijarouheenkin käyttöä.

Rouhetta keitettäessä se haisee aivan koiranruoalle (=pahalle). Rouhe ei taas vastaavasti maistu (onneksi?) juuri miltään, jonka takia olemme laittaneet keittovaiheessa sekaan lihaliemikuution tai puolikkaan vähän makua antamaan. Valmiissa ruoassa ei kuitenkaan kovin helposti huomaa, että pureskeleeko rouhetta vai lihaa, niin samanlaista se lopulta on.

Soijarouhe maksaa pyöristäen 4,5 euroa/kilo. Kun ottaa huomioon painon lisäyksen keittämisen jälkeen, todellinen kilohinta on noin 1,12 euroa/kilo. Täten jauheliha-soijarouhemössön kilohinnaksi tulee noin 5 euroa/kiloa, melkein puolet vähemmän kuin pelkän jauhelihan. Kerrankin ekoruoalla säästää rahaa!

Vielä vähemmän lihaa?

Hattumitalla arvioiden ja hieman yläkanttiin pyöristäen olen laskenut omaksi lihan (johon tässä lasken myös kanan, kalan ja leikkeleet) kulutuksekseni noin 45 kiloa vuodessa. Soijarouhetta käyttämällä olemme saaneet lihankulutusta pienennettyä arviolta vajaalla viidellä kiloa vuodessa henkeä kohti, eli minulla se olisi nykyään noin 40 kg/vuosi.

Tämän lisäksi olemme lämmitelleet ajatusta, että söisimme kerran viikossa puhtaan kasvisaterian. Pidämme nyt jo noin kerran pari kuukaudessa salaattipäivän — lähinnä siksi, ettemme jaksa tehdä tai miettiä muuta ruokaa — joten sinänsä kasvisruoka kerran viikossa ei ole mikään periaatteellinen ongelma. Ongelma on se, että toistaiseksi ei ole löytynyt reseptiä joka maistuisi kummallekin.

Kalansyöntiä on yritetty myös lisätä, mutta myös tässä on tullut vastaan em. ongelma (+ ruotofobia) sekä monen kalalajin vielä korkeampi kilohinta. Lohtakaan ei jaksa aina syödä.

Maistuvien vaihtoehtoruokien etsintä kuitenkin jatkuu kokeilunhaluisena ja toiveikkaana. Eiköhän viimeistään ensi vuonna lihankulutus ole tippunut toisen viisi kiloa.

Sain tassuihini Ecocert-merkkiä kantavaa Dermosilin ekosuihkugeeliä (“Suihkugeeli Luonnonkosmetiikka”, miksi nykyään ei enää taivuteta sanoja?), joten pitihän sitä kokeilla. Pullon koko on 0,25 litraa ja se maksaa 4,90 euroa, eli 19,60 euroa/litra. Vertailun vuoksi esimerkiksi Urtekramin ja Ole hyvän suihkugeeli maksavat noin 21 euroa/litra, riippuen vähän mistä ostaa.

Tämä on sinänsä aika erikoinen tapaus, että minulla ei ole tästä oikein mitään mielipidettä. Tuote ei ole huono, jos ei erityisen hyväkään. Se ei tuoksu liioin hyvälle eikä pahalle, vaan hieman omituiselle. Se ei tunnu olevan muita ekotuotteita riittoisampaa ja hintakin on samoilla paikoilla.

Kaiken kaikkiaan erikoisen mitäänsanomaton ja kasvoton tuote, joka melkein keikkuu keskivertotuotteiden mediaanin keskellä. Ripaus persoonallisuutta ei tekisi tälle pahaa, Ole hyvän tuotteita voi sentään haukkua.

Ehkä vika oli tällä kertaa minussa, mutta jostain syystä tämä tuote ei oikein iskenyt. En ole kuitenkaan ihan varma, että miksi.

(Kokeilin myös ohimennen saman sarjan puhdistusvaahtoa, josta ei myöskään jäänyt oikein mitään mielikuvaa.)

Alkuvuonna Ruohonjuuressa oli Laveran partavaahto tarjouksessa ja tulin ostaneeksi sitä silloin yhden tuubin. Pari viikkoa sitten otin sen vihdoin käyttöön, kun Body Shopin partavaahto pääsi loppumaan.

Laveran partavaahto tulee 75 ml tuubissa ja maksaa 6,40 euroa (silloin alennuksessa 5,50), eli se on halvempaa kuin Body Shopin tuote (85 e/litra vs. 98 e/litra). En osaa vielä varmuudella sanoa onko se yhtä riittoisaa, mutta näin alustavasti vaikuttaa siltä kuin se vaahtoaisi heikommin, tai sitten en osaa vielä annostella vettä oikein. Aine on myös selkeästi löysempää, joten sitä pruuttaa helposti enemmän kuin oli tarkoitus (ja silti on vaikea saada kunnon vaahtoa…). Tuoksu on pirteän sitruunainen, ei kuitenkaan liian.

Jostain syystä parta ei ole viime aikoina leikkaantunut kunnolla, joten nyt on vaikea arvioida miten tämä pehmittää partaa tai muilla tavoin edistää parranajoa. Kun partaterä sekä -vaahto pysyvät samana mutta ajotulos vaihtelee, syy lienee kuitenkin jossain muussa kuin vaahdossa.

Ehkäpä olen viisaampi sitten kun olen käyttänyt tuubin loppuun, mutta tähän mennessä vaikuttaa ihan ok tuotteelta. Samankaltaisia alkuvaikeuksia oli kuitenkin aikoinaan myös Body Shopin partavaahdon kanssa.

Tulin testanneeksi aikoinaan (muistaakseni Ruohonjuuresta) saamiani testipakkauksia, joissa oli Laveran suihkusaippuaa. Ne olivat positiivinen yllätys. Tuote on riittoisaa (yhdestä näytepussista riitti kolmeen tai neljään kertaan) ja tuntuu muutenkin toimivan kuten pitääkin.

Ainoa miinuspuoli on melkoisen kova hinta: 8,10 euroa/puteli, mikä tekee 54 euroa/litra. Urtekramin 20 euroa/litra näyttää siinä valossa jo aika halvalta.

Jos kuitenkin pätäkkää riittää ja kaipaa vaihtelua, niin tuo on ihan hyvä vaihtoehto.

Pirkalta on tullut Reilun kaupan banaanijogurttia, joka kantaa myös Hyvää Suomesta -merkkiä. Lähikaupassa 150 gramman purkki maksaa 59 senttiä, eli vajaa kaksi noin puolitoista kertaa niin paljon kuin tavallinen banaanijogurtti.

Jogurtti maistuu vähän samalta kuin Valion jogurtit, joista en pidä yhtään. Niissä on jokin outo sivumaku jonka lisäksi ne tuntuvat suussa omituiselta, kuin niissä olisi jonkinlaista jauhetta seassa. Kun aikoinaan kysyin asiaa Valiolta, he eivät osanneet selittää mistä jauheen tuntu voisi johtua. Ehkä olen vain tottunut Ingmanin (nyk. Arla Ingman) jogurtteihin, mutta en aio tuota kuitenkaan enempää ostaa.

Jogurtin valmistaja on Juustoportti.

Päädyin investoimaan sähkönkulutusmittariin, ja vaikka mittailuinto on alun jälkeen lopahtanut, oli tuo kaiken kaikkiaan mukava ostos. Olen oppinut, että vanha pakastimenromu kuluttaa sähköä noin 50 euron edestä vuodessa. Pöytätietokoneeni sähkönkulutus on taas noin 100 wattia tunnissa, josta näytön osuus on noin 20 wattia. Siitä viisastuneena olen vähän ahkerammin yrittänyt muistaa sammuttaa näytön, kun en ole koneella. USB-kovalevy kuluttaa noin 10 wattia tunnissa, mutta sillä ei näytä olevan merkitystä kuinka paljon se ruksuttaa.

Läppärin kulutus normaalissa toimistokäytössä on osapuilleen 30 watin tuntumassa, eli aika paljon vähemmän kuin pöytäkoneella. Jos tietokone olisi näyttöineen päivineen vuoden ajan 24 tuntia vuorokaudessa päällä, pöytäkoneen sähkönkulutuksen hinnaksi tulisi noin 70 euroa ja läppärin noin 21 euroa (jos sähkö maksaa 8 senttiä per kilowattitunti ja vuodessa on 365 päivää enkä tumpeloinut laskelmiani).

Käytännössä tästä ei ole muuta apua kuin että se lisää tietoisuutta sähkönkulutuksesta, mutta minun tapauksessani se on iso juttu. Aiemmin minulla ei ollut mitään käsitystä paljon mikäkin laite kuluttaa sähköä. Nyt kun kulutusta on mittaillut, sähkön säästämisestä koituvan hyödyn pystyy laskemaan päässä ja se on jotenkin paljon konkreettisempaa. Toisin sanoen, kun tiedän paljon sähköä (ja rahaa) voin säästää, säästän sitä paljon alttiimmin. “Hahaa! Tuosta kun napsautan tämän pois päältä niin rahaa säästyy kolme euroa! Ja tuosta lähtee kaksi!”

Ja onhan sähkönkulutuksen mittaaminen ihan jännää puuhaa, jos on yhtä lapsenmielinen ja helposti viihdytettävä ihminen kuin minä.

Tampereella asuvat voivat muuten hakea mittarin lainaksi Moreeniasta, mutta jos haluaa ihan oma niin näitä saa reilulla kymmenellä eurolla esimerkiksi Clas Ohlsonilta.

Ostin jo alkuvuodesta — ennen kuin olin ehtinyt kokeilla muita Ole hyvän tuotteita — pullon Ole hyvän aloe vera shampoota, samalla kun ostin muitakin ekotuotteita. Olisin ottanut sen jo aiemmin käyttööni, mutta Urban Culturen shampoot (“tested only on party animals”) ovat yllättävän riittoisia.

Näin ei valitettavasti ole Ole hyvän shampoon kohdalla, eli sillä on tarkalleen sama vaiva kuin kokeilemillani Ole hyvän vartaloshampoilla. Oikeastaan vielä pahemmin, sillä tuntuu että shampoolla ei missään vaiheessa saa pestyä päänahkaa kunnolla, vaan kaikki shampoo häviää jonnekin matkalla hiusten läpi (jotka nyt parturikäynnin jälkeen ovat peräti 2-3 sentin mittaisia).

Pettymyksestä pettymykseen matkani käy.

Viime kirjoituksesta on pitkä aika, kiitos hitaan kirjoitustyylini ja vähäisen vapaa-aikani, joka ei ole hyvä yhdistelmä tekstin tuottamisen kannalta. Yritän taas raportoida ahkerammin, ettei jompi kumpi teistä luule, että olen luopunut koko hommasta.

Mutta asiaan.

Sain haltuuni lappusen, jolla sain ostettua tölkin luomucolaa Ruohonjuuresta normaalia halvempaan hintaan. Samaa juomaa olen nähnyt myös Citymarketeissa, joten mitään eksoottista herkkua tämä ei ole.

En erota Pepsiä ja Coca-Colaa toisistaan, mutta tämän kohdalla huomasin kyllä eron. Cola oli aika vetisen makuista, ja siitä tuntui puuttuvan se jokin (varmaan lisäaineet). Ei siis tehnyt vaikutusta, vaan enpä ole koskaan ollutkaan limonadien suurkuluttaja.

(Noin tunnin kuluttua tölkin juomisesta oli muuten vatsa melkoisen kipeä, en tiedä johtuiko juomasta. Saattoi se siis jonkinlaisen vaikutuksen tehdä…)

Aiemmin ostamani Ole hyvän aloe vera vartaloshampoo loppui, joten ostin testimielessä sen tilalle saman valmistajan mango-mustaherukka-lime vartaloshampoota. Tuoksu on aika vinkeä, mutta tämä ei valitettavasti vaahtoa yhtään sen enempää kuin aloe verakaan. Eli ei ole minun käytössäni kovin riittoisaa.

Sen todettuani ostin vuoroaan odottamaan Urtekramin suihkugeeliä, mutta sen hinta on noussut yli kymmeneen euroon. Tällä kerralla raaskin selkänahasta sen verran repiä, mutta tuo on nyt sen verran ylittänyt kipukynnyksen, että ensi kerralla jää väliin.

Nyt pitää siis taas etsiä jotain korvaavaa tuotetta, kun sekä Ole hyvän että Urtekramin tuotteet ovat minun käytössäni liian kalliita.

Olen ottanut testimielessä käyttöön mineraalideodorantin. Kyseessä on Vivida 24h Mineral deo stick, jolla on hintaa vajaat kymmenen euroa. Kivi sisältää vettä ja ammoniumalunaa, joka ei ainakaan erään tietolähteen mukaan ole alumiinia, eli deodorantti on siis alumiiniton. Tuote on valmistettu Thaimaassa.

Mineraalideoa käytetään niin, että kivi kostutetaan, jonka jälkeen sitä hierotaan kainaloon. Tämä on yllättävän haastava toimenpide, ainakin minulle. Jos kiveä kastelee liian vähän, se ei kostu riittävästi eikä siitä irtoa kainaloon mitään, jonka lisäksi hankaus tuntuu epämiellyttävältä. Jos kiveä kastelee liikaa, vettä pääsee kotelon sisään, ja sitten sitä valuu pitkin kylkiluita. Ravistelu ja alaspäin pitäminen poistaa vain osan vedestä, tosin en uskalla edes kovin kovaa ravistaa, ettei kivi lennä seinälle (kiinnitys tuntuu vähän huteralta). Kainaloon hierominen ei sentään tuota vaikeuksia.

Kivi ei ole täysin sileä, joten se tuntuu jonkin verran karhealta kainaloa vasten, varsinkin jos sitä ei ole kastellut riittävästi. Tässä vaiheessa on vielä vaikea sanoa, että onko mineraalideo yhtään hellempi kainaloille kuin tavallinen deodorantti, joka ei raavi mutta jonka sisältämät kemikaalit kirveltää ihoa (myös sensitive-tyyliset).

Sen olen huomannut, että tämä ei ole ihan yhtä tehokas kuin tavallinen deodorantti. Jos päivän aikana liikkuu hikoiluun saakka, niin dödö pettää ennemmin kuin myöhemmin. Toisaalta jos ei sen kummemmin hikoile niin illalla on osapuilleen yhtä raikkaan tuoksuinen kuin aamullakin. Tai niin raikas kuin itse luonnostaan on. Mineraalideo ei nimittäin haise millekään. Se ei myöskään tahraa eikä jää tuntumaan tai näkymään iholle. Kun roll-on rexonan voi levittää silmämääräisesti, mineraalideon käyttäminen on enemmän uskon asia.

Ajatuksena oli, että tämä olisi ympäristöystävällisempi, koska sen luvataan kestävän vuoden verran. Silloin sen käytöstä tulisi vähemmän jätettä kuin tavallisesta deodorantista, joita pitää ostaa vuoden aikana useampi. En osaa kuitenkaan sanoa kumman valmistus kuormittaa enemmän ympäristöä, joten tämä voi päätyä olemaan huonompi valinta.

Toistaiseksi olen kuitenkin ihan tyytyväinen ja pidättäydyn siinä uskossa, että tämä on parempi valinta.