Arkisto kategorialle ‘Tuotekokeilut’

Käyttämäni Body Shopin partavaahto loppui viimein, joten päätin kokeilla seuraavaksi tämänkin blogin kommenteissa suositeltua partasaippuaa. Ainoa partasaippua minkä Ruohonjuuresta löysin oli Vihreän Kosmetiikan Kamomilla Parranajo / Lady Shave -saippua, josta sanotaan seuraavaa:

Pehmeä- ja runsasvaahtoinen, Bentonite savi [sic] tekee iholle silkkisen liukkaan pinnan, kamomilla yrtti [sic] ja eteeriset öljyt rauhoittavat sekä tasapainottavat ihoa parranajon jälkeen.

Saippuan pakkauksessa annetaan ymmärtää, että saippua on valmistettu Suomessa sertifioiduista luomuraaka-aineista. Se on pakattu ympäristöystävällisesti vain pahvikääreeseen.

Saippuan tuoksu on mieto ja melko neutraali. Hintaa palalla on 5,50 euroa, ja sen pitäisi ymmärtääkseni kestää normaalikäytössä puolesta vuodesta vuoteen.

Siihen ne hyvät puolet loppuvatkin.

Kokeilin kaikkiaan kolmea erilaista tapaa vaahdottaa saippuaa:

1. Hieromalla märkää/kosteaa sutia saippuaa vasten (ns. oikea tapa).
2. Vaahdottamalla saippuaa käsissä ja levittämällä saippuaa/vaahtoa kasvoihin käsillä.
3. Raaputtamalla palasen saippuaa kipon pohjalle ja pyörittelemällä sitä märän sudin kanssa.

Näistä tapa numero kaksi oli ylivoimaisesti huonoin idea. Saippua ei vaahdonnut juuri lainkaan ja kuivui hyvin nopeasti jättäen eräänlaisen naamion kasvoille. En muista milloin viimeksi kasvot olisivat tuntuneet yhtä kuivilta.

Parhaiten taas toimi pienen palasen vaahdottaminen, mutta ei siitäkään kunnon vaahtoa syntynyt. Aikaansaamani vaahto haihtui sitä mukaa kun sitä levitti, eikä jäljelle jääneet kaksi kuplaa riittäneet parran ajoon.

Juuri tuo vaahtoamisen puuttuminen on saippuan ongelma, vaikka sitä runsasvaahtoiseksi väitetäänkin. Yritin kaikkeni, mutta en saanut sitä vaahtoamaan kunnolla. Sillä saa kyllä kasvot melkein liiankin liukkaiksi, mutta jos liukkaus riittäisi, käyttäisin ruokaöljyä.

En tiedä miksi oma partani vaatii paksun vaahdon leikkautuakseen hyvin, mutta se on todistettu niin monta kertaa ettei sitä tosiasiaa käy kieltäminen. Erityisen hyvin tämä tuli ilmi, kun ulkomaan matkalla käytin purkkivaahtoa ja heti sen jälkeen kokeilin tätä saippuaa. Ero oli niin selkeä, että se ei voi mennä placebo-efektin piikkiin.

Tiivistettynä voisi sanoa, että naamani ei ole moneen vuoteen moneen kokenut sellaista rääkkiä kuin tämän saippuan kanssa partaa ajaessa. Punoitus, polttelu ja ajamatta jääneet karvat palasivat kylään. Luulen, että partageelillä ja muovihöylälläkin olisi tullut parempaa jälkeä.

Naisten hennompaan karvoitukseen tämä voi olla omiaan, mutta partasaippuaksi tätä ei kyllä saisi markkinoida. Sinänsä sääli, koska tähän asti kokeilluista parranajotuotteista tämä on vain pahvikääreeseen pakattuna selkeästi ekologisin.

Vika voi tietenkin olla myös tekniikassa tai muissa välineissä (lähinnä varmaan sudissa). Neuvoja otetaan mielellään vastaan, sillä kovasti haluaisin tämän tuotteen toimivan.

Toivottavasti ostamani saman valmistajan shampoosaippua toimii paremmin.

Herbinalta on jo pitkään ollut saatavilla biohajoavaa shampoota ja hoitoainetta, mutta olen vasta vähän aikaa sitten päässyt kokeilemaan niitä.

Tuotteet eivät sisällä silikonia ja kaikki raaka-aineet hajoavat luonnossa, eli ne sopivat siten normishampoita paremmin mökkikäyttöön.

Tuotteen kylkeen on merkitty sen hoitavuusasteeksi yksi kolmen ollessa maksimi. Minusta ainakin hoitoaine hoitaa ihan riittävästi, mutta shampoon pesuteho tuntuu ajoittain riittämättömältä. Turhan usein tuntuu siltä, että hiukset pitää pestä toiseen kertaan jotta ne saa tuntumaan puhtailta.

Ei sinänsä mitään huonoja tuotteita, mutta ei mitään kovin ihmeellisiäkään. Parempia löytynee ihan oikeista ekotuotteista.

Switcher-tuotteita on ollut markkinoilla jo pitkään. En ole kuitenkaan tullut ostaneeksi niitä, koska yleisesti tarjolla on ollut lähinnä naisten vaatteita sekä huonosti istuvan näköisiä collegehousuja. Viime kesänä (2009) niitä myytiin kuitenkin Anttilassa tuntuvalla alennuksella, joten ostin itselleni t-paidan.

Tuote on laadukkaan oloinen ja se on kestänyt useamman pesun menemättä kieroon, vaikka malli on muuten makuuni ehkä hivenen liian leveä. Hintaan nähden (kuusi euroa) paita on erittäin hyvä ostos, mutta oikeasti ostin sen silkkaa uteliaisuuttani.

Switcher-tuotteiden erikoisuutenahan on, että jokaisella vaatteella on oma DNA-koodinsa, jonka avulla sen alkuperän ja matkan voi selvittää. Omassa paidassani koodin sisältävä lappunen on ommeltu sen verran reilusti sauman sisään, että osa koodista jää piiloon, mutta luulen sen olevan “swt2222jhgg”.

Kun tuon koodin syöttää www.respect-code.org -sivustolla (aiemmin respect-inside.org) olevaan hakukenttään, paidastani selviää mm. seuraavanlaista tietoa:

• Tuotteen valmistuksessa on syntynyt 4,5 kiloa hiilidioksidipäästöjä
• Tuotteessa käytetty puuvilla on poimittu Intiassa, Mandvissa
• Varsinainen valmistus villan kehräyksestä paidan kutomiseen ja värjäykseen on tehty Intiassa, Tirupurissa
• Tirupurista paita on matkannut Hong Kongiin, josta sen on lähetetty edelleen Sveitsiin Switcherille

Joistakin valmistukseen osallistuneista tahoista on saatavilla myös paljon yksityiskohtaista tietoa, kuten työntekijöiden lukumäärä, yrityksen saamat sertifikaatit sekä tehdyt auditoinnit. Joistakin taas ainoa tieto on osoite, työntekijöitäkään ei ole yhtään.

Minulle kiehtovinta oli nähdä kartalta tuotteen kulkema polku ympäri maailmaa sekä sen aiheuttamat hiilidioksidipäästöt. Muu taas tuntui kuivalta, virkamiehille ja auditoijille tarkoitetulta nippelitiedolta.

En ole varma mitä odotin, ehkä jotain ihmisläheisempää tietoa. Vaikkapa: “Tässä on 16-vuotias Rahmadan. Hän on värjännyt ostamasi paidan ja saanut työstään 10 rupiaa (noin 15 senttiä). 9-tuntisen työpäivän aikana hän ehtii värjätä noin 50* paitaa. Hän laittaa osan palkastaan säästöön, jotta voisi tulevaisuudessa perustaa oman värjäämön. Loput rahoista menee perheen ruokakuluihin.” Jotain, mikä olisi antanut paidan valmistaneille ihmisille kasvot.

En tosin tiedä mikä olisi oikeasti sellaista tietoa, jonka kokisin olevan minulle henkilökohtaisesti hyödyllistä tai saisi aikaan jonkinlaista aktivoitumista. Nyt tuo kuitenkin jää lähinnä kuriositeetiksi.

Suurin hyöty tuossa tulee kai siitä, että Switcher voi osoittaa tuotteidensa olevan tiettyjen eettisten arvojen mukaisesti tuotettuja. Kuitenkin, ennen kuin kuluttajat vaativat että muut yritykset toimivat samalla lailla läpinäkyvästi tai alkavat suosimaan Switcherin kaltaisia yrityksiä, tuotteen alkuperän jäljittäminen jää lähinnä kuriositeetiksi enkä usko sen antavan Switcherille kuluttajarintamalla kovin kummoista etulyöntiasemaa, varsinkin kun vaatemallisto ei ole (minun makuuni) vielä kovin kattava.

Aika näyttää mihin kehitys etenee. Toivotaan parasta.

* = ei minulla ole mitään käsitystä kuinka kauan paidan värjäämisessä kestää. Pienenä yritin kyllä selvittää asiaa aina mustikkakeittoa syödessäni.

Luomulihaa

Ostin kokeeksi viime syksynä luomujauhelihaa, kun sitä oli tullut vakikauppaamme tarjolle. Nyttemmin sitä ei enää ole näkynyt, ilmeisesti ei mennyt toivotulla tavalla kaupaksi.

Jauheliha käytettiin makaronilaatikkoon, enkä siinä huomannut mitään makueroa tavalliseen verrattuna (ihme se olisikin minun ketsupinkäytölläni). Paistaessanikaan en huomannut, että liha eroaisi jotenkin tavallisesta, joten minun kannaltani ostamista puoltavat ainoastaan eettiset seikat.

Luomujauhelihan kilohinta oli muistaakseni noin 14 euroa/kilo, mikä on aika paljon enemmän verrattuna tavalliseen paistijauhelihaan, jota saa yhdeksällä eurolla kilon (tai tarjouksessa seitsemällä eurolla). Jos tavallisen jauhelihan vaihtaisi luomuun, hintaeroa tulisi meidän taloudessa kuukaudessa 8 euroa ja vuodessa 96 euroa, kun jauhelihaa menee keskimäärin yksi 400 gramman pakkaus viikossa. Kokonaisruokakustannuksia se nostaisi noin 2 prosentilla.

(Hinnat eivät ole ehkä ihan täysin kohdallaan, tarkistan ja korjaan jos ovat väärin.)

Juuri tuon hinnan takia sitä ei tullut ostettua enempää, vaikka asia ehkä pitäisikin nähdä niin, että normaali jauheliha on alihinnoiteltu. Toisaalta en voi olla ajattelematta, että luomussa on aina vähän ekstraa sen takia, että sitä ostavat ihmiset ovat valmiita sen maksamaan. Rehellinen hinta lienee jossain noiden kahden välimaastossa.

Yhtä kaikki, toistaiseksi luomuliha jäi tuohon kokeiluun. Ehkä joskus kun tulot lisääntyvät sitä voi taas miettiä, mutta juuri nyt saa olla.

Soijarouhetta

Sen sijaan olemme alkaneet jatkamaan joissakin ruoissa jauhelihaa soijarouheella, joka on huomattavasti lihaa halvempaa mutta ravintosisällöltään vastaa sitä aika hyvin.

Soijarouhe on kuivattua ja sitä pitää ensin keittää, jotta se turpoaa käyttökelpoiseksi. Noin 50 grammasta kuivaa rouhetta tulee noin 200 grammaa valmista tavaraa. Olemme nykyään keittäneet isomman satsin kerralla ja laittaneet ylimääräisen pakastimeen, jossa se säilyy valmistajan mukaan pari-kolme kuukautta. Ohjeessa käsketään laittamaan kaksi osaa vettä ja yksi soijarouhetta, mutta meidän kokemuksemme mukaan siinä on vettä liikaa. Jos ei halua valuttaa rouhetta, kannattaa laittaa vähemmän vettä (1,5-1,75:1) ja/tai keittää seosta pidempään kuin ohjeistetut viisi minuuttia.

Varsinaiseen ruokaan laitamme puolet jauhelihaa ja puolet soijarouhetta. Tähän asti rouhetta on käytetty vain ruoissa, joihin liha murustetaan, mutta tarkoitus on laajentaa repertuaaria, ja ehkä kokeilla pelkän soijarouheenkin käyttöä.

Rouhetta keitettäessä se haisee aivan koiranruoalle (=pahalle). Rouhe ei taas vastaavasti maistu (onneksi?) juuri miltään, jonka takia olemme laittaneet keittovaiheessa sekaan lihaliemikuution tai puolikkaan vähän makua antamaan. Valmiissa ruoassa ei kuitenkaan kovin helposti huomaa, että pureskeleeko rouhetta vai lihaa, niin samanlaista se lopulta on.

Soijarouhe maksaa pyöristäen 4,5 euroa/kilo. Kun ottaa huomioon painon lisäyksen keittämisen jälkeen, todellinen kilohinta on noin 1,12 euroa/kilo. Täten jauheliha-soijarouhemössön kilohinnaksi tulee noin 5 euroa/kiloa, melkein puolet vähemmän kuin pelkän jauhelihan. Kerrankin ekoruoalla säästää rahaa!

Vielä vähemmän lihaa?

Hattumitalla arvioiden ja hieman yläkanttiin pyöristäen olen laskenut omaksi lihan (johon tässä lasken myös kanan, kalan ja leikkeleet) kulutuksekseni noin 45 kiloa vuodessa. Soijarouhetta käyttämällä olemme saaneet lihankulutusta pienennettyä arviolta vajaalla viidellä kiloa vuodessa henkeä kohti, eli minulla se olisi nykyään noin 40 kg/vuosi.

Tämän lisäksi olemme lämmitelleet ajatusta, että söisimme kerran viikossa puhtaan kasvisaterian. Pidämme nyt jo noin kerran pari kuukaudessa salaattipäivän — lähinnä siksi, ettemme jaksa tehdä tai miettiä muuta ruokaa — joten sinänsä kasvisruoka kerran viikossa ei ole mikään periaatteellinen ongelma. Ongelma on se, että toistaiseksi ei ole löytynyt reseptiä joka maistuisi kummallekin.

Kalansyöntiä on yritetty myös lisätä, mutta myös tässä on tullut vastaan em. ongelma (+ ruotofobia) sekä monen kalalajin vielä korkeampi kilohinta. Lohtakaan ei jaksa aina syödä.

Maistuvien vaihtoehtoruokien etsintä kuitenkin jatkuu kokeilunhaluisena ja toiveikkaana. Eiköhän viimeistään ensi vuonna lihankulutus ole tippunut toisen viisi kiloa.

Sain tassuihini Ecocert-merkkiä kantavaa Dermosilin ekosuihkugeeliä (“Suihkugeeli Luonnonkosmetiikka”, miksi nykyään ei enää taivuteta sanoja?), joten pitihän sitä kokeilla. Pullon koko on 0,25 litraa ja se maksaa 4,90 euroa, eli 19,60 euroa/litra. Vertailun vuoksi esimerkiksi Urtekramin ja Ole hyvän suihkugeeli maksavat noin 21 euroa/litra, riippuen vähän mistä ostaa.

Tämä on sinänsä aika erikoinen tapaus, että minulla ei ole tästä oikein mitään mielipidettä. Tuote ei ole huono, jos ei erityisen hyväkään. Se ei tuoksu liioin hyvälle eikä pahalle, vaan hieman omituiselle. Se ei tunnu olevan muita ekotuotteita riittoisampaa ja hintakin on samoilla paikoilla.

Kaiken kaikkiaan erikoisen mitäänsanomaton ja kasvoton tuote, joka melkein keikkuu keskivertotuotteiden mediaanin keskellä. Ripaus persoonallisuutta ei tekisi tälle pahaa, Ole hyvän tuotteita voi sentään haukkua.

Ehkä vika oli tällä kertaa minussa, mutta jostain syystä tämä tuote ei oikein iskenyt. En ole kuitenkaan ihan varma, että miksi.

(Kokeilin myös ohimennen saman sarjan puhdistusvaahtoa, josta ei myöskään jäänyt oikein mitään mielikuvaa.)

Alkuvuonna Ruohonjuuressa oli Laveran partavaahto tarjouksessa ja tulin ostaneeksi sitä silloin yhden tuubin. Pari viikkoa sitten otin sen vihdoin käyttöön, kun Body Shopin partavaahto pääsi loppumaan.

Laveran partavaahto tulee 75 ml tuubissa ja maksaa 6,40 euroa (silloin alennuksessa 5,50), eli se on halvempaa kuin Body Shopin tuote (85 e/litra vs. 98 e/litra). En osaa vielä varmuudella sanoa onko se yhtä riittoisaa, mutta näin alustavasti vaikuttaa siltä kuin se vaahtoaisi heikommin, tai sitten en osaa vielä annostella vettä oikein. Aine on myös selkeästi löysempää, joten sitä pruuttaa helposti enemmän kuin oli tarkoitus (ja silti on vaikea saada kunnon vaahtoa…). Tuoksu on pirteän sitruunainen, ei kuitenkaan liian.

Jostain syystä parta ei ole viime aikoina leikkaantunut kunnolla, joten nyt on vaikea arvioida miten tämä pehmittää partaa tai muilla tavoin edistää parranajoa. Kun partaterä sekä -vaahto pysyvät samana mutta ajotulos vaihtelee, syy lienee kuitenkin jossain muussa kuin vaahdossa.

Ehkäpä olen viisaampi sitten kun olen käyttänyt tuubin loppuun, mutta tähän mennessä vaikuttaa ihan ok tuotteelta. Samankaltaisia alkuvaikeuksia oli kuitenkin aikoinaan myös Body Shopin partavaahdon kanssa.

Tulin testanneeksi aikoinaan (muistaakseni Ruohonjuuresta) saamiani testipakkauksia, joissa oli Laveran suihkusaippuaa. Ne olivat positiivinen yllätys. Tuote on riittoisaa (yhdestä näytepussista riitti kolmeen tai neljään kertaan) ja tuntuu muutenkin toimivan kuten pitääkin.

Ainoa miinuspuoli on melkoisen kova hinta: 8,10 euroa/puteli, mikä tekee 54 euroa/litra. Urtekramin 20 euroa/litra näyttää siinä valossa jo aika halvalta.

Jos kuitenkin pätäkkää riittää ja kaipaa vaihtelua, niin tuo on ihan hyvä vaihtoehto.

Pirkalta on tullut Reilun kaupan banaanijogurttia, joka kantaa myös Hyvää Suomesta -merkkiä. Lähikaupassa 150 gramman purkki maksaa 59 senttiä, eli vajaa kaksi noin puolitoista kertaa niin paljon kuin tavallinen banaanijogurtti.

Jogurtti maistuu vähän samalta kuin Valion jogurtit, joista en pidä yhtään. Niissä on jokin outo sivumaku jonka lisäksi ne tuntuvat suussa omituiselta, kuin niissä olisi jonkinlaista jauhetta seassa. Kun aikoinaan kysyin asiaa Valiolta, he eivät osanneet selittää mistä jauheen tuntu voisi johtua. Ehkä olen vain tottunut Ingmanin (nyk. Arla Ingman) jogurtteihin, mutta en aio tuota kuitenkaan enempää ostaa.

Jogurtin valmistaja on Juustoportti.

Päädyin investoimaan sähkönkulutusmittariin, ja vaikka mittailuinto on alun jälkeen lopahtanut, oli tuo kaiken kaikkiaan mukava ostos. Olen oppinut, että vanha pakastimenromu kuluttaa sähköä noin 50 euron edestä vuodessa. Pöytätietokoneeni sähkönkulutus on taas noin 100 wattia tunnissa, josta näytön osuus on noin 20 wattia. Siitä viisastuneena olen vähän ahkerammin yrittänyt muistaa sammuttaa näytön, kun en ole koneella. USB-kovalevy kuluttaa noin 10 wattia tunnissa, mutta sillä ei näytä olevan merkitystä kuinka paljon se ruksuttaa.

Läppärin kulutus normaalissa toimistokäytössä on osapuilleen 30 watin tuntumassa, eli aika paljon vähemmän kuin pöytäkoneella. Jos tietokone olisi näyttöineen päivineen vuoden ajan 24 tuntia vuorokaudessa päällä, pöytäkoneen sähkönkulutuksen hinnaksi tulisi noin 70 euroa ja läppärin noin 21 euroa (jos sähkö maksaa 8 senttiä per kilowattitunti ja vuodessa on 365 päivää enkä tumpeloinut laskelmiani).

Käytännössä tästä ei ole muuta apua kuin että se lisää tietoisuutta sähkönkulutuksesta, mutta minun tapauksessani se on iso juttu. Aiemmin minulla ei ollut mitään käsitystä paljon mikäkin laite kuluttaa sähköä. Nyt kun kulutusta on mittaillut, sähkön säästämisestä koituvan hyödyn pystyy laskemaan päässä ja se on jotenkin paljon konkreettisempaa. Toisin sanoen, kun tiedän paljon sähköä (ja rahaa) voin säästää, säästän sitä paljon alttiimmin. “Hahaa! Tuosta kun napsautan tämän pois päältä niin rahaa säästyy kolme euroa! Ja tuosta lähtee kaksi!”

Ja onhan sähkönkulutuksen mittaaminen ihan jännää puuhaa, jos on yhtä lapsenmielinen ja helposti viihdytettävä ihminen kuin minä.

Tampereella asuvat voivat muuten hakea mittarin lainaksi Moreeniasta, mutta jos haluaa ihan oma niin näitä saa reilulla kymmenellä eurolla esimerkiksi Clas Ohlsonilta.

Ostin jo alkuvuodesta — ennen kuin olin ehtinyt kokeilla muita Ole hyvän tuotteita — pullon Ole hyvän aloe vera shampoota, samalla kun ostin muitakin ekotuotteita. Olisin ottanut sen jo aiemmin käyttööni, mutta Urban Culturen shampoot (“tested only on party animals”) ovat yllättävän riittoisia.

Näin ei valitettavasti ole Ole hyvän shampoon kohdalla, eli sillä on tarkalleen sama vaiva kuin kokeilemillani Ole hyvän vartaloshampoilla. Oikeastaan vielä pahemmin, sillä tuntuu että shampoolla ei missään vaiheessa saa pestyä päänahkaa kunnolla, vaan kaikki shampoo häviää jonnekin matkalla hiusten läpi (jotka nyt parturikäynnin jälkeen ovat peräti 2-3 sentin mittaisia).

Pettymyksestä pettymykseen matkani käy.