Jos joku ei ole vielä kyseistä dokumenttia nähnyt, Katastrofin aineksia on ainakin toistaiseksi oli hetken aikaa katsottavissa YLE Areenalla (nyt se on jo valitettavasti poistunut).
Itse olin hieman pettynyt dokumentin tietosisältöön, mutta muutoin se oli oikein viihdyttävä ja mielenkiintoinen.
Tämän viikon torstaina, 26.2., Kuningaskuluttaja-ohjelmassa testataan ekopesuaineita ja niiden lisäksi myös pesupähkinöitä. Jos ei omista telkkua, ohjelman voi katsoa lähetyksen jälkeen myös YLE Areenalla.
Kuinka paljon hyvien asioiden tekemiseen pitäisi nähdä vaivaa, että ne voi ottaa tosissaan?
Nämä ovat varmaan monelle jo vanha tuttavuus, mutta kerronpa tässä silti parista sivustosta johon olen hiljattain törmännyt.
www.thehungersite.com on sivusto, joka on jaettu kuuteen osaan eri teemojen mukaan. Osiot ovat “Nälkä”, “Rintasyöpä”, “Lasten terveys”, “Lukutaito”, “Sademetsä” ja “Eläinten pelastus” hieman tönkösti suomennettuna. Jokaisella niistä on oma painikkeensa, ja jokaisesta painikkeen klikkauksesta sivuston sponsorit lahjoittavat rahaa kyseisen osion mukaiseen tarkoitukseen.
Jokaisessa osiossa on myös oma Tulokset-sivunsa, jota kautta pääsee näkemään esimerkiksi minkä verran ruokaa on lahjoitettu tänä vuonna.
Toinen sivusto on www.freerice.com, ja siellä on tarkoitus pelata erilaisia tietovisoja. Mitä enemmän tietää tai arvaa oikein, sitä enemmän sivuston sponsorit lahjoittavat riisiä nälkää näkeville. Tuolla voi petrata esimerkiksi saksankielen taitoaan, joten siitä hyötyy itsekin.
Toinen helppo tapa tehdä hyvää on lahjoittaa rahaa hyväntekeväisyyteen. Itse pistin eilen oman osuuteni Hyvä joulumieli -keräykseen. Kohteita tuntuu olevan joka vuosi yhä enemmän, ja myös suoraveloitukseen yritetään koukuttaa aiempaa hanakammin. Onhan se kieltämättä vielä helpompaa lahjoittamista, kun ei tarvitse edes muistaa tehdä sitä.
Olen suunnitellut, että ottaisin tavoitteeksi lahjoittaa vuosittain jonkin tietyn summan eri hyväntekeväisyyskohteisiin. Tämä summa olisi joko kiinteä, tai sitten esimerkiksi prosentti vuosituloista. Periaatteessa siihen olisi varaa, mutta olen nuuka luonne, joten toistaiseksi tämä on vielä ajatuksen tasolla.
Ehkä joskus. Nyt teen lahjoituksia fiilispohjalta ja tarpeen mukaan.
Jostain on kuitenkin tullut sellainen tunne, että hyvän tekemiseen pitäisi joutua näkemään vaivaa. Tai niin, että jos ei näe vaivaa jonkun asian tekemiseen, niin se ei voi olla kovin merkittävä hyvä teko. Vasta kun on valmis näkemään vaivaa tai luopumaan jostakin hyvän asian takia, teko voidaan ottaa tosissaan. Muuten se on vain omatunnon puhdistamista helpoimmalla mahdollisella tavalla.
Sama asia, kuin jos ostaisi joululahjaksi lahjakortin, kun ei jaksa miettiä mitä toiselle antaisi. Sen sijaan että menisi vapaaehtoiseksi johonkin toimintaan mukaan, antaa 10 euroa keräyslippaaseen jotta voi unohtaa koko asian ja jatkaa elämäänsä.
Tämä on tietysti väärä tunne. Toki se olisi parempi, että viitsisi nähdä enemmän vaivaa jonkin asian eteen, mutta jo se että tekee edes jotain on hyvä asia. Ei voida vetää rajaa, että tämä hyvä teko ei ole riittävä, muutoin jää helposti sekin tekemättä.
Eikö kaiken pitäisi kuitenkin perustua pieniin muutoksiin, jotka kasvavat merkittäviin mittoihin kun riittävän monet ihmiset ottavat niihin osaa? Syyllistäminen ja painostaminen ei ole näissä asioissa tehokasta, kannustaminen ja palkitseminen on.
Tuntuu myös, että kun jokin eettinen aate tulee riittävän suosituksi, se jostain syystä menettää painoarvoaan. Se ei olekaan enää erityisen hyvä teko, koska kaikkihan niin nykyään tekevät. Lisäksi kun raha alkaa haista, sen ympärille ilmaantuu häikäilemättömiä haaskalintuja. Luulet vain tekeväsi hyviä asioita, mutta joku muu viekin rahat välistä.
Esimerkkinä tästä on Reilu kauppa, joka on viime vuosina kasvattanut merkittävästi suosiotaan. Talouselämä on useammassakin artikkelissa epäsuorasti parjannut ihmisiä hölmöiksi ostaessaan Reilun kaupan tuotteita. Talouselämän kirjoittavat varmaankin ajattelevat asiaa rahan kannalta, mutta minun mielestäni Reilun kaupan tuotteita ostamalla ihmiset ilmaisevat, että he ovat valmiit sijoittamaan rahaa hyvän asian puolesta. Tavallisen kuluttajan vahvin vaikutuskeino on nimenomaan kuluttaminen tai sen vähentäminen.
Onhan se kieltämättä ikävää, jos ihmisten hyvällä tahdolla rahastetaan, eikä sekään ole hyvä asia jos Reilun kaupan tuotteen ostamalla kokee olevansa oikeutettu tekemään jotain epäekologista.
Mutta tietoisuus on olemassa ja viesti selvä, eikä pienen ihmisen pienille teoille pitäisi nauraa tai niitä väheksyä.
Eli ota tai jätä. Haluatko että klikkaan vai en? Haluatko että annan sen 5 euroa kuussa vai en? Haluatko, että edes yritän?
Aamulehti (23.11.2008) kertoi, että viime satokaudella käytettiin bioenergian tuotantoon 100 miljoonaa tonnia viljaa, mikä vastaa 650 miljoonan ihmisen vuotuista viljan kulutusta. Onneksi maailmassa ei ole nälänhätää, koska muutenhan tuo vaikuttaisi silkalta tuhlaukselta.
Tällä menolla viljantuotannon tärkeysjärjestys näyttäisi kuitenkin siis olevan:
Mikäköhän ihme siinä on, että aina kun teollisuus on ottavinaan osaa ympäristönsuojeluun, se kykenee jotenkin löytämään tavan tehdä asiat väärin? Aiemmassa kirjoituksessani annoin linkin Time-lehden artikkeliin biopolttoaineista, joka oikeasti kannattaa lukea.
Sitä sähköautoa odotellessa…
Lisäys: Edullista Webhotellia ei ole enää olemassa, vaan kyseinen yritys yhdistyi Futuronin kanssa. Samalla laitetila vaihtui, eikä tietääkseni uuden tilan sähköntuotantoon käytetä samalla lailla ympäristöystävällisiä lähteitä kuten vanhan.
Vaihdoin yritykseni kotisivutilan palveluntarjoajaa, koska en ollut tyytyväinen edellisen palveluun. Uusi toimittaja on EdullinenWebhotelli.com, ja olen siirtänyt samaan paikkaan myös tämän blogin (kuten aiemmin mainitsin). Painavin syy valintaan — ja se miksi kerron siitä täällä — on se, että EWH:n sivuilla kerrotaan seuraavaa:
Laitesalien sähköjärjestelmä käyttää 100% uusiutuvia energialähteitä eikä laitesalimme sähkönsyöttö ei[sic] tuota lainkaan hiilidioksidipäästöjä.
Vaikka tuo lause ei sinänsä takaa sitä, että EWH olisi kaikista ympäristöystävällisin palveluntarjoaja, niin kukaan muu kotimaisista palveluntarjoajista ei mainosta itseään minkäänlaisia ympäristönäkökulmia huomioonottaen. Ulkomaalaisista sen sijaan ainakin Dreamhost on päättänyt tuoda ympäristöystävällisyytensä selvästi esille.
Kun alkuvuodesta vertailin eri palveluntarjoajia, kysyin EWH:lta tarkemmin ympäristöasioista, johon he vastasivat:
Palvelintemme toiminta on lähinnä se suurin osa-alue, joka vaikuttaa ympäristön resursseihin suurena sähkönkulutuksen. Tällä hetkellä se on vielä ainoa tapamme vaikuttaa ympäristöasioihin, toivomme tulevaisuudessa resurssiemme kasvaessa, että pääsemme mukaan ympäristönsuojeluun muillakin tavoilla.
Luulen, että heillä tämä ympäristöpuoli on tullut ikään kuin konesalin sivutuotteena sen sijaan että he olisivat siihen nimenomaan tähdänneet, mutta eipä kait sillä niin väliä ole. Lähitulevaisuudessa nämäkin asiat saattavat olla merkittäviä valintakriteerejä ihmisille, joten mielenkiinnolla odotan miten niihin aletaan panostamaan.
Ihmisenä elossa on se mielenkiintoinen seikka, että minään päivänä ei voi tuntea itseään niin viisaaksi, etteikö seuraavana voisi katsoa taaksepäin ja todeta: “Tuo mitä tein ei kyllä ollut järin viisasta”. (Nämä päivät sattuvat useimmilla lauantain kohdalle.)
Talouspaperi on hirmu kätevää. Sitä voi nyhtää aina kun tarvitsee, ja silloinkin kun ei tarvitse. Jos jotain roiskuu pöydälle, se on mukavampi pyyhkiä talouspaperilla, koska talouspaperin voi heittää roskiin eikä sitä tarvitse huuhdella. Ja jos rättiin ei halua koskea edes siivotessa, voi käyttää nimenomaan rätin korvikkeeksi kehitettyä talouspaperia.
Jossain vaiheessa tajusin, että käytän talouspaperia aika paljon. Jostain oli kehittynyt tapa laittaa kasvisten kuoret ja muut pilkkomisrippeet talouspaperin palaselle, jonka sai sitten kätevästi heitettyä varsinaiseen biojäteastiaan. Käytin paperia myös leivänalusena, koska se oli olevinaan kätevämpi kuin lautanen (ei tarvitse tiskata).
Nyt olen yrittänyt vierottua talouspaperista. Käytän rehellisesti lautasta (se on siistimpääkin!) ja tiskipöydälle on asettunut vanha jäätelörasia, joka toimii väliaikaisena biojäteastiana. Se on yllättävän kätevä, ja toimii oikeastaan paremmin kuin talouspaperin pala.
Nyt siis kulutan ainakin pari palasta talouspaperia vähemmän päivässä, mikä tekee yli 700 paperia vuodessa, johon tarvitaan 14 rullaa, jotka painavat yhteensä noin 1,7 kiloa.
Toinen paha tapa on tuorekelmun käyttö. Taloudessamme on paljon astioita, joihin ei ole kantta. Esimerkiksi kurkku- ja tomaattiviipaleet säilytetään jääkaapissa lasiastiassa, jossa on tuorekelmua päällä. Samoin käy usein seuraavan päivän ruoalle. Lautaselle ja kelmua päälle. Ja niin pois päin.
Olen yrittänyt päästä tästä tavasta eroon laittamalla kasvisleikkeleitä pakasterasioihin, joissa on kansi ja joita on olemassa muutenkin. Jostain syystä tämä ei ole vain oikein hyvin lähtenyt käyntiin. Kai se kelmu on sitten niin kätevää.
Melkein joka kerta suihkussa käynnin jälkeen putsaan korvani pumpulipuikolla. Tämän te halusitte varmasti tietää. Yhtä kaikki, niistä kertyy reilusti yli 300 pumpulipuikkoa vuoden aikana.
Vaikka eittämättä tämän ansiosta korvat ovat puhtaat ja kuulo on erinomainen, olen miettinyt voisiko myös tästä tavasta luopua.
Nämä kaikki ovat melko pieniä asioita, eikä millään niistä pelasteta maailmaa, eikä edes tehdä silmin nähtävää muutosta mihinkään. Minulle ne kuitenkin kertovat sen, että on olemassa paljon pieniä asioita, joihin ei tule kiinnitettyä huomiota. Kuinka monta asiaa teen hölmösti vain siksi, että en ole koskaan tullut ajatelleeksi että ne voisi tehdä jotenkin muuten? Pelkästään siksi, että niin on tottunut tekemään?
Entä kuinka paljon on sitten sellaisia pieniä asioita, joilla on oikeasti iso merkitys? Pieniä asioita, joita ei pidä tärkeänä, mutta jotka voisivat muuttaa maailmaa.
Luulen, että yksi isommista haasteistani ei siis olekaan elämäntapamuutoksiin tottuminen, vaan sen ymmärtäminen, että mitä asioita voin muuttaa. Monet oppaat jakavat mielellään neuvoja, mutta jokaisen ihmisen elämä on omanlaisensa, ja ns. perusmuutosten jälkeen (autoile vähemmän, säästä vettä, säästä sähköä jne.) muutoskohteet lienevät yksilöllisiä.
Toki tässäkin mainitut asiat voi niputtaa neuvon “kuluta vähemmän” alle, mutta samalla lailla kaikki asiat voidaan niputtaa neuvon “älä tee väärin” tai “valitse oikein” alle. Joku muu voi piirtää ääriviivat, mutta yksityiskohdat täytyy täyttää itse.
Pitänee vain lukea ohjeita ja oppaita enemmän, sekä kuunnella ja seurata muita ihmisiä. Aina sieltä jotain sellaista tarttuu, mitä ei ole itse tullut ajatelleeksi.
Tarkkana poikana olen huomannut, että Ingmanin jäätelöistä sekä Arla Ingmanin perinteisistä jogurteista on hävinnyt Hyvää Suomesta -merkit. Jäätelöihin on niiden sijaan tullut Avainlippu, jogurtteihin ei mitään.
Ongelma Avainlippu-merkissä on se, että se ei ota mitään kantaa raaka-aineiden kotimaisuuteen. Jos riittävän suuri osaa tuotteen valmistuskustannuksista syntyy Suomessa, raaka-aineet voivat olla kokonaan jostain muualta, ja tuote on silti oikeutettu Avainlippuun. Lähinnä se siis kuvaakin sitä, missä tuote on valmistettu, eikä se itse asiassa muuta väitäkään tekevänsä.
Tästä huolestuneena tiedustelin asiaa Ingmanilta, ja pienen tivaamisen jälkeen sain asiallisen vastauksenkin.
Syy Hyvää Suomesta -merkin poistumiseen on heidän mukaansa se, että suomalaista maitoa ei aina riitä raaka-aineeksi, joten välillä joudutaan turvautumaan ruotsalaiseen maitoon. Pääasiassa he kuitenkin käyttävät aina suomalaista maitoa sikäli kun sitä on saatavilla.
Jotain tällaista ounastelinkin, mutta en oikein tiedä miten tähän pitäisi suhtautua.
Kuten olen aiemmin todennut, minulle on tärkeää että eläinperäisissä tuotteissa käytetään kotimaisia eläimiä, koska siten minulla on paremmat mahdollisuudet vaikuttaa näiden eläinten kohteluun. Toisaalta minulla ei ole mitään käsitystä tuotantoeläinten hyvinvoinnista Ruotsissa, ehkä niillä on siellä paremmat olot kuin täällä?
Kai niitä on sitten edelleen soveliasta ostaa, mutta harmittaa vähän kun tällä tavalla heitetään kapuloita eettisen valinnan rattaisiin.
Asiaa sivuten olen todennut, että leikkeleiden kanssa pitää olla myös tarkkana. Ainakin HK harrastaa sellaista, että välillä paketissa on Hyvää Suomesta -merkki ja välillä ei. Ilmeisesti siis possutkin ovat välillä suomalaisia ja välillä jostain muualta. Siipikarja varsinkin on aika usein ulkomaista.
Niiden kanssa aion kuitenkin olla tiukkana ja jätän sellaiset paketit kauppaan josta merkkiä ei löydy. Vaikka PETAn taannoin julkaisema video kertoi karua kieltään lihatuotantoeläinten kohtelusta Suomessa, uskon että suomalainen on silti parempi valinta. Varsinkin jos eläin joudutaan kuljettamaan elävänä ulkomailta.
(puhutaan lihansyönnin eettisyydestä joskus toiste)
Alkuvuonna Ruohonjuuressa oli Laveran partavaahto tarjouksessa ja tulin ostaneeksi sitä silloin yhden tuubin. Pari viikkoa sitten otin sen vihdoin käyttöön, kun Body Shopin partavaahto pääsi loppumaan.
Laveran partavaahto tulee 75 ml tuubissa ja maksaa 6,40 euroa (silloin alennuksessa 5,50), eli se on halvempaa kuin Body Shopin tuote (85 e/litra vs. 98 e/litra). En osaa vielä varmuudella sanoa onko se yhtä riittoisaa, mutta näin alustavasti vaikuttaa siltä kuin se vaahtoaisi heikommin, tai sitten en osaa vielä annostella vettä oikein. Aine on myös selkeästi löysempää, joten sitä pruuttaa helposti enemmän kuin oli tarkoitus (ja silti on vaikea saada kunnon vaahtoa…). Tuoksu on pirteän sitruunainen, ei kuitenkaan liian.
Jostain syystä parta ei ole viime aikoina leikkaantunut kunnolla, joten nyt on vaikea arvioida miten tämä pehmittää partaa tai muilla tavoin edistää parranajoa. Kun partaterä sekä -vaahto pysyvät samana mutta ajotulos vaihtelee, syy lienee kuitenkin jossain muussa kuin vaahdossa.
Ehkäpä olen viisaampi sitten kun olen käyttänyt tuubin loppuun, mutta tähän mennessä vaikuttaa ihan ok tuotteelta. Samankaltaisia alkuvaikeuksia oli kuitenkin aikoinaan myös Body Shopin partavaahdon kanssa.
Tiedoksenne: Olen siirtämässä valintoja.net-domainia uudelle palveluntarjoajalle, ja samalla vaihtuu palvelinalustakin. Tästä voi aiheutua pahimmillaan muutaman päivän katkos sivuston toimintaan tulevan parin viikon aikana, mutta sen jälkeen kaiken pitäisi toimia taas normaalisti.
Tulin testanneeksi aikoinaan (muistaakseni Ruohonjuuresta) saamiani testipakkauksia, joissa oli Laveran suihkusaippuaa. Ne olivat positiivinen yllätys. Tuote on riittoisaa (yhdestä näytepussista riitti kolmeen tai neljään kertaan) ja tuntuu muutenkin toimivan kuten pitääkin.
Ainoa miinuspuoli on melkoisen kova hinta: 8,10 euroa/puteli, mikä tekee 54 euroa/litra. Urtekramin 20 euroa/litra näyttää siinä valossa jo aika halvalta.
Jos kuitenkin pätäkkää riittää ja kaipaa vaihtelua, niin tuo on ihan hyvä vaihtoehto.
