Perjantai, 7.11.2008, kirjoittanut Juha
Alkuvuonna Ruohonjuuressa oli Laveran partavaahto tarjouksessa ja tulin ostaneeksi sitä silloin yhden tuubin. Pari viikkoa sitten otin sen vihdoin käyttöön, kun Body Shopin partavaahto pääsi loppumaan.
Laveran partavaahto tulee 75 ml tuubissa ja maksaa 6,40 euroa (silloin alennuksessa 5,50), eli se on halvempaa kuin Body Shopin tuote (85 e/litra vs. 98 e/litra). En osaa vielä varmuudella sanoa onko se yhtä riittoisaa, mutta näin alustavasti vaikuttaa siltä kuin se vaahtoaisi heikommin, tai sitten en osaa vielä annostella vettä oikein. Aine on myös selkeästi löysempää, joten sitä pruuttaa helposti enemmän kuin oli tarkoitus (ja silti on vaikea saada kunnon vaahtoa…). Tuoksu on pirteän sitruunainen, ei kuitenkaan liian.
Jostain syystä parta ei ole viime aikoina leikkaantunut kunnolla, joten nyt on vaikea arvioida miten tämä pehmittää partaa tai muilla tavoin edistää parranajoa. Kun partaterä sekä -vaahto pysyvät samana mutta ajotulos vaihtelee, syy lienee kuitenkin jossain muussa kuin vaahdossa.
Ehkäpä olen viisaampi sitten kun olen käyttänyt tuubin loppuun, mutta tähän mennessä vaikuttaa ihan ok tuotteelta. Samankaltaisia alkuvaikeuksia oli kuitenkin aikoinaan myös Body Shopin partavaahdon kanssa.
Avainsanat: Body Shop, Lavera, partavaahto
Kuuluu kategoriaan Askel parempaan, Tuotekokeilut
Kommentit: Ei kommentteja »
Perjantai, 7.11.2008, kirjoittanut Juha
Tiedoksenne: Olen siirtämässä valintoja.net-domainia uudelle palveluntarjoajalle, ja samalla vaihtuu palvelinalustakin. Tästä voi aiheutua pahimmillaan muutaman päivän katkos sivuston toimintaan tulevan parin viikon aikana, mutta sen jälkeen kaiken pitäisi toimia taas normaalisti.
Kuuluu kategoriaan Luokittelematon
Kommentit: Ei kommentteja »
Torstai, 6.11.2008, kirjoittanut Juha
Tulin testanneeksi aikoinaan (muistaakseni Ruohonjuuresta) saamiani testipakkauksia, joissa oli Laveran suihkusaippuaa. Ne olivat positiivinen yllätys. Tuote on riittoisaa (yhdestä näytepussista riitti kolmeen tai neljään kertaan) ja tuntuu muutenkin toimivan kuten pitääkin.
Ainoa miinuspuoli on melkoisen kova hinta: 8,10 euroa/puteli, mikä tekee 54 euroa/litra. Urtekramin 20 euroa/litra näyttää siinä valossa jo aika halvalta.
Jos kuitenkin pätäkkää riittää ja kaipaa vaihtelua, niin tuo on ihan hyvä vaihtoehto.
Avainsanat: Lavera, Ruohonjuuri, suihkusaippua
Kuuluu kategoriaan Tuotekokeilut
Kommentit: Ei kommentteja »
Lauantai, 25.10.2008, kirjoittanut Juha
Kingfisherin hammastahnan hinnannousu
Kingfisher-hammastahnojen hinta on noussut Ruohonjuuressa sen verran, että ne maksavat jo yli 9 euroa. Tämä on niin hurja hinta hammastahnasta, että oli pakko kysellä miksi hintaa on nostettu. Ruohonjuuresta vastattiin, että
Kingfisherin maahantuoja Makrobios on nostanut Kingfisher-hammastahnojen tukkuhintoja kahteen kertaan huhtikuun 2008 jälkeen, joten myös me olemme joutuneet näin menettelemään. Maahantuoja on perustellut hinnannostojaan tavarantoimittajansa hinnannostolla sekä kuljetus yms. logististen kustannusten jyrkällä nousulla (polttoaineen hinta yms.)
Ihmetyttää kyllä, että kuinka monien käsien kautta hammastahnat kulkevat, jotta niiden hinta kasvaa noin suureksi. Punnitse & Säästä -ketju tuo hammastahnat itse maahan, ja siellä saman kokoinen tuubi maksaa edelleen 3,95 euroa.
RDA
Kun aikoinaan kysyin hammaslääkäriltä mielipidettä Urtekramin hammastahnasta, hän ei sanonut siitä juuta eikä jaata, mutta mietti ääneen mikä mahtaa olla tahnan hankausarvo. En silloin ajatellut sitä sen kummemmin, mutta jokin aika sitten törmäsin termiin nimeltä RDA.
RDA on lyhenne sanoista Relative Dentin Abrasivity tai Radioactive Dentin Abrasivity. Lyhyesti selitettynä se on luku, joka kertoo kuinka paljon hammastahna kuluttaa hampaita. Yotuelin esitteen mukaan sen pitäisi kuulemma olla alle 100, toisten lähteiden mukaan taas korkeintaan 200.
Eli juuri tämä oli se asia mietitytti hammaslääkäriä, ja nyt se alkoi mietityttämään minuakin. Siksi kysyin asiaa sekä Kingfisheriltä että Urtekramilta.
Urtekramilta vastattiin, että heidän hammastahnansa RDA on noin 50. Kingfisherin (äärimmäisen ystävällinen) asiakaspalvelu osasi pienen selvittelyn jälkeen kertoa vain sen, että juuri sitä asiaa he eivät ole hammastahnoistaan tutkineet. Luulen kuitenkin, että siinäkin RDA on korkeintaan 50, koska Urtekramin tahna tuntuu paljon karkeammalta ja kummassakin tahnassa on samankaltaisia aineksia.
Eli voin jatkaa ko. ekotahnojen käyttöä hyvillä mielin ilman pelkoa siitä, että kohta on vain juuret jäljellä.
Avainsanat: hammastahna, Kingfisher, Makrobios, Punnitse & Säästä, Ruohonjuuri, Urtekram
Kuuluu kategoriaan Juha tutkii, Sekalaista
Kommentit: Ei kommentteja »
Torstai, 23.10.2008, kirjoittanut Juha
Ilmankos-projektin puitteissa on Tampereella tiedossa mielenkiintoisen kuuloisia luentoja, joiden teemana on ilmasto ja arki. Sarjan ensimmäinen luento pidetään jo ensi viikolla 28. päivä tiistaina, mutta 12. marraskuuta on tiedossa ensimmäinen, jossa — ainakin kuvauksen mukaan — saattaisi olla tiedossa ihan konkreettisia neuvoja, miten tavallinen ihminen voi omalla toiminnallaan vaikuttaa ilmastonmuutokseen.
Kaikki luennot pidetään vanhan kirjastotalon musiikkisalissa. Pitänee poiketa jos sattuu olemaan aikaa.
Avainsanat: Ilmankos, ilmastonmuutos, luennot, Tampere
Kuuluu kategoriaan Ajankohtaista, Lyhyesti, Vinkkejä
Kommentit: Ei kommentteja »
Torstai, 23.10.2008, kirjoittanut Juha
Bongasin eilen Lidlin mainoksessa, että he myyvät oman Fairglobe-merkkinsä alaisia Reilun kaupan tuotteita. Näitä on tiettävästi ollut myynnissä jo puolentoista vuoden verran, mutta sen verran harvoin tulee asioitua Lidlissä, ettei ole aikaisemmin sattunut silmään.
On sinänsä huvittavaa, että yritys, jota on parjattu työntekijöiden huonosta kohtelusta myy tuotteita, joiden päämääränä on mm. parantaa työntekijöiden olosuhteita muualla maailmassa.
Ironiasta huolimatta heidän Reilun kaupan suklaansa kieltämättä houkuttelee. Alle 18 euron kilohinnalla se on paljon edullisempaa kuin useimmissa muissa paikoissa, joissa sen kilohinta lähtee yleensä 25 eurosta. Saatan joku päivä ostaakin.
Avainsanat: Lidl, Reilu kauppa, suklaa
Kuuluu kategoriaan Lyhyesti, Sekalaista
Kommentit: Ei kommentteja »
Maanantai, 20.10.2008, kirjoittanut Juha

Muuten menee hyvin, mutta perunoita, riisiä ja pastaa tulee keitettyä usein yli tarpeen. Perunoita varmuuden vuoksi (yksi on kuitenkin huono), muita taas sen takia, että joskus niitä tulee syötyä enemmän kuin joskus toiste. Laatikko- ja pataruokia jää usein myös tähteeksi puolikas annos, kun ne tulee tehtyä tietyn reseptin ja tiettyjen pakkauskokojen mukaan.
Periaatteessa tähteeksi jääneen ruoan voisi säästää ja syödä seuraavana päivänä, mutta seuraavalle päivälle on jo ruoka. Tähteeksi jäänyttä ruokaa taas on sen verran, ettei siitä riitä kenellekään kunnolla syötäväksi. Tietty sitä voisi pakastaa, mutta pakastin on jo täynnä marjoja ja leipää, eikä toisaalta kaikkea ruokaa voi pakastaa.
Jos ruokaa jää niin paljon tähteeksi, että siitä syö kaksi ihmistä yhtenä päivänä, silloin se toki säästetään. Mutta nämä rippeet ovat vähän hankalia. Onneksi niitä jää kuitenkin sen verran vähän, että en taida tuhlata tämän enempää energiaa niistä murehtimiseen. Lienee parempi kohdistaa se jonnekin muualle.
Summa summarum, “osta vain mitä syöt” -käytäntö on toiminut meidän kohdalla ihan hyvin.
Älyttömyystestin voi tehdä osoitteessa www.alyttomyystesti.fi. Vähän kyllä tuntuu irvokkaalta, että täällä Suomessa voidaan mitata kuinka paljon ihmiset heittävät ruokaa menemään, kun samalla muualla maailmassa tilanne on mitä on.
Avainsanat: älyttömyystesti, jätteet, ruoka
Kuuluu kategoriaan Sekalaista
Kommentit: Ei kommentteja »
Perjantai, 17.10.2008, kirjoittanut Juha
Pirkalta on tullut Reilun kaupan banaanijogurttia, joka kantaa myös Hyvää Suomesta -merkkiä. Lähikaupassa 150 gramman purkki maksaa 59 senttiä, eli vajaa kaksi noin puolitoista kertaa niin paljon kuin tavallinen banaanijogurtti.
Jogurtti maistuu vähän samalta kuin Valion jogurtit, joista en pidä yhtään. Niissä on jokin outo sivumaku jonka lisäksi ne tuntuvat suussa omituiselta, kuin niissä olisi jonkinlaista jauhetta seassa. Kun aikoinaan kysyin asiaa Valiolta, he eivät osanneet selittää mistä jauheen tuntu voisi johtua. Ehkä olen vain tottunut Ingmanin (nyk. Arla Ingman) jogurtteihin, mutta en aio tuota kuitenkaan enempää ostaa.
Jogurtin valmistaja on Juustoportti.
Avainsanat: jogurtit, Pirkka
Kuuluu kategoriaan Ei muutosta, Tuotekokeilut
Kommentit: Ei kommentteja »
Tiistai, 14.10.2008, kirjoittanut Juha
Keskon kuluttajapalvelu kertoo, että
Pirkka-pakastuspussien (1 – 5 l), Pirkka vahvojen pakastuspussien (2 – 3 l) sekä Pirkka-tuorekelmun materiaali on polyeteeni PE. Muovit ovat siis kierrätyskelpoisia.
Hyvä juttu.
Avainsanat: kierrätys, muovi, muovipussit
Kuuluu kategoriaan Askel parempaan, Lyhyesti
Kommentit: Ei kommentteja »
Torstai, 9.10.2008, kirjoittanut Juha
Edelliseen kirjoitukseeni viitaten: jäi mietittymään, että olinko sittenkin ymmärtänyt oikein että pakastepussit voi kierrättää, joten lähetin vähän lisäkysymyksiä:
Kiitos tyhjentävästä vastauksesta. Vielä jäi kuitenkin vähän epäselväksi, että voinko kierrättää pakastepussit, jotka ovat HD-polyeteeniä (PE-HD, 02)? Entä voiko tuorekelmua, joka on polyeteeniä (PE) kierrättää? Lisäksi, voiko tuosta muovin numeromerkinnästä päätellä sen, että soveltuuko muovi kierrätykseen?
Meidän taloudessa nimittäin menee melko paljon pakastepusseja ja tuorekelmua, kun leipää pakastetaan ja pilkottuja vihanneksia ja salaattia säästetään seuraaville päiville. Joka kerta ei oteta uutta pussia ja kelmua, mutta olen silti yrittänyt keksiä tuohon jonkin ratkaisun joka ei toisaalta nostaisi tiskimäärää kovin paljon. Vielä ei ole tullut mitään sopivaa mieleen. Niin, vielä kun tässä nykyisessä taloyhtiössä ei lajitella energiajaetta/jätettä erikseen, eli kaikki muovi menee sekajätteeseen.
Yhtä kaikki, vastaukseksi sain:
Muovin numeromerkinnästä ja kirjainkoodista voi päätellä millä tavoin muovituotetta voi kierrättää. Kaikki muovikassit ovat polyeteeniä eli PE-HD:tä (02) tai PE-LD:tä (04). Mainitsemanne pakastepussit ja tuorekelmukin on siis samaa muovia kuin muovikassit, eli periaatteessa vastaus on kyllä eli nämä voisi kierrättää muovikassien kanssa. Emme kuitenkaan voi mennä takuuseen, että kaikki pakastepussit ovat samaa muovia, joten laadun varmentamiseksi olemme tehneet selkeän lajitteluohjeen: muovikassien keräykseen vain muovikassit. Tämä on erityisen tärkeää, sillä varsinkin elintarvikemuoveissa on usein käytetty monia eri muovilaatuja, joten mikäli sellaista muovia päätyisi muovikassien keräykseen, olisi vaarana, että keräyserän laatu menisi pilalle. Näin ollen pidämme lajitteluohjeen selkeänä, jolloin lajittelukin onnistuu paremmin.
Energiajakeeseen voi lajitella kaikki muut muovit paitsi PVC:n, jonka numero on 03.
Eli tuon perusteella uskaltanen laittaa Pirkan pakastepussit ja tuorekelmut kierrätettävien muovipussien joukkoon. Pitää kuitenkin vielä Keskolta varmuuden vuoksi kysyä, että onhan heidän muovinsa varmasti riittävän puhdasta kierrätettäväksi. Olisi kurja jälkeenpäin kuulla, että siinä onkin jotain sellaista miksi sitä ei voi kierrättää ja että olisin pilannut niillä useammankin muovipussikuorman.
Muita muoveja en kuitenkaan ala omin päin kierrättämään, vaikka ne olisivatkin oikeanlaista tyyppiä, ennen kuin joku auktoriteetti sanoo että se on ok.
Avainsanat: kierrätys, muovi, muovipussit
Kuuluu kategoriaan Askel parempaan, Juha tutkii
Kommentit: Ei kommentteja »