Viimeisimmät kirjoitukset

Edelliseen kirjoitukseeni viitaten: jäi mietittymään, että olinko sittenkin ymmärtänyt oikein että pakastepussit voi kierrättää, joten lähetin vähän lisäkysymyksiä:

Kiitos tyhjentävästä vastauksesta. Vielä jäi kuitenkin vähän epäselväksi, että voinko kierrättää pakastepussit, jotka ovat HD-polyeteeniä (PE-HD, 02)? Entä voiko tuorekelmua, joka on polyeteeniä (PE) kierrättää? Lisäksi, voiko tuosta muovin numeromerkinnästä päätellä sen, että soveltuuko muovi kierrätykseen?

Meidän taloudessa nimittäin menee melko paljon pakastepusseja ja tuorekelmua, kun leipää pakastetaan ja pilkottuja vihanneksia ja salaattia säästetään seuraaville päiville. Joka kerta ei oteta uutta pussia ja kelmua, mutta olen silti yrittänyt keksiä tuohon jonkin ratkaisun joka ei toisaalta nostaisi tiskimäärää kovin paljon. Vielä ei ole tullut mitään sopivaa mieleen. Niin, vielä kun tässä nykyisessä taloyhtiössä ei lajitella energiajaetta/jätettä erikseen, eli kaikki muovi menee sekajätteeseen.

Yhtä kaikki, vastaukseksi sain: 

Muovin numeromerkinnästä ja kirjainkoodista voi päätellä millä tavoin muovituotetta voi kierrättää. Kaikki muovikassit ovat polyeteeniä eli PE-HD:tä (02) tai PE-LD:tä (04). Mainitsemanne pakastepussit ja tuorekelmukin on siis samaa muovia kuin muovikassit, eli periaatteessa vastaus on kyllä eli nämä voisi kierrättää muovikassien kanssa. Emme kuitenkaan voi mennä takuuseen, että kaikki pakastepussit ovat samaa muovia, joten laadun varmentamiseksi olemme tehneet selkeän lajitteluohjeen: muovikassien keräykseen vain muovikassit. Tämä on erityisen tärkeää, sillä varsinkin elintarvikemuoveissa on usein käytetty monia eri muovilaatuja, joten mikäli sellaista muovia päätyisi muovikassien keräykseen, olisi vaarana, että keräyserän laatu menisi pilalle. Näin ollen pidämme lajitteluohjeen selkeänä, jolloin lajittelukin onnistuu paremmin.

Energiajakeeseen voi lajitella kaikki muut muovit paitsi PVC:n, jonka numero on 03.

Eli tuon perusteella uskaltanen laittaa Pirkan pakastepussit ja tuorekelmut kierrätettävien muovipussien joukkoon. Pitää kuitenkin vielä Keskolta varmuuden vuoksi kysyä, että onhan heidän muovinsa varmasti riittävän puhdasta kierrätettäväksi. Olisi kurja jälkeenpäin kuulla, että siinä onkin jotain sellaista miksi sitä ei voi kierrättää ja että olisin pilannut niillä useammankin muovipussikuorman.

Muita muoveja en kuitenkaan ala omin päin kierrättämään, vaikka ne olisivatkin oikeanlaista tyyppiä, ennen kuin joku auktoriteetti sanoo että se on ok.

Mieltämme askarrutti, että minkälaisia muovipusseja voi tarkkaan ottaen laittaa keräykseen, joten parempi puoliskoni otti ja kysyi asiaa www.muovipussikiertoon.fi -sivuston palautelomakkeen kautta. Alla heidän vastauksensa, jonka laitan tässä melkein kokonaan, koska se on mielestäni poikkeuksellisen tyhjentävästi esitetty.

(Huomatkaa oikein kirjoitetut yhdyssanat)

Muovikassien keräyspisteet on tarkoitettu muovikasseilla ja -pusseille sekä jätesäkeille. Näin ollen esimerkiksi ruokakauppojen vihannes- ja hedelmäosastojen hedelmäpussit voi keräykseen laittaa (hintatarra ei haittaa) mutta ei elintarvikepusseja. Myöskään muita muovituotteita (rasiat, purkit, putkilot ym) ei keräykseen voi laittaa. 

Elintarvikepussit (leipä-, pulla-, makaroni- ym pussit) sekä pakkausmateriaalina käytetyt muovit ovat rakenteeltaan erilaisia kuin muovikassit, jonka johdosta niitä ei voi laittaa muovikassien kierrätyspisteeseen. Elintarvikepusseissa on eri kerroksia sekä niissä käytetään erilaisia valmistusaineita kuin muovikasseissa. Muovi on kierrätysmateriaalina aika arka materiaali eli eri muovilaatujen sekoittaminen keskenään on uusiokäytön kannalta haasteellista.

Pääsääntönä voi käyttää, että kierrätykseen voi laittaa kaikki muovikassit ja -pussit, joissa on kahvat, poikkeuksena siis jätesäkit.

Melkein kaikki muovit (paitsi PVC-muovit) voi kierrättää energiajakeen joukossa. Esimerkiksi lähes tulkoon kaikki elintarvikkeiden pakkaamiseen käytetyt muovipakkaukset ja -pussit sopivat energiajakeen joukkoon. Muovin hyödyntäminen energiajakeena on parempi vaihtoehto kuin sekäjätteenä, sillä silloin muovi ei päädy kaatopaikalle vaan energiaksi teollisuudelle. Energiajae keräysastian voi hankkia paikkakunnasta riippuen esimerkiksi omaan taloyhtiöön, jolloin taloyhtiön jätemaksut voivat jopa alentua. 

Eli hartaasti keräämäni leipäpussit pitää vielä varastoida, mutta nurkissa pyörivät hedelmä- ja pakastepussit voi viedä keräykseen. Mukava tietää.

Kiitokset siis Chiralle vastauksesta.

Päädyin investoimaan sähkönkulutusmittariin, ja vaikka mittailuinto on alun jälkeen lopahtanut, oli tuo kaiken kaikkiaan mukava ostos. Olen oppinut, että vanha pakastimenromu kuluttaa sähköä noin 50 euron edestä vuodessa. Pöytätietokoneeni sähkönkulutus on taas noin 100 wattia tunnissa, josta näytön osuus on noin 20 wattia. Siitä viisastuneena olen vähän ahkerammin yrittänyt muistaa sammuttaa näytön, kun en ole koneella. USB-kovalevy kuluttaa noin 10 wattia tunnissa, mutta sillä ei näytä olevan merkitystä kuinka paljon se ruksuttaa.

Läppärin kulutus normaalissa toimistokäytössä on osapuilleen 30 watin tuntumassa, eli aika paljon vähemmän kuin pöytäkoneella. Jos tietokone olisi näyttöineen päivineen vuoden ajan 24 tuntia vuorokaudessa päällä, pöytäkoneen sähkönkulutuksen hinnaksi tulisi noin 70 euroa ja läppärin noin 21 euroa (jos sähkö maksaa 8 senttiä per kilowattitunti ja vuodessa on 365 päivää enkä tumpeloinut laskelmiani).

Käytännössä tästä ei ole muuta apua kuin että se lisää tietoisuutta sähkönkulutuksesta, mutta minun tapauksessani se on iso juttu. Aiemmin minulla ei ollut mitään käsitystä paljon mikäkin laite kuluttaa sähköä. Nyt kun kulutusta on mittaillut, sähkön säästämisestä koituvan hyödyn pystyy laskemaan päässä ja se on jotenkin paljon konkreettisempaa. Toisin sanoen, kun tiedän paljon sähköä (ja rahaa) voin säästää, säästän sitä paljon alttiimmin. “Hahaa! Tuosta kun napsautan tämän pois päältä niin rahaa säästyy kolme euroa! Ja tuosta lähtee kaksi!”

Ja onhan sähkönkulutuksen mittaaminen ihan jännää puuhaa, jos on yhtä lapsenmielinen ja helposti viihdytettävä ihminen kuin minä.

Tampereella asuvat voivat muuten hakea mittarin lainaksi Moreeniasta, mutta jos haluaa ihan oma niin näitä saa reilulla kymmenellä eurolla esimerkiksi Clas Ohlsonilta.

Tämän kuun aikana kaupat ovat myyneet verrattain edullisesti energiansäästölamppuja, joten ryhdistäydyin ja ostin niitä lisää. Nyt tavallisia muunlaisia lamppuja ovat ainoastaan loisteputkilamput, eteisen ja vaatehuoneen lamppu sekä muutama pöytälamppu. Niitä pidetään sen verran vähän päällä, että niiden on parempi olla tavallisia.

Sitten vain odotellaan, että led-tekniikka kehittyy ja ihmisiä aletaan painostamaan korvaamaan vanhanaikaiset elohopeaa sisältävät energiansäästölamppunsa uudella, puhtaammalla energiaa säästävällä teknologialla.

Ostin jo alkuvuodesta — ennen kuin olin ehtinyt kokeilla muita Ole hyvän tuotteita — pullon Ole hyvän aloe vera shampoota, samalla kun ostin muitakin ekotuotteita. Olisin ottanut sen jo aiemmin käyttööni, mutta Urban Culturen shampoot (“tested only on party animals”) ovat yllättävän riittoisia.

Näin ei valitettavasti ole Ole hyvän shampoon kohdalla, eli sillä on tarkalleen sama vaiva kuin kokeilemillani Ole hyvän vartaloshampoilla. Oikeastaan vielä pahemmin, sillä tuntuu että shampoolla ei missään vaiheessa saa pestyä päänahkaa kunnolla, vaan kaikki shampoo häviää jonnekin matkalla hiusten läpi (jotka nyt parturikäynnin jälkeen ovat peräti 2-3 sentin mittaisia).

Pettymyksestä pettymykseen matkani käy.

Viime kirjoituksesta on pitkä aika, kiitos hitaan kirjoitustyylini ja vähäisen vapaa-aikani, joka ei ole hyvä yhdistelmä tekstin tuottamisen kannalta. Yritän taas raportoida ahkerammin, ettei jompi kumpi teistä luule, että olen luopunut koko hommasta.

Mutta asiaan.

Sain haltuuni lappusen, jolla sain ostettua tölkin luomucolaa Ruohonjuuresta normaalia halvempaan hintaan. Samaa juomaa olen nähnyt myös Citymarketeissa, joten mitään eksoottista herkkua tämä ei ole.

En erota Pepsiä ja Coca-Colaa toisistaan, mutta tämän kohdalla huomasin kyllä eron. Cola oli aika vetisen makuista, ja siitä tuntui puuttuvan se jokin (varmaan lisäaineet). Ei siis tehnyt vaikutusta, vaan enpä ole koskaan ollutkaan limonadien suurkuluttaja.

(Noin tunnin kuluttua tölkin juomisesta oli muuten vatsa melkoisen kipeä, en tiedä johtuiko juomasta. Saattoi se siis jonkinlaisen vaikutuksen tehdä…)

Aiemmin ostamani Ole hyvän aloe vera vartaloshampoo loppui, joten ostin testimielessä sen tilalle saman valmistajan mango-mustaherukka-lime vartaloshampoota. Tuoksu on aika vinkeä, mutta tämä ei valitettavasti vaahtoa yhtään sen enempää kuin aloe verakaan. Eli ei ole minun käytössäni kovin riittoisaa.

Sen todettuani ostin vuoroaan odottamaan Urtekramin suihkugeeliä, mutta sen hinta on noussut yli kymmeneen euroon. Tällä kerralla raaskin selkänahasta sen verran repiä, mutta tuo on nyt sen verran ylittänyt kipukynnyksen, että ensi kerralla jää väliin.

Nyt pitää siis taas etsiä jotain korvaavaa tuotetta, kun sekä Ole hyvän että Urtekramin tuotteet ovat minun käytössäni liian kalliita.

Siwasta tarttui mukaan uusi Me-lehti (8/2008). Siinä mainittiin, että kauppojen pullonpalautusautomaattien viereen on tullut muovipussien kierrätyspisteitä. Suomen muoviteollisuus & co ovat tehneet aiheesta sivustonkin, www.muovikassikiertoon.fi.

Sivuilla listattuja kierrätyspisteitä ei ole vielä kovin paljon, useimmissa kaupungeissa näyttäisi olevan vain yksi tai kaksi. Siinä siis syy yksi syy, miksi en ollut vielä tiennyt siitä.

Kyyninen voisi ajatella, että muoviteollisuudella on pelko siitä, että ihmiset alkavat vähentää muovipussien käyttöä sen saaman huonon maineen takia. Nyt jos ihmiset saadaan vakuuttumaan siitä, että kaupasta voi ottaa muovipussin ja silti olla ympäristötietoinen, kysynnän laskua saadaan ehkä hidastettua (mikäli se edes on ollut laskussa, en tiedä). Yritykset tekevät harvoin sellaisia asioita, joista ei koidu niille voittoa.

Muovipussi on kuitenkin verrattomasti parempi kierrättää kuin heittää roskiin, joten kaiken kaikkiaan tämä on hyvä asia. Tosin heti kun kierrätetystä muovipussista valmistetaan jotain sellaista kulutustavaraa mitä ei voida kierrättää edelleen, muovipussi päätyy kaatopaikalle, mutta toisessa muodossa. Muovijätteen määrä siis lisääntyy vääjäämättä, mutta kierrättämällä muovikassijätteen määrä vähenee.

Kuva: D’Arcy Norman

Sivuilla kerrotaan:

Muovikasseissa uusiomateriaalin osuus on yleensä noin 60 %, mutta Suominen on valmistanut jopa 80-100 % uusiomateriaalista valmistettuja kasseja. Jätesäkeissä uusion osuus on yleensä noin 98 %, koska noin 2 % tulee säkissä käytettävästä mustasta pigmentistä.

Eli jos ostaa säännöllisesti muovikasseja ja normaalisti heittää ne roskiin, kierrätyksellä voisi vähentää omaa muovipussien kulutusta 60 prosentilla.

Nyt kun joku vielä kertoisi, että mihin ne kaatopaikkajätteet sitten voisi laittaa jos ei muovipussiin?

Katsoin jokin aika sitten The Corporation -dokumentin. Siinä tarkastellaan miten nykyajan yritykset toimivat ja minkälainen vaikutus niillä on ihmisten elämään. Dokumentissa paneudutaan lähinnä amerikkalaisiin yrityksiin, mutta erittäin mielenkiintoista katseltavaa ja kuunneltavaa yhtä kaikki. Itse suhtaudun tämän kaltaisiin dokumentteihin aina tietyllä varauksella, mutta kovin vakuuttavasti tekijät maalaavat suuryrityksistä kuvan mistään piittaamattomina psykopaatteina.

Joitakin mieleen jääneitä yksityiskohtia:

• Fox News erotti Steve Wilsonin ja Jane Akren, koska nämä eivät suostuneet vääristelemään erään raporttinsa tuloksia. He haastoivat Foxin oikeuteen, mutta tuomari hylkäsi syytteet, koska "uutisissa valehtelu ei ole laitonta"
• Amerikkalainen Bechtel (yhdessä parin muun yrityksen kanssa) sai haltuunsa Boliviassa sijaitsevan Cochabamba-kaupungin vedenjakelun, ja päätti että myös sadevesi kuuluu heille, eikä maan asukkailla ole oikeutta kerätä sitä. (Tämän paikkansapitävyys on tosin epäselvää.)
• Dominikaanisessa tasavallassa Niken tehdastyöläisest saavat 7 senttiä jokaisesta tekemästään Niken paidasta, eli 0,3 % niiden myyntihinnasta.
• IBM myi toisen maailmansodan aikana tietokoneita natseille ja lähetti teknikkojaan keskitysleireille huoltamaan niitä.
• Monet amerikkalaiset yritykset käyvät aktiivisesti kauppaa sellaisten maiden ja ryhmittymien kanssa, jotka on luokiteltu Yhdysvaltojen vihollisiksi.

Dokumentin voi ladata ilmaiseksi ja laillisesti torrenttina (lisätietoa julkaisusta) tai katsoa YouTubessa. Dokumentilla on myös www-sivut, joilta löytyy lisätietoa ja dokumenttiin liittyvää lisämateriaalia.

En ole vieläkään ehtinyt kunnolla tutkia luomutuotannon etuja ja haittoja, mutta eteeni sattui pari artikkelia, jotka tuovat esiin joitakin seikkoja, joita en ollut aiemmin tullut ajatelleeksi.

Viljelmien hyvinvointi

Ensimmäinen artikkeli on The New York Timesin verkkolehdessä ilmestynyt Unhappy Meals, jonka on kirjoittanut Michael Pollan (hänen kirjansa Omnivore’s Dilemma on lukulistallani).

Artikkeli ei ole varsinaisesti luomutuotannosta, vaan lähinnä kertoo miten Pollanin mielestä ihmisen pitäisi syödä voidakseen mahdollisimman hyvin. (Oikea tapa voidaan tiivistää kahteen sanaan: syö ruokaa. Mitä se taas tarkoittaa ja miksi se on nykyaikana niin vaikeaa selviää lukemalla tämä erittäin mielenkiintoinen artikkeli.) Mutta hän tuo esille joitakin asioita, jotka lisäävät luomun mielekkyyttä ainakin minun silmissäni. Kannattaa muuten huomata, että teksti kertoo pääasiassa Yhdysvaltain tilanteesta, ei koko maailman. Mutta kuitenkin.

Pollan kirjoittaa, että koska ihminen yleisesti ja ruokateollisuus erityisesti ovat ajan myötä jalostaneet lajikkeita suosimalla jotain tiettyjä ominaisuuksia, kuten parempi säilyvyys, suurempi sato ja kevyempi hampaille, niistä on sivutuotteena tullut kemialtaan yksinkertaisempia ja ravintoarvoltaan köyhempiä. Toisin sanoen, teollisuus on poistanut ruoasta niissä aiemmin luontaisesti olleet ravintoaineet ja nyt lisää niitä jälkeenpäin ruokajalosteisiin, kuten esimerkiksi laittamalla vitamiineja aamiaismuroihin.

Myös kemiallisten lannotteiden käyttö ja saman lajikkeen viljely vuodesta toiseen on köyhdyttänyt maata, joka on Pollanin mukaan johtanut omalta osaltaan lajikkeiden ravintosisällön yksinkertaistumiseen.

Nämä kaksi asiaa ovat sellaiset, jotka jäivät mieleen luomuviljelyn puolestapuhujina. Luomuviljelyssähän käsittääkseni pyritään lajien monimuotoisuuteen ja luonnollisuuteen sekä vuoroviljelyyn, jolloin samalla pellolla ei viljellä peräkkäisinä satokausina samaa lajiketta.

Kuten olen sanonut, en ole erityisen paljon etsinyt tietoa luomusta, mutta en ole aiemmin kuullut näitä perusteluja. Useimmin näkemäni argumentit ovat olleet, että luomuruoka maistuu paremmalta, siinä on vähemmän kemikaaleja ja että järvet eivät rehevöidy niin paljon. Ehkäpä Suomessa asiat ovat paremmin kuin mitä artikkelissa kuvataan, ja “normaalisti” viljellyllä ja luomuviljellyllä ruoalla ei ole niin huomattavaa eroa kuin muissa maissa?

Sivuhuomatuksena: Artikkelissa mainitaan, että muinoin ihminen käytti ravinnokseen 80 000 eri lajiketta, joista 3 000 oli yleisessä käytössä. Tänä päivänä kaksi kolmasosaa (yhdysvaltalaisten) ihmisten syömistä kaloreista on peräisin neljästä eri lajikkeesta: maissista, soijapavuista, vehnästä ja riisistä.

Melkoinen muutos.

Viljelijöiden hyvinvointi

Yhteishyvä-lehden numerossa 5/2008 kerrottiin luomupuuvillan viljelystä Intiassa. Kun artikkelin mukaan Amarsingh Malsingh siirtyi viljelemään luomupuuvillaa, muutoin karut pellot ovat alkaneet voimaan paremmin. Sen seurauksena myös itse puuvilla kasvaa elinvoimaisemmin.

Amarsinghille maksetaan luomupuuvillan viljelystä 20 % enemmän kuin tavallisesta puuvillasta, jonka lisäksi sen viljely tulee halvemmaksi. Aiemmin hän joutui ottamaan kovakorkoisia lainoja ostaakseen lannotteita ja kemiallisia torjunta-aineita, mutta luomuviljelyssä niitä ei enää tarvita. Torjunta-aineet aiheuttivat Amarsinghille monenlaisia terveydellisiä haittoja, joten luomuviljelyn ansiosta pellon ja puuvillan lisäksi myös hän voi paremmin, ja parempien ansioiden johdosta niin myös koko perhe.

Melkoista suitsutusta luomun puolesta.

Artikkeli kuitenkin toi hyvin esille erään seikan: oli luomutuotannon edut Suomessa mitkä hyvänsä, vaikuttaa siltä, että ne ovat erittäin merkittäviä köyhemmissä maissa. Ulkomaisia luomutuotteita ostamalla ei siis saa ainoastaan vähemmän kemikaaleja lautaselle, vaan sillä voi myös parantaa ihmisten hyvinvointia samalla tavalla kuin Reilun kaupan tuotteita ostamalla.

Monet niistä yrityksistä jotka ostavat luomutuottajien sadon pyrkivät myös Reilun kaupan tapaiseen eettisyyteen (ei lapsityövoimaa, työntekijöiden hyvät olot) ja reilun hinnan maksamiseen, joten parhaimmassa tapauksessa siinä yhdistyvät kummankin hyvät puolet.

Yhteenvetona

Näiden kahden artikkelin perusteella yritän jatkossa suosia ulkomaisten tuotteiden osalta enemmän luomua. Monet luomutuotteista ovat valitettavasti kirpaisevan kalliita, mutta eivät kaikki. Toivon, että se pieni panostus mitä raaskin luomun suuntaan tehdä edes vähän parantaa asioita jossain päin maailmaa.

Valokuvat: editorgirl: Corn field, TeeBeeWee: Hamburger and French Fries, asifthebes: Cotton Flower