Saatteeksi lukijalle

Maailma on pienentynyt. Ostamme viinirypäleitä Chilestä, kiivejä Uudesta-Seelannista, naudanlihaa Brasiliasta ja kengurunlihaa Australiasta. Sillä, minkälaisia valintoja olemme tehneet ojentaessamme rahaa kassatiskin toiselle puolelle on yhä kauaskantoisempia vaikutuksia. Valintamme eivät enää vaikuta pelkästään kotipitäjän halki virtaavan joen hyvinvointiin, vaan ne voivat vaikuttaa toisella puolella maapalloa olevan sademetsän, järven tai kokonaisen eliölajin olemassaoloon. Vaikutukset ulottuvat myös pitkälle ajallisesti, ja nyt tehtyjen päätösten satoa pääsevät jälkikasvumme korjaamaan vielä sadankin vuoden päästä.

Ympäristön lisäksi valinnat vaikuttavat myös ihmisiin. Jos tukee ihmisoikeuksia polkevia yhtiöitä ostamalla heidän tuotteitaan, tulee kannattaneeksi myös ihmisoikeuksien polkemista. Kuinka moni meistä onkaan tietämättään rahoittanut monikansallisten yritysten kyseenalaisia operaatioita eri puolilla maailmaa? Minä ainakin olen.

Maailma on muuttunut, ja meidän on muututtava sen mukana. Meillä kuluttajilla on nyt valtaa enemmän kuin arvaammekaan. Voimme valinnoillamme kaataa ja nostaa suuriakin yrityksiä ja vaikuttaa siihen, millaisia tuotteita — ympäristöystävällisiä vai tulevia ongelmajätteitä — ostettavaksemme tuotetaan. Itse asiassa, me olemme se taho, joka päättää mitä tuotteita kaupan hyllyllä on, eivät niitä tuottavat yritykset.

Blogin tarkoitus

Tämän blogin tarkoitus on dokumentoida omaa pyrkimystäni muuttua paremmaksi kuluttajaksi. Kuluttajaksi, joka osaa tehdä oikeita, eettisiä valintoja. Kuluttajaksi, joka ei tarvitse viittä maapalloa elämiseen vaan jättää mahdollisimman niukan jäljen luontoon. Kuluttajaksi, joka pystyy irtautumaan edes osittain siitä, mikä tekee hänestä kuluttajan.

Tämä ei ole mikään radikaali kokeilu kuten Colin Beavanin No Impact Man, vaan asteittainen elämäntapojen muutos, jota minun on tarkoitus pitää yllä koko elämäni ajan. Sen takia yksi tämän yrityksen peruspilareista on se, että kulutustottumuksiini tehdyt muutokset eivät saa olla liian suuritöisiä tai vaatia sellaisia elämäntapojen muutoksia, joihin en ole vielä sillä hetkellä valmis. Siksi aion tehdä kuluttamiseeni pieniä muutoksia vähän kerrallaan, ja ehkä ne ajan kuluessa kasautuvat suuriksi muutoksiksi ja tavoiksi, joita en enää koe vaivaksi vaan joita tekee kuin luonnostaan.

Syteen tai saveen, minä ainakin yritin.


Jätä kommentti

Lähetetyt kommentit jäävät odottamaan hyväksyntää, joten ne eivät ilmesty heti näkyviin.