Tekstit merkitty tagilla ‘Hyvä joulumieli’


Liian helpolla hyvää?

Torstai, 11.12.2008

Kuinka paljon hyvien asioiden tekemiseen pitäisi nähdä vaivaa, että ne voi ottaa tosissaan?

Klikkailemalla hyvää

Nämä ovat varmaan monelle jo vanha tuttavuus, mutta kerronpa tässä silti parista sivustosta johon olen hiljattain törmännyt.

Klikkaus päivässä

www.thehungersite.com on sivusto, joka on jaettu kuuteen osaan eri teemojen mukaan. Osiot ovat “Nälkä”, “Rintasyöpä”, “Lasten terveys”, “Lukutaito”, “Sademetsä” ja “Eläinten pelastus” hieman tönkösti suomennettuna. Jokaisella niistä on oma painikkeensa, ja jokaisesta painikkeen klikkauksesta sivuston sponsorit lahjoittavat rahaa kyseisen osion mukaiseen tarkoitukseen.

Jokaisessa osiossa on myös oma Tulokset-sivunsa, jota kautta pääsee näkemään esimerkiksi minkä verran ruokaa on lahjoitettu tänä vuonna.

Ilmaista riisiä

Toinen sivusto on www.freerice.com, ja siellä on tarkoitus pelata erilaisia tietovisoja. Mitä enemmän tietää tai arvaa oikein, sitä enemmän sivuston sponsorit lahjoittavat riisiä nälkää näkeville. Tuolla voi petrata esimerkiksi saksankielen taitoaan, joten siitä hyötyy itsekin.

Tilisiirrolla hyvää

Toinen helppo tapa tehdä hyvää on lahjoittaa rahaa hyväntekeväisyyteen. Itse pistin eilen oman osuuteni Hyvä joulumieli -keräykseen. Kohteita tuntuu olevan joka vuosi yhä enemmän, ja myös suoraveloitukseen yritetään koukuttaa aiempaa hanakammin. Onhan se kieltämättä vielä helpompaa lahjoittamista, kun ei tarvitse edes muistaa tehdä sitä.

Olen suunnitellut, että ottaisin tavoitteeksi lahjoittaa vuosittain jonkin tietyn summan eri hyväntekeväisyyskohteisiin. Tämä summa olisi joko kiinteä, tai sitten esimerkiksi prosentti vuosituloista. Periaatteessa siihen olisi varaa, mutta olen nuuka luonne, joten toistaiseksi tämä on vielä ajatuksen tasolla.

Ehkä joskus. Nyt teen lahjoituksia fiilispohjalta ja tarpeen mukaan.

Väärin sammutettu

Jostain on kuitenkin tullut sellainen tunne, että hyvän tekemiseen pitäisi joutua näkemään vaivaa. Tai niin, että jos ei näe vaivaa jonkun asian tekemiseen, niin se ei voi olla kovin merkittävä hyvä teko. Vasta kun on valmis näkemään vaivaa tai luopumaan jostakin hyvän asian takia, teko voidaan ottaa tosissaan. Muuten se on vain omatunnon puhdistamista helpoimmalla mahdollisella tavalla.

Sama asia, kuin jos ostaisi joululahjaksi lahjakortin, kun ei jaksa miettiä mitä toiselle antaisi. Sen sijaan että menisi vapaaehtoiseksi johonkin toimintaan mukaan, antaa 10 euroa keräyslippaaseen jotta voi unohtaa koko asian ja jatkaa elämäänsä.

Tämä on tietysti väärä tunne. Toki se olisi parempi, että viitsisi nähdä enemmän vaivaa jonkin asian eteen, mutta jo se että tekee edes jotain on hyvä asia. Ei voida vetää rajaa, että tämä hyvä teko ei ole riittävä, muutoin jää helposti sekin tekemättä.

Eikö kaiken pitäisi kuitenkin perustua pieniin muutoksiin, jotka kasvavat merkittäviin mittoihin kun riittävän monet ihmiset ottavat niihin osaa? Syyllistäminen ja painostaminen ei ole näissä asioissa tehokasta, kannustaminen ja palkitseminen on.

Tuntuu myös, että kun jokin eettinen aate tulee riittävän suosituksi, se jostain syystä menettää painoarvoaan. Se ei olekaan enää erityisen hyvä teko, koska kaikkihan niin nykyään tekevät. Lisäksi kun raha alkaa haista, sen ympärille ilmaantuu häikäilemättömiä haaskalintuja. Luulet vain tekeväsi hyviä asioita, mutta joku muu viekin rahat välistä.

Esimerkkinä tästä on Reilu kauppa, joka on viime vuosina kasvattanut merkittävästi suosiotaan. Talouselämä on useammassakin artikkelissa epäsuorasti parjannut ihmisiä hölmöiksi ostaessaan Reilun kaupan tuotteita. Talouselämän kirjoittavat varmaankin ajattelevat asiaa rahan kannalta, mutta minun mielestäni Reilun kaupan tuotteita ostamalla ihmiset ilmaisevat, että he ovat valmiit sijoittamaan rahaa hyvän asian puolesta. Tavallisen kuluttajan vahvin vaikutuskeino on nimenomaan kuluttaminen tai sen vähentäminen.

Onhan se kieltämättä ikävää, jos ihmisten hyvällä tahdolla rahastetaan, eikä sekään ole hyvä asia jos Reilun kaupan tuotteen ostamalla kokee olevansa oikeutettu tekemään jotain epäekologista.

Mutta tietoisuus on olemassa ja viesti selvä, eikä pienen ihmisen pienille teoille pitäisi nauraa tai niitä väheksyä.

Eli ota tai jätä. Haluatko että klikkaan vai en? Haluatko että annan sen 5 euroa kuussa vai en? Haluatko, että edes yritän?