Tekstit merkitty tagilla ‘jogurtti’


Pirkka petraa

Lauantai, 9.10.2010

Pirkalta on viime aikoina tullut useita luomu- ja Reilun kaupan tuotteita, tai ainakin minun silmiini ne ovat sattuneet vasta parin viime kuun aikana. Näin hintatietoisena kuluttajana uudet tuotteet ovat hyvä asia, sillä Pirkan tuotteet ovat vähän edullisempia myös luomuversioina.

(Kesko ei, valitettavasti, maksa minulla tästä mainonnasta mitään. Satun vain asioimaan pääasiassa K-kaupoissa, joten Pirkka-tuotteita tulee ostettua ja kokeiltua.)

Luomupiimä

Pirkan luomupiimä on selvästi halvempaa kuin Valion (1,39 e/litra), joten olen päätynyt ostamaan sitä tölkin pari viikossa, kun käyn isommassa kaupassa ostoksilla.

Piimä on muuten samanlaista kuin Pirkan tavallinen rasvaton piimä, eli ihan hyvän makuista ja juoksevampaa kuin Valion piimä (joka nyt Pirkan piimään tottuneena tuntuu turhankin sitkaalta). Mitään eroa tavallisen ja luomun välillä en siis huomaa tässäkään tuotteessa.

Heikkona puolena pitää mainita fuskaavat pakkaukset, eli muutaman kerran on jostain kohtaa tölkkiä vuotanut piimää jääkapin puolelle. Epäilin aluksi, että pakkaus on tehty jonkin sortin luomupahvista, mutta nyt olen törmännyt muissakin Pirkan piimätölkeissä samaan ilmiöön. Kesko tutkii asiaa.

Lisäys 7.4.2011: Pirkan luomupiimän valmistus on lopetettu heikon kysynnän vuoksi.

Reilun kaupan suklaa

Toinen uutuus on Reilun kaupan tumma suklaa, josta on myös kaakaorouheinen versio. Tällä hetkellä reilun kaupan suklaa lienee ainoa jota uskaltaa hyvällä omalla tunnolla ostaa, sillä tavallisilla kaakoviljelmillä lapsityövoiman käyttö on valitettavan tavallista. (Kieltämättä tulen turhan usein ostaneeksi tavallista suklaata, varsinkin suklaajäätelön muodossa, eikä omatunto ole niin hirveästi kolkuttanut. Olen ilmeisen paha ihminen, siis. Tavoitteena on kuitenkin siirtyä pääasiassa reilun suklaan kuluttajaksi, kun ei tuo mikään välttämätön elintarvike ole.)

En ole minkään ruoan suhteen gastronomi, joten en osaa sanoa kuinka laadukasta tai hienostuneen makuista nämä suklaat ovat muihin tummiin suklaisiin verrattuna. Kumpikin maistuu minulle, mutta rouheinen hajoaa suuhun nopeammin ja jää vähän hampaan koloihin.

Pakkauksen koko on 100 g ja hinta on 1,90 euroa, eli 19 e/kg. Vajaa kaksi kertaa niin kallista kuin tavallinen suklaa siis, kun yleensä Reilun kaupan suklaiden kilohinta on 30 euroa tai enemmän.

Luomujogurtti

Pirkan maustamatonta luomujogurttia on tullut myös maistettua. Olen yrittänyt monta kertaa aiemmin siirtyä maustamattomaan jogurttiin, mutta aina se on maistunut yhtä pahalle. Siksi Pirkan jogurtti oli iloinen yllätys, sillä se oli melkein hyvää, tai ainakaan se ei ollut pahaa. Maku ei ollut kovin hapan ja siitä tuli muilta osin maitorahka mieleen. Vähän marjoja sekaan niin tätä syö ilokseen enemmänkin.

Samaan sarjaan kuuluvat kyllä myös mansikkajogurtti sekä kuningatarjogurtti, jos pitää maustetuista enemmän.

Hintaa maustamattomalla jogurtilla on 1,99 e/purkki (2,65 e/kg).

Ja vielä…

Seuraavaksi pitää varmaan testata Reilun kaupan suklaajäätelöä (jota ei löydy vielä Pirkan nettisivuilta, eikä kyllä kaupoistakaan). Sen litrahinta on huimat 7,58 euroa, mutta on se silti halvempaa kuin Ben & Jerry’sin jäätelöt. Toivottavasti myös paremman makuista, sillä B&J ei ole oikein iskenyt.

Toivotaan, että muidenkin luomutuotteiden sekä Reilun kaupan tuotteiden hinta tästä pikkuhiljaa järkevöityy, kun niissä tuntuu tällä hetkellä olevan jonkin verran eksoottisuuslisää, plus tietysti se mitä kaupat vetävät välistä ihan sillä perusteella että ko. tuotteita ostavat ihmiset ovat valmiita maksamaan enemmän. Eivät nämä kuitenkaan koskaan leviä laajemmalle, ennen kuin hinta on sellainen että enemmistö ihmisistä on valmis sen maksamaan.


Hyvää Ruotsista

Perjantai, 14.11.2008

Tarkkana poikana olen huomannut, että Ingmanin jäätelöistä sekä Arla Ingmanin perinteisistä jogurteista on hävinnyt Hyvää Suomesta -merkit. Jäätelöihin on niiden sijaan tullut Avainlippu, jogurtteihin ei mitään.

Ongelma Avainlippu-merkissä on se, että se ei ota mitään kantaa raaka-aineiden kotimaisuuteen. Jos riittävän suuri osaa tuotteen valmistuskustannuksista syntyy Suomessa, raaka-aineet voivat olla kokonaan jostain muualta, ja tuote on silti oikeutettu Avainlippuun. Lähinnä se siis kuvaakin sitä, missä tuote on valmistettu, eikä se itse asiassa muuta väitäkään tekevänsä.

Tästä huolestuneena tiedustelin asiaa Ingmanilta, ja pienen tivaamisen jälkeen sain asiallisen vastauksenkin.

Syy Hyvää Suomesta -merkin poistumiseen on heidän mukaansa se, että suomalaista maitoa ei aina riitä raaka-aineeksi, joten välillä joudutaan turvautumaan ruotsalaiseen maitoon. Pääasiassa he kuitenkin käyttävät aina suomalaista maitoa sikäli kun sitä on saatavilla.

Jotain tällaista ounastelinkin, mutta en oikein tiedä miten tähän pitäisi suhtautua.

Kuten olen aiemmin todennut, minulle on tärkeää että eläinperäisissä tuotteissa käytetään kotimaisia eläimiä, koska siten minulla on paremmat mahdollisuudet vaikuttaa näiden eläinten kohteluun. Toisaalta minulla ei ole mitään käsitystä tuotantoeläinten hyvinvoinnista Ruotsissa, ehkä niillä on siellä paremmat olot kuin täällä?

Kai niitä on sitten edelleen soveliasta ostaa, mutta harmittaa vähän kun tällä tavalla heitetään kapuloita eettisen valinnan rattaisiin.

Mors grisar

Asiaa sivuten olen todennut, että leikkeleiden kanssa pitää olla myös tarkkana. Ainakin HK harrastaa sellaista, että välillä paketissa on Hyvää Suomesta -merkki ja välillä ei. Ilmeisesti siis possutkin ovat välillä suomalaisia ja välillä jostain muualta. Siipikarja varsinkin on aika usein ulkomaista.

Niiden kanssa aion kuitenkin olla tiukkana ja jätän sellaiset paketit kauppaan josta merkkiä ei löydy. Vaikka PETAn taannoin julkaisema video kertoi karua kieltään lihatuotantoeläinten kohtelusta Suomessa, uskon että suomalainen on silti parempi valinta. Varsinkin jos eläin joudutaan kuljettamaan elävänä ulkomailta.

(puhutaan lihansyönnin eettisyydestä joskus toiste)