Tekstit merkitty tagilla ‘luomu’

Olen nyt käyttänyt useamman kuukauden ajan Vihreän Kosmetiikan Teepuu-shampoosaippuaa. Paketissa lukee, että saippuaa pitäisi käyttää vähintään 1-10 pesukertaa, jotta hiukset puhdistuisivat kunnolla vanhoista shampoojäämistä, joten lienen tässä ajassa päässyt jo kokemaan miten saippua itsessään käyttäytyy ilman muiden kemikaalien häirintää.

Viimeisimmän ja ensimmäisen kerran välillä ei ole ollut kovin suurta eroa. Suihkussa käydessä hiukset joutuu pesemään kahteen kertaan, koska ensimmäisellä kerralla ei tule riittävän puhtaan tuntuiset hiukset. Toisen kerran jälkeen hiukset vastaavasti ovat sen oloiset, että rasvaa lähti jo sisäelimien ympäriltä ja hiukset puhdistuivat tulevilta lapsenlapsiltakin. Toisin sanoen, tällä saippualla hiukset kyllä tulevat puhtaaksi.

Ongelma on, että hiukset eivät pysy puhtaana. Jo seuraavana päivänä on sellainen tunne, että uusi pesu olisi tarpeen. Olen yleensä pessyt joka toinen päivä hiukset, ja kyllä tälläkin saa niin sinniteltyä, mutta ei niin mielellään.

Outoa tässä on se, että hiukset ovat oikeasti puhtaan tuntuiset pesun jälkeen, eli kyse ei tällä kertaa ole siitä, että saippua pesisi jotenkin huonommin kuin tavallinen shampoo. Luulen, että muissa shampoissa on jotain “hoitavia” aineita, joiden ansiosta hiukset ovat pidempään puhtaamman tuntuiset, jos ei sitten oikeasti puhtaat.

Päänahkani ei ole muutenkaan tuntunut yhtään terveemmältä tämän ekoshampoon käytön aikana, oikeastaan päinvastoin. Useammat pesut ja saippuan kuivattava vaikutus — varsinkin näin talvella — on jättänyt päänahan kovin kuivaksi. Tämä saattaa tosin johtua myös Teepuu-aineksen vaikutuksesta, eli jollain toisella vaikuttavalla aineella höystetty shampoosaippua olisi voinut olla hellävaraisempi.

Yhtä kaikki, aion käyttää (melko riittoisan) saippuan kesällä loppuun, mutta en varmaankaan osta sitä enää uudestaan. Lopputalven on kokeiluvuorossa Urtekramin Aloe Vera -shampoo, josta annan arvion sitten myöhemmin.

Pirkalta on viime aikoina tullut useita luomu- ja Reilun kaupan tuotteita, tai ainakin minun silmiini ne ovat sattuneet vasta parin viime kuun aikana. Näin hintatietoisena kuluttajana uudet tuotteet ovat hyvä asia, sillä Pirkan tuotteet ovat vähän edullisempia myös luomuversioina.

(Kesko ei, valitettavasti, maksa minulla tästä mainonnasta mitään. Satun vain asioimaan pääasiassa K-kaupoissa, joten Pirkka-tuotteita tulee ostettua ja kokeiltua.)

Luomupiimä

Pirkan luomupiimä on selvästi halvempaa kuin Valion (1,39 e/litra), joten olen päätynyt ostamaan sitä tölkin pari viikossa, kun käyn isommassa kaupassa ostoksilla.

Piimä on muuten samanlaista kuin Pirkan tavallinen rasvaton piimä, eli ihan hyvän makuista ja juoksevampaa kuin Valion piimä (joka nyt Pirkan piimään tottuneena tuntuu turhankin sitkaalta). Mitään eroa tavallisen ja luomun välillä en siis huomaa tässäkään tuotteessa.

Heikkona puolena pitää mainita fuskaavat pakkaukset, eli muutaman kerran on jostain kohtaa tölkkiä vuotanut piimää jääkapin puolelle. Epäilin aluksi, että pakkaus on tehty jonkin sortin luomupahvista, mutta nyt olen törmännyt muissakin Pirkan piimätölkeissä samaan ilmiöön. Kesko tutkii asiaa.

Lisäys 7.4.2011: Pirkan luomupiimän valmistus on lopetettu heikon kysynnän vuoksi.

Reilun kaupan suklaa

Toinen uutuus on Reilun kaupan tumma suklaa, josta on myös kaakaorouheinen versio. Tällä hetkellä reilun kaupan suklaa lienee ainoa jota uskaltaa hyvällä omalla tunnolla ostaa, sillä tavallisilla kaakoviljelmillä lapsityövoiman käyttö on valitettavan tavallista. (Kieltämättä tulen turhan usein ostaneeksi tavallista suklaata, varsinkin suklaajäätelön muodossa, eikä omatunto ole niin hirveästi kolkuttanut. Olen ilmeisen paha ihminen, siis. Tavoitteena on kuitenkin siirtyä pääasiassa reilun suklaan kuluttajaksi, kun ei tuo mikään välttämätön elintarvike ole.)

En ole minkään ruoan suhteen gastronomi, joten en osaa sanoa kuinka laadukasta tai hienostuneen makuista nämä suklaat ovat muihin tummiin suklaisiin verrattuna. Kumpikin maistuu minulle, mutta rouheinen hajoaa suuhun nopeammin ja jää vähän hampaan koloihin.

Pakkauksen koko on 100 g ja hinta on 1,90 euroa, eli 19 e/kg. Vajaa kaksi kertaa niin kallista kuin tavallinen suklaa siis, kun yleensä Reilun kaupan suklaiden kilohinta on 30 euroa tai enemmän.

Luomujogurtti

Pirkan maustamatonta luomujogurttia on tullut myös maistettua. Olen yrittänyt monta kertaa aiemmin siirtyä maustamattomaan jogurttiin, mutta aina se on maistunut yhtä pahalle. Siksi Pirkan jogurtti oli iloinen yllätys, sillä se oli melkein hyvää, tai ainakaan se ei ollut pahaa. Maku ei ollut kovin hapan ja siitä tuli muilta osin maitorahka mieleen. Vähän marjoja sekaan niin tätä syö ilokseen enemmänkin.

Samaan sarjaan kuuluvat kyllä myös mansikkajogurtti sekä kuningatarjogurtti, jos pitää maustetuista enemmän.

Hintaa maustamattomalla jogurtilla on 1,99 e/purkki (2,65 e/kg).

Ja vielä…

Seuraavaksi pitää varmaan testata Reilun kaupan suklaajäätelöä (jota ei löydy vielä Pirkan nettisivuilta, eikä kyllä kaupoistakaan). Sen litrahinta on huimat 7,58 euroa, mutta on se silti halvempaa kuin Ben & Jerry’sin jäätelöt. Toivottavasti myös paremman makuista, sillä B&J ei ole oikein iskenyt.

Toivotaan, että muidenkin luomutuotteiden sekä Reilun kaupan tuotteiden hinta tästä pikkuhiljaa järkevöityy, kun niissä tuntuu tällä hetkellä olevan jonkin verran eksoottisuuslisää, plus tietysti se mitä kaupat vetävät välistä ihan sillä perusteella että ko. tuotteita ostavat ihmiset ovat valmiita maksamaan enemmän. Eivät nämä kuitenkaan koskaan leviä laajemmalle, ennen kuin hinta on sellainen että enemmistö ihmisistä on valmis sen maksamaan.

Käyttämäni Body Shopin partavaahto loppui viimein, joten päätin kokeilla seuraavaksi tämänkin blogin kommenteissa suositeltua partasaippuaa. Ainoa partasaippua minkä Ruohonjuuresta löysin oli Vihreän Kosmetiikan Kamomilla Parranajo / Lady Shave -saippua, josta sanotaan seuraavaa:

Pehmeä- ja runsasvaahtoinen, Bentonite savi [sic] tekee iholle silkkisen liukkaan pinnan, kamomilla yrtti [sic] ja eteeriset öljyt rauhoittavat sekä tasapainottavat ihoa parranajon jälkeen.

Saippuan pakkauksessa annetaan ymmärtää, että saippua on valmistettu Suomessa sertifioiduista luomuraaka-aineista. Se on pakattu ympäristöystävällisesti vain pahvikääreeseen.

Saippuan tuoksu on mieto ja melko neutraali. Hintaa palalla on 5,50 euroa, ja sen pitäisi ymmärtääkseni kestää normaalikäytössä puolesta vuodesta vuoteen.

Siihen ne hyvät puolet loppuvatkin.

Kokeilin kaikkiaan kolmea erilaista tapaa vaahdottaa saippuaa:

1. Hieromalla märkää/kosteaa sutia saippuaa vasten (ns. oikea tapa).
2. Vaahdottamalla saippuaa käsissä ja levittämällä saippuaa/vaahtoa kasvoihin käsillä.
3. Raaputtamalla palasen saippuaa kipon pohjalle ja pyörittelemällä sitä märän sudin kanssa.

Näistä tapa numero kaksi oli ylivoimaisesti huonoin idea. Saippua ei vaahdonnut juuri lainkaan ja kuivui hyvin nopeasti jättäen eräänlaisen naamion kasvoille. En muista milloin viimeksi kasvot olisivat tuntuneet yhtä kuivilta.

Parhaiten taas toimi pienen palasen vaahdottaminen, mutta ei siitäkään kunnon vaahtoa syntynyt. Aikaansaamani vaahto haihtui sitä mukaa kun sitä levitti, eikä jäljelle jääneet kaksi kuplaa riittäneet parran ajoon.

Juuri tuo vaahtoamisen puuttuminen on saippuan ongelma, vaikka sitä runsasvaahtoiseksi väitetäänkin. Yritin kaikkeni, mutta en saanut sitä vaahtoamaan kunnolla. Sillä saa kyllä kasvot melkein liiankin liukkaiksi, mutta jos liukkaus riittäisi, käyttäisin ruokaöljyä.

En tiedä miksi oma partani vaatii paksun vaahdon leikkautuakseen hyvin, mutta se on todistettu niin monta kertaa ettei sitä tosiasiaa käy kieltäminen. Erityisen hyvin tämä tuli ilmi, kun ulkomaan matkalla käytin purkkivaahtoa ja heti sen jälkeen kokeilin tätä saippuaa. Ero oli niin selkeä, että se ei voi mennä placebo-efektin piikkiin.

Tiivistettynä voisi sanoa, että naamani ei ole moneen vuoteen moneen kokenut sellaista rääkkiä kuin tämän saippuan kanssa partaa ajaessa. Punoitus, polttelu ja ajamatta jääneet karvat palasivat kylään. Luulen, että partageelillä ja muovihöylälläkin olisi tullut parempaa jälkeä.

Naisten hennompaan karvoitukseen tämä voi olla omiaan, mutta partasaippuaksi tätä ei kyllä saisi markkinoida. Sinänsä sääli, koska tähän asti kokeilluista parranajotuotteista tämä on vain pahvikääreeseen pakattuna selkeästi ekologisin.

Vika voi tietenkin olla myös tekniikassa tai muissa välineissä (lähinnä varmaan sudissa). Neuvoja otetaan mielellään vastaan, sillä kovasti haluaisin tämän tuotteen toimivan.

Toivottavasti ostamani saman valmistajan shampoosaippua toimii paremmin.

Lisäys 14.9.2010

Annoin saippualle vielä mahdollisuuden kokeilemalla Villen kommentissaan antaman linkin takana olleita tekniikoita. Lähinnä uutta oli saippuan pehmentäminen kuumalla vedellä.

Luulen, että sain tällä kertaa saippuan vaahtoamaan hieman enemmän, mutta valitettavasti se ei auttanut. Vaahto oli silti niin onnettoman ohutta, että vaikka se pysyikin vähän paremmin iholla kuin edellisellä yrittämällä, tuntui silti kuin sitä ei olisi ollut lainkaan.

Edelleen, ohut karva leikkaantui ihan ok, mutta suun ympärillä ja leuassa oleva paksumpi karva ei antanut periksi samalla lailla kuin esimerkiksi Laveran partavaahdon kanssa, joka sekin on ihan ehtaa ekovaahtoa.

Vielä täytyy erikseen surkutella sitä, kuinka ikävältä naamassa taas tuntui ajon jälkeen.

Kyllä tälle on pakko keksiä jotain muuta käyttöä, valitettavasti.

Luomulihaa

Ostin kokeeksi viime syksynä luomujauhelihaa, kun sitä oli tullut vakikauppaamme tarjolle. Nyttemmin sitä ei enää ole näkynyt, ilmeisesti ei mennyt toivotulla tavalla kaupaksi.

Jauheliha käytettiin makaronilaatikkoon, enkä siinä huomannut mitään makueroa tavalliseen verrattuna (ihme se olisikin minun ketsupinkäytölläni). Paistaessanikaan en huomannut, että liha eroaisi jotenkin tavallisesta, joten minun kannaltani ostamista puoltavat ainoastaan eettiset seikat.

Luomujauhelihan kilohinta oli muistaakseni noin 14 euroa/kilo, mikä on aika paljon enemmän verrattuna tavalliseen paistijauhelihaan, jota saa yhdeksällä eurolla kilon (tai tarjouksessa seitsemällä eurolla). Jos tavallisen jauhelihan vaihtaisi luomuun, hintaeroa tulisi meidän taloudessa kuukaudessa 8 euroa ja vuodessa 96 euroa, kun jauhelihaa menee keskimäärin yksi 400 gramman pakkaus viikossa. Kokonaisruokakustannuksia se nostaisi noin 2 prosentilla.

(Hinnat eivät ole ehkä ihan täysin kohdallaan, tarkistan ja korjaan jos ovat väärin.)

Juuri tuon hinnan takia sitä ei tullut ostettua enempää, vaikka asia ehkä pitäisikin nähdä niin, että normaali jauheliha on alihinnoiteltu. Toisaalta en voi olla ajattelematta, että luomussa on aina vähän ekstraa sen takia, että sitä ostavat ihmiset ovat valmiita sen maksamaan. Rehellinen hinta lienee jossain noiden kahden välimaastossa.

Yhtä kaikki, toistaiseksi luomuliha jäi tuohon kokeiluun. Ehkä joskus kun tulot lisääntyvät sitä voi taas miettiä, mutta juuri nyt saa olla.

Soijarouhetta

Sen sijaan olemme alkaneet jatkamaan joissakin ruoissa jauhelihaa soijarouheella, joka on huomattavasti lihaa halvempaa mutta ravintosisällöltään vastaa sitä aika hyvin.

Soijarouhe on kuivattua ja sitä pitää ensin keittää, jotta se turpoaa käyttökelpoiseksi. Noin 50 grammasta kuivaa rouhetta tulee noin 200 grammaa valmista tavaraa. Olemme nykyään keittäneet isomman satsin kerralla ja laittaneet ylimääräisen pakastimeen, jossa se säilyy valmistajan mukaan pari-kolme kuukautta. Ohjeessa käsketään laittamaan kaksi osaa vettä ja yksi soijarouhetta, mutta meidän kokemuksemme mukaan siinä on vettä liikaa. Jos ei halua valuttaa rouhetta, kannattaa laittaa vähemmän vettä (1,5-1,75:1) ja/tai keittää seosta pidempään kuin ohjeistetut viisi minuuttia.

Varsinaiseen ruokaan laitamme puolet jauhelihaa ja puolet soijarouhetta. Tähän asti rouhetta on käytetty vain ruoissa, joihin liha murustetaan, mutta tarkoitus on laajentaa repertuaaria, ja ehkä kokeilla pelkän soijarouheenkin käyttöä.

Rouhetta keitettäessä se haisee aivan koiranruoalle (=pahalle). Rouhe ei taas vastaavasti maistu (onneksi?) juuri miltään, jonka takia olemme laittaneet keittovaiheessa sekaan lihaliemikuution tai puolikkaan vähän makua antamaan. Valmiissa ruoassa ei kuitenkaan kovin helposti huomaa, että pureskeleeko rouhetta vai lihaa, niin samanlaista se lopulta on.

Soijarouhe maksaa pyöristäen 4,5 euroa/kilo. Kun ottaa huomioon painon lisäyksen keittämisen jälkeen, todellinen kilohinta on noin 1,12 euroa/kilo. Täten jauheliha-soijarouhemössön kilohinnaksi tulee noin 5 euroa/kiloa, melkein puolet vähemmän kuin pelkän jauhelihan. Kerrankin ekoruoalla säästää rahaa!

Vielä vähemmän lihaa?

Hattumitalla arvioiden ja hieman yläkanttiin pyöristäen olen laskenut omaksi lihan (johon tässä lasken myös kanan, kalan ja leikkeleet) kulutuksekseni noin 45 kiloa vuodessa. Soijarouhetta käyttämällä olemme saaneet lihankulutusta pienennettyä arviolta vajaalla viidellä kiloa vuodessa henkeä kohti, eli minulla se olisi nykyään noin 40 kg/vuosi.

Tämän lisäksi olemme lämmitelleet ajatusta, että söisimme kerran viikossa puhtaan kasvisaterian. Pidämme nyt jo noin kerran pari kuukaudessa salaattipäivän — lähinnä siksi, ettemme jaksa tehdä tai miettiä muuta ruokaa — joten sinänsä kasvisruoka kerran viikossa ei ole mikään periaatteellinen ongelma. Ongelma on se, että toistaiseksi ei ole löytynyt reseptiä joka maistuisi kummallekin.

Kalansyöntiä on yritetty myös lisätä, mutta myös tässä on tullut vastaan em. ongelma (+ ruotofobia) sekä monen kalalajin vielä korkeampi kilohinta. Lohtakaan ei jaksa aina syödä.

Maistuvien vaihtoehtoruokien etsintä kuitenkin jatkuu kokeilunhaluisena ja toiveikkaana. Eiköhän viimeistään ensi vuonna lihankulutus ole tippunut toisen viisi kiloa.

Viime kirjoituksesta on pitkä aika, kiitos hitaan kirjoitustyylini ja vähäisen vapaa-aikani, joka ei ole hyvä yhdistelmä tekstin tuottamisen kannalta. Yritän taas raportoida ahkerammin, ettei jompi kumpi teistä luule, että olen luopunut koko hommasta.

Mutta asiaan.

Sain haltuuni lappusen, jolla sain ostettua tölkin luomucolaa Ruohonjuuresta normaalia halvempaan hintaan. Samaa juomaa olen nähnyt myös Citymarketeissa, joten mitään eksoottista herkkua tämä ei ole.

En erota Pepsiä ja Coca-Colaa toisistaan, mutta tämän kohdalla huomasin kyllä eron. Cola oli aika vetisen makuista, ja siitä tuntui puuttuvan se jokin (varmaan lisäaineet). Ei siis tehnyt vaikutusta, vaan enpä ole koskaan ollutkaan limonadien suurkuluttaja.

(Noin tunnin kuluttua tölkin juomisesta oli muuten vatsa melkoisen kipeä, en tiedä johtuiko juomasta. Saattoi se siis jonkinlaisen vaikutuksen tehdä…)

En ole vieläkään ehtinyt kunnolla tutkia luomutuotannon etuja ja haittoja, mutta eteeni sattui pari artikkelia, jotka tuovat esiin joitakin seikkoja, joita en ollut aiemmin tullut ajatelleeksi.

Viljelmien hyvinvointi

Ensimmäinen artikkeli on The New York Timesin verkkolehdessä ilmestynyt Unhappy Meals, jonka on kirjoittanut Michael Pollan (hänen kirjansa Omnivore’s Dilemma on lukulistallani).

Artikkeli ei ole varsinaisesti luomutuotannosta, vaan lähinnä kertoo miten Pollanin mielestä ihmisen pitäisi syödä voidakseen mahdollisimman hyvin. (Oikea tapa voidaan tiivistää kahteen sanaan: syö ruokaa. Mitä se taas tarkoittaa ja miksi se on nykyaikana niin vaikeaa selviää lukemalla tämä erittäin mielenkiintoinen artikkeli.) Mutta hän tuo esille joitakin asioita, jotka lisäävät luomun mielekkyyttä ainakin minun silmissäni. Kannattaa muuten huomata, että teksti kertoo pääasiassa Yhdysvaltain tilanteesta, ei koko maailman. Mutta kuitenkin.

Pollan kirjoittaa, että koska ihminen yleisesti ja ruokateollisuus erityisesti ovat ajan myötä jalostaneet lajikkeita suosimalla jotain tiettyjä ominaisuuksia, kuten parempi säilyvyys, suurempi sato ja kevyempi hampaille, niistä on sivutuotteena tullut kemialtaan yksinkertaisempia ja ravintoarvoltaan köyhempiä. Toisin sanoen, teollisuus on poistanut ruoasta niissä aiemmin luontaisesti olleet ravintoaineet ja nyt lisää niitä jälkeenpäin ruokajalosteisiin, kuten esimerkiksi laittamalla vitamiineja aamiaismuroihin.

Myös kemiallisten lannotteiden käyttö ja saman lajikkeen viljely vuodesta toiseen on köyhdyttänyt maata, joka on Pollanin mukaan johtanut omalta osaltaan lajikkeiden ravintosisällön yksinkertaistumiseen.

Nämä kaksi asiaa ovat sellaiset, jotka jäivät mieleen luomuviljelyn puolestapuhujina. Luomuviljelyssähän käsittääkseni pyritään lajien monimuotoisuuteen ja luonnollisuuteen sekä vuoroviljelyyn, jolloin samalla pellolla ei viljellä peräkkäisinä satokausina samaa lajiketta.

Kuten olen sanonut, en ole erityisen paljon etsinyt tietoa luomusta, mutta en ole aiemmin kuullut näitä perusteluja. Useimmin näkemäni argumentit ovat olleet, että luomuruoka maistuu paremmalta, siinä on vähemmän kemikaaleja ja että järvet eivät rehevöidy niin paljon. Ehkäpä Suomessa asiat ovat paremmin kuin mitä artikkelissa kuvataan, ja “normaalisti” viljellyllä ja luomuviljellyllä ruoalla ei ole niin huomattavaa eroa kuin muissa maissa?

Sivuhuomatuksena: Artikkelissa mainitaan, että muinoin ihminen käytti ravinnokseen 80 000 eri lajiketta, joista 3 000 oli yleisessä käytössä. Tänä päivänä kaksi kolmasosaa (yhdysvaltalaisten) ihmisten syömistä kaloreista on peräisin neljästä eri lajikkeesta: maissista, soijapavuista, vehnästä ja riisistä.

Melkoinen muutos.

Viljelijöiden hyvinvointi

Yhteishyvä-lehden numerossa 5/2008 kerrottiin luomupuuvillan viljelystä Intiassa. Kun artikkelin mukaan Amarsingh Malsingh siirtyi viljelemään luomupuuvillaa, muutoin karut pellot ovat alkaneet voimaan paremmin. Sen seurauksena myös itse puuvilla kasvaa elinvoimaisemmin.

Amarsinghille maksetaan luomupuuvillan viljelystä 20 % enemmän kuin tavallisesta puuvillasta, jonka lisäksi sen viljely tulee halvemmaksi. Aiemmin hän joutui ottamaan kovakorkoisia lainoja ostaakseen lannotteita ja kemiallisia torjunta-aineita, mutta luomuviljelyssä niitä ei enää tarvita. Torjunta-aineet aiheuttivat Amarsinghille monenlaisia terveydellisiä haittoja, joten luomuviljelyn ansiosta pellon ja puuvillan lisäksi myös hän voi paremmin, ja parempien ansioiden johdosta niin myös koko perhe.

Melkoista suitsutusta luomun puolesta.

Artikkeli kuitenkin toi hyvin esille erään seikan: oli luomutuotannon edut Suomessa mitkä hyvänsä, vaikuttaa siltä, että ne ovat erittäin merkittäviä köyhemmissä maissa. Ulkomaisia luomutuotteita ostamalla ei siis saa ainoastaan vähemmän kemikaaleja lautaselle, vaan sillä voi myös parantaa ihmisten hyvinvointia samalla tavalla kuin Reilun kaupan tuotteita ostamalla.

Monet niistä yrityksistä jotka ostavat luomutuottajien sadon pyrkivät myös Reilun kaupan tapaiseen eettisyyteen (ei lapsityövoimaa, työntekijöiden hyvät olot) ja reilun hinnan maksamiseen, joten parhaimmassa tapauksessa siinä yhdistyvät kummankin hyvät puolet.

Yhteenvetona

Näiden kahden artikkelin perusteella yritän jatkossa suosia ulkomaisten tuotteiden osalta enemmän luomua. Monet luomutuotteista ovat valitettavasti kirpaisevan kalliita, mutta eivät kaikki. Toivon, että se pieni panostus mitä raaskin luomun suuntaan tehdä edes vähän parantaa asioita jossain päin maailmaa.

Valokuvat: editorgirl: Corn field, TeeBeeWee: Hamburger and French Fries, asifthebes: Cotton Flower

Lisäsin navigaatiopalstaan linkkejä joihinkin löytämiini ympäristö-, eko- ja luomukauppoihin. En ole asioinut kyseisissä kaupoissa (paitsi kirkon ulkomaanavun kaupassa) joten en mene takuuseen niiden laadusta tai luotettavuudesta. Kun kerran näin vaivaa niiden etsimiseen niin ajattelin vain samalla vaivalla pistää linkit jakoon. Lisää tulee varmaan lähitulevaisuudessa.

Vaikka noista ei ostaisikaan mitään, niin niitä voi käyttää hyvin ekotuotteiden valikoiman kartoittamiseen. Itse ainakin yllätyin mitä kaikkea on saatavilla luomuversiona.

Ja se, että suurin osa kaupoista on luomukauppoja ei tarkoita sitä, että olisin vieläkään muodostanut selkeää mielipidettä luomusta.

Mistä minä oikeasti maksan?

Minun oli tarkoitus kirjoittaa, kuinka hieno juttu Reilu kauppa on ja kuinka mukavaa on, että kyseisellä merkillä varustettuja tuotteita alkaa löytyä kaupoista koko ajan vain enemmän. Olen tähän asti ollut kovasti Reilun kaupan puolella ja aikomuksenani oli vaihtaa kaikki mahdolliset tuotteet Reilun kaupan vaihtoehtoon, jos vain sellainen kaupasta löytyy.

Olen kuitenkin päättänyt jättää toistaiseksi Reilun kaupan tuotteet sikseen ja siirtyä takaisin tavallisiin tuotteisiin, kunnes saan parempaa tietoa siitä kuinka reilua Reilu kauppa oikeasti on. Syynä tähän on löytämäni kritiikki, joka on saanut ainakin minut ajattelemaan.

Tässä joitakin linkkejä, lisää löytyy Googlen avulla:

• Kierot banaanit
• Reilu kauppa – reilua vai epäreilua?
• Fair Trade… or Foul?
• ‘Fair’ coffee workers paid below minimum wage

Vaikuttaa siltä, että Reilu kauppa -järjestöllä on vaikeuksia (tai haluttomuutta) valvoa sertifioimiensa tuottajien toimintaa. Jotkin tuotteet ovat aivan yhtä epäreiluja kuin muutkin, toisaalla kuluttajan maksama lisähinta menee aivan jonnekin muualle kuin mihin sen mainospuheiden mukaan pitäisi mennä.

Jotkut ovat myös asettaneet koko Reilun kaupan idean kyseenalaiseksi, pitäen sitä vain hyväuskoisten kuluttajien höynäyttämisenä. Pakkohan se on myöntää, että tuollaisella tavalla se olisi nimenomaan helppo tehdä. Kun tarvitsee vain tarkistaa että ostetussa tuotteessa on tietynlainen tarra, voi lopun päivää nauttia hyvästä omasta tunnosta ilman omien aivojen vaivaamista. Ainakin minuun sellainen vetoaa, ja siksi tunnen itseni nyt jollain tavalla uhriksi.

Minulla ei ole vielä riittävästi luotettavaa aineistoa, jotta osaisin tehdä mitään varmaa päätöstä. Kunnes saan selkeämmän mielipiteen muodostettua, aion kuitenkin jättää Reilun kaupan tuotteet kaupan hyllylle.

Entäs luomu?

Tämä kaikki on saanut minut myös miettimään luomun ostamisen järkevyyttä. Se on varmasti tietyssä mielessä eettisempää, mutta onko se niin paljon parempaa kuin annetaan ymmärtää? Kuinka epäeettistä normaali suomalainen maatalous oikeasti on? On todellinen vaihtoehto, että olen luomunkin suhteen propagandan uhri.

Luomun vastustajiakin löytyy, mutta löytämäni kritiikin voisi tiivistää seuraaviin:

• luomumenetelmillä sadot ovat pienempiä eikä ruokaa riitä kaikille
• luomutuotteista ei saa riittävästi seleeniä (jota ei ole Suomen maaperässä luonnostaan kovin paljon, jonka takia sitä on lisätty lannotteisiin)
• kupillisesta kahvia saa enemmän karsinogeenejä kuin vuoden annoksesta tehotuotantokasviksia
• luomu ei maistu paremmalle
• on hölmöä hylätä nykytekniikka ja käyttää muinaisia viljelymenetelmiä

Tiedon etsiminen on minulla vielä vaiheessa, joten muitakin argumentteja varmasti on olemassa.

En aio tässä paneutua tuohon sen enempää, mutta olen kuitenkin päättänyt laittaa myös luomun ostamisen odottamaan tarkempaa tietoa sen hyödyllisyydestä. Poikkeuksen tässä teen luomumunien osalta, sillä luulen (en tiedä) että pienikin muutos parempaan kanojen elämässä voi olla vain hyvä asia. Luomumaitoa pitää vielä harkita, sillä kun kysyin asiaa Valiolta:

Kuinka paljon parempi valinta tuottamanne luomumaito ja -piimä ovat
ympäristön ja eläintensuojelun kannalta? Mistä kaikesta kerääntyy noin
100% kalliimpi hinta tavalliseen maitoon ja piimään verrattuna?

He vastasivat:

Blaa blaa blaa. Blaa blaa bla lainsäädäntö blaa bla blaba blaa. Tietoa löytyy http://www.evira.fi/portal/fi/kasvintuotanto_ja_rehut/luomu/ bla bla blaa. Bla blaa tuotantokustannukset bla. Blah.

Tunnelmallista joulun odotusta!

En oikein saanut tyhjentävää vastausta, mutta en oikeasti sellaista odottanutkaan. Se mitä pohdin itsekseni on, että kuinka paljon huonommat olot tavallisilla suomalaisilla lypsylehmillä on luomulehmiin verrattuna? Pitänee ottaa tästäkin asiasta itse selvää.

On se kumma, kun kukaan ei tässä maailmassa tee asioita valmiiksi puolestani, ei ainakaan niin kuin ne haluaisin tehtävän. Toivottavasti aivoni eivät kulu, kun niitä näköjään joutuu käyttämään enemmän kuin oikeasti pitäisi olla tarpeen.

Lisäys 24.1.2008: Olen nyt kuitenkin ostanut luomumaitoa, perusteluna sama kuin luomumunille.