Tekstit merkitty tagilla ‘muovipussi’


Vielä vähemmän muovipusseja

Keskiviikko, 23.7.2008

Olen onnistunut vähentämään muovipussien käyttöä vähän lisää.

Teetin äidilläni kankaisia hedelmäpusseja. Kangas on harsomaista, joten siitä näkyy läpi, mutta se on monin verroin kestävämpää kuin muoviset hedelmäpussit. Niihin mahtuu enemmän hedelmiä kuin muovipusseihin, eikä tarvitse pelätä että pussi repeäisi parista kilosta appelsiineja.

Hankin myös lisää kangaskasseja muita ostoksia varten. Nyt niitä on sen verran, että voin ostoksilla käydessäni laittaa kaikki ostokset niihin. Jos tavaraa jostain syystä tulee niin paljon, että ne eivät mahdu kasseihin, niin sitten tuskin jaksan kantaakaan niitä. Nyt ei siis tarvitse enää kaupoista ottaa muovipusseja mukaan.

Tämän lisäksi otin testimielessä käyttöön biohajoavat pussit jätepusseiksi. Ne ovat hieman pienempiä kuin muovipussit (25 l vs. 30 l), mutta kyllä niihin riittävästi mahtuu. Näyttää siltä, että ne eivät päästä kosteutta läpi eivätkä repeä kovin helposti, toisin kuin pelkäsin. Tietysti pussin itsensä sisälle joutuu muovia, mutta onpahan yksi pussi vähemmän. Pitää vielä katsoa, kuinka kalliiksi tuo tulee pidemmän päälle. 30 pussia maksaa 4,10 euroa. (ks. lisäys alla)

Tarvitsen muovipusseja vielä nesteiden ja muiden kosteiden asioiden — kuten kaupasta ostettujen suolakurkkujen ja punajuurten — kuljettamiseen. Samoin perunoita en viitsi kangaskasseihin laittaa, koska en halua olla pesemässä niitä koko ajan. (Lisäys 1.8.2008:) Lisäksi pakastepusseina menee vielä muovipusseja, tietysti.

Ehkä tuohonkin löytyy ajan kanssa jokin hyvä ratkaisu, mutta nyt muovipussien käyttö alkaa muuten olla jo suhteellisen vähissä.

Lisäys (24.7.2008)

Kiitos nimimerkin trngb tarkan huomion, en otakaan käyttöön biohajoavia pusseja jätepusseina.

Biohajoavien kassien ongelma on siinä, että hajotessaan kaatopaikkajätteen joukossa hapettomassa tilassa biojätteestä syntyy metaania, joka on voimakas kasvihuonekaasu. Normaalissa kompostissa biojäte maatuu "oikein", jolloin metaania ei synny. Tämän takia siis biojäte pitäisi erotella kotona kaatopaikkajätteistä.

Näin jälkeenpäin ajateltuna olisi siis pitänyt ymmärtää, että biohajoava kassi on biojätettä samalla lailla kuin muutkin, eikä sen laittaminen tavallisen jätteen sekaan ole hyvä idea.

Kysyin asiasta varmuudeksi vielä Pirkanmaan Jätehuollolta ja he vahvistivat, että juuri metaanin takia muovipussi on parempi vaihtoehto kaatopaikkajätteelle kuin biohajoava pussi. Mitään muuta vaihtoehtoakaan ei kuulemma tällä hetkellä ole, joten enpä sitten päässytkään muovipusseista niin hyvin eroon kuin luulin.

Jatkossa pitää selvästi miettiä vähän tarkemmin, ennen kuin lähtee suin päin tohottamaan. No, virheistä oppii, eikä tässä vielä pahasti metsään ehditty mennä.

(Aiheeseen liittyen voi lukea Tiede-lehden artikkelin jätteenpoltosta, jossa kerrotaan myös kaatopaikkojen metaanipäästöistä ja muovipusseista.)