Tekstit merkitty tagilla ‘parranajo’


Vihreän Kosmetiikan Kamomilla Parranajo / Lady Shave -saippua

Lauantai, 10.7.2010

Käyttämäni Body Shopin partavaahto loppui viimein, joten päätin kokeilla seuraavaksi tämänkin blogin kommenteissa suositeltua partasaippuaa. Ainoa partasaippua minkä Ruohonjuuresta löysin oli Vihreän Kosmetiikan Kamomilla Parranajo / Lady Shave -saippua, josta sanotaan seuraavaa:

Pehmeä- ja runsasvaahtoinen, Bentonite savi [sic] tekee iholle silkkisen liukkaan pinnan, kamomilla yrtti [sic] ja eteeriset öljyt rauhoittavat sekä tasapainottavat ihoa parranajon jälkeen.

Saippuan pakkauksessa annetaan ymmärtää, että saippua on valmistettu Suomessa sertifioiduista luomuraaka-aineista. Se on pakattu ympäristöystävällisesti vain pahvikääreeseen.

Saippuan tuoksu on mieto ja melko neutraali. Hintaa palalla on 5,50 euroa, ja sen pitäisi ymmärtääkseni kestää normaalikäytössä puolesta vuodesta vuoteen.

Siihen ne hyvät puolet loppuvatkin.

Kokeilin kaikkiaan kolmea erilaista tapaa vaahdottaa saippuaa:

  1. Hieromalla märkää/kosteaa sutia saippuaa vasten (ns. oikea tapa).
  2. Vaahdottamalla saippuaa käsissä ja levittämällä saippuaa/vaahtoa kasvoihin käsillä.
  3. Raaputtamalla palasen saippuaa kipon pohjalle ja pyörittelemällä sitä märän sudin kanssa.

Näistä tapa numero kaksi oli ylivoimaisesti huonoin idea. Saippua ei vaahdonnut juuri lainkaan ja kuivui hyvin nopeasti jättäen eräänlaisen naamion kasvoille. En muista milloin viimeksi kasvot olisivat tuntuneet yhtä kuivilta.

Parhaiten taas toimi pienen palasen vaahdottaminen, mutta ei siitäkään kunnon vaahtoa syntynyt. Aikaansaamani vaahto haihtui sitä mukaa kun sitä levitti, eikä jäljelle jääneet kaksi kuplaa riittäneet parran ajoon.

Juuri tuo vaahtoamisen puuttuminen on saippuan ongelma, vaikka sitä runsasvaahtoiseksi väitetäänkin. Yritin kaikkeni, mutta en saanut sitä vaahtoamaan kunnolla. Sillä saa kyllä kasvot melkein liiankin liukkaiksi, mutta jos liukkaus riittäisi, käyttäisin ruokaöljyä.

En tiedä miksi oma partani vaatii paksun vaahdon leikkautuakseen hyvin, mutta se on todistettu niin monta kertaa ettei sitä tosiasiaa käy kieltäminen. Erityisen hyvin tämä tuli ilmi, kun ulkomaan matkalla käytin purkkivaahtoa ja heti sen jälkeen kokeilin tätä saippuaa. Ero oli niin selkeä, että se ei voi mennä placebo-efektin piikkiin.

Tiivistettynä voisi sanoa, että naamani ei ole moneen vuoteen moneen kokenut sellaista rääkkiä kuin tämän saippuan kanssa partaa ajaessa. Punoitus, polttelu ja ajamatta jääneet karvat palasivat kylään. Luulen, että partageelillä ja muovihöylälläkin olisi tullut parempaa jälkeä.

Naisten hennompaan karvoitukseen tämä voi olla omiaan, mutta partasaippuaksi tätä ei kyllä saisi markkinoida. Sinänsä sääli, koska tähän asti kokeilluista parranajotuotteista tämä on vain pahvikääreeseen pakattuna selkeästi ekologisin.

Vika voi tietenkin olla myös tekniikassa tai muissa välineissä (lähinnä varmaan sudissa). Neuvoja otetaan mielellään vastaan, sillä kovasti haluaisin tämän tuotteen toimivan.

Toivottavasti ostamani saman valmistajan shampoosaippua toimii paremmin.

Lisäys 14.9.2010

Annoin saippualle vielä mahdollisuuden kokeilemalla Villen kommentissaan antaman linkin takana olleita tekniikoita. Lähinnä uutta oli saippuan pehmentäminen kuumalla vedellä.

Luulen, että sain tällä kertaa saippuan vaahtoamaan hieman enemmän, mutta valitettavasti se ei auttanut. Vaahto oli silti niin onnettoman ohutta, että vaikka se pysyikin vähän paremmin iholla kuin edellisellä yrittämällä, tuntui silti kuin sitä ei olisi ollut lainkaan.

Edelleen, ohut karva leikkaantui ihan ok, mutta suun ympärillä ja leuassa oleva paksumpi karva ei antanut periksi samalla lailla kuin esimerkiksi Laveran partavaahdon kanssa, joka sekin on ihan ehtaa ekovaahtoa.

Vielä täytyy erikseen surkutella sitä, kuinka ikävältä naamassa taas tuntui ajon jälkeen.

Kyllä tälle on pakko keksiä jotain muuta käyttöä, valitettavasti.


Eettisempää parranajoa, osa 2

Perjantai, 8.5.2009

Olen siistinyt partaani noin puolitoista vuotta perinteisellä höylällä, joten ajattelin kirjoittaa aiemman kirjoitukseni jatkoksi lyhyen yhteenvedon aiheesta “Miten on höyläily sujunut?”. Kirjoitus ei sisällä ekohenkisiä ajatuksia.

Tekniikka

Ajokulman säätö

Yhdessä vaiheessa ilmaantui sellainen outous, että parta ei leikkaantunut kunnolla. Ajattelin syyn olevan vaahdossa tai terissä, mutta sitten tajusin, että tekniikkani oli mennyt takapakkia. Jostain syystä olin alkanut pitää terää liian suuressa kulmassa ihoon nähden, jolloin se ei leikannut kunnolla. Mitä ihonmyötäisemmin terää pitää, sitä tarkemmin se leikkaa. Kun palautin tämän mieleeni, ongelmat katosivat.

Terän lämpö

Monien kokeilujen tuloksena olen päätynyt siihen, että kuuma terällä saa ajettua paremmin kuin kylmällä. En tiedä miksi, mutta näin se vain. Tämä lienee yksilöllistä (ja osittain varmasti psykologista), koska jotkut vannovat kylmän terän nimeen. Itse olen saanut parhaat ajot silloin kun terä melkein polttaa naamaa.

Tarvikkeet

Vaahdot

Ekovaahdot ovat osoittautuneet ihan hyviksi valinnoiksi. Laveran vaahdon hinta on noussut, joten olen ostanut taas halvempaa Body Shopin vaahtoa. Olen tietoisesti jättänyt kalliit ammattivaahdot kokeilematta, joten mitään vertailukohtaa niihin ei ole. Näilläkin pärjään mainiosti.

Terät

Aluksi käytin Merkurin partateriä, mutta ainoa paikka missä olen nähnyt niitä on Miehenkauppa. Sieltä teriä pitäisi kuitenkin tilata vähintään 30 eurolla, joten olen siirtynyt melkein joka marketista löytyviin Gilletten Platinum-teriin, vaikka kalliimpia ovatkin. Ne ovat yllättäen osoittautuneet mielestäni jopa paremmiksi kuin Merkurin terät.

Terän olen päätynyt putsaamaan ja kääntämään kahden viikon välein ja vaihtamaan neljän viikon välein. Jossain vaiheessa putsasin sen kerran viikossa, mutta terä tuntui kärsivän siitä, omasta mielestäni ilman mitään syytä. Kokeilen varmaan tulevaisuudessa uudestaan kerran viikossa putsaamista, koska höylä menee jo viikon aikana jokseenkin epäsiistin näköisesksi.

Yhteenvetona

Kaiken kaikkiaan olen ollut tyytyväinen tähän perinteiseen ajotapaan. Uutuuden viehätys on tosin jo hävinnyt ja on aamuja, jolloin ei millään jaksaisi alkaa sekoittamaan vaahtoa. Ajoittain siis kaipaan sähkökoneen helppoutta, mutta en ainakaan vielä sähkökoneella ajamista. Naama tuntuu terveemmältä, eikä mitään ärsytysoireita ole ilmaantunut, paitsi silloin kun tekee mieli kilpailla vauvan pepun kanssa ja tulee ajaneeksi liian tarkkaan (jos haluaa, höylällä saa todella sileää jälkeä).

Näillä näkymin paluuta sähkökoneisiin tai muovihöyliin ei ole.


Eettisempää parranajoa

Perjantai, 25.1.2008

Noin neljä kuukautta sitten naamani kyllästyi parranajon aikana tuntuvaan nipistelyyn ja sitä seuraavaan kirvelyyn ja yleiseen epämukavuuden tunteeseen. Se vaati muutosta.

Ajoin ensimmäiset haituvani Gillette Sensor Excel -höylällä ja sillä jatkoin seuraavat 8-9 vuotta, välillä kokeillen Mach 3:a tai muita, palaten kuitenkin taas Sensor Exceliin. Se vain tuntui paremmalta. Sitten vihdoin päätin ostaa “oikean” partakoneen, Philishave 6832:n. Muistelen, että ensimmäinen ajokokemus ei ollut kovin mukava, mutta ohjekirjassa lohdutettiin, että naamalta kestää pari viikkoa tottua Philipsin ajojärjestelmään. Ja tottuihan se.

Viisi vuotta jaksoin suristella, mitä nyt viikonloppuna pidin mieluusti taukoa kun naama tuntui sellaista kaipaavan. Vähän leukaperissä tuntui aina ajon jälkeen, mutta kai se nyt kun sähkökone ajaa niin paljon tarkemmin. Vaikka sänki jäikin tuntumaan.

Noin neljä kuukautta sitten pakkasin Philishaven pois, ajatellen naaman
oireilun olevan merkki siitä, että kone oli tullut tiensä päähän. Aloin tutkimaan partakonemarkkinoita ja sillä välin käytin Gilletten kertakäyttöhöyliä. Märkäajo tuntui pitkästä aikaa mukavalle, mutta olin silti ostamassa uutta sähkökonetta, koska ajattelin sellaisen olevan parempi. Lisäksi niin mukavaa kuin Gillettellä höyläily noin muuten oli, sen terä ei tuntunut purevan oikein hyvin partaani.

Päädyin ostamaan uudemman Philishaven, johon sijoitin kiitettävän summan rahaa. En halunnut ostaa halpaa, koska halusin varmistaa, että ajo on miellyttävää. Pelkäsin halvemmalla koneella ajamisen vastaavan lähinnä epilointia. Parin päivän kokeilun jälkeen menin takaisin liikkeeseen partakoneen kanssa ja sain purettua kaupan. Jatkoin taas ajamista Gilletten kertakäyttöterillä, joita oli vielä jäljellä.

Uusi, hieno Philishaveni ajoi täsmälleen yhtä huonosti kuin viisi vuotta vanha malli, josta ei oltu kertaakaan vaihdettu teriä. Jotain oli pahasti vialla sähköpartakoneissa.

Merkur Heavy Duty

Merkur Heavy Duty -partahöyläJostain palautui mieleeni jutut, joita olin lukenut “klassisesta parranajosta”, samoja välineitä käyttäen “joita isoisäsikin käytti”. Tutustuin aiheeseen tarkemmin ja opin, että monella oli ollut samankaltaisia kokemuksia kuin minulla, mutta wanhoja menetelmiä käyttäen he olivat päässeet kirvelystä, punoituksesta ja sisäänkasvaneista partakarvoista eroon.

Tilasin Miehenkaupasta Merkurin (nyk. DOVO) Heavy Duty -partahöylän, jota monet olivat ehdottaneet ensihöyläksi vasta-alkajille. En ollut vasta-alkaja märkäajossa, mutta en ollut ennen käyttänyt Merkurin kaltaista höylää.

Enää en aio käyttää mitään muuta.

Merkur Heavy Duty on ns. Safety Razor, joka käyttää kaksipuoleisia (DE, Double Edge) teriä. Terät ovat paljon terävempiä ja kestävämpiä kuin muovihöylien terät. Lisäksi höylä itsessään on huomattavasti painavampi kuin vastaavat muovitikut, sillä se on kokonaan metallia. Nämä kaksi seikkaa yhdistettynä toisiinsa ja painettuna naamaa vasten hermostuttivat ensimmäisellä kerralla — varsinkin kun joidenkin kokemukset olivat olleet varsin hurmeisia, mutta jäin kuin jäinkin henkiin. (Itse asiassa Merkurilla on melkeinpä harmistuttavan vaikea viiltää itseään vahingossa. Jännitysmomentti jää puuttumaan kokonaan.)

Ensimmäinen kerta oli huonoin ajoni koskaan. En kuitenkaan masentunut (pitkäksi aikaa), ja ajojälki alkoi parantua tasaisesti, kun maltoin opetella käyttämään höylää oikein. Kahden viikon jälkeen aloin ymmärtämään joidenkin märkäajon kannattajien fanaattisuutta. Pitkästä aikaa parranajo oli jotain, mistä saatoin nauttia. En voi kuvitella enää käyttäväni sähkökonetta tai marketin höyliä, niin paljon paremmalta Merkurilla ajaminen tuntuu.

Mutta miten tämä liittyy eettiseen kuluttamiseen? Siten, että Merkurilla ajaessa naaman lisäksi jotain muutakin kuluu vähemmän, ja toisaalta jotain enemmän.

Jotain vähemmän…

Rahaa

Jos ostan uuden Philipsin sähkökäyttöisen partakoneen, joudun maksamaan siitä ehkä keskimäärin noin 120 euroa. Halvemmallakin saa, mutta oletan tässä, että ajotuloksella on väliä. Nykyaikaiset sähkölaitteet rakennetaan kestämään kolmisen vuotta. Jos oletetaan, että tämä yksilö kestää viisi vuotta ja siihen vaihtaa sinä aikana kerran terät (kolme kappaletta a 20 euroa), yhden vuoden ajamiselle kertyy hintaa (120 + 3 x 20) / 5 = 36 euroa. Tuohon voi halutessaan laskea vielä sähkön hinnan päälle.

Ennen Merkuria käytin Gillette Sensor Excel -partahöylää. Siihen terät maksavat nykyään noin 7 euroa per viiden kappaleen paketti. Kyseiset terät tylsyvät minulla käyttökelvottomiksi viikossa, eli teräpaketteja joutuu vuoden aikana ostamaan kymmenen. Yhteensä teriin menee rahaa vuoden aikana noin 70 euroa. Mach 3:iin rahaa uppoaisi yli sata euroa.

Merkur käyttää kaksipuoleisia partahöylänteriä. Ne ovat huomattavasti kestävämpiä ja terän yksi puoli pysyy käyttökelpoisena jopa kaksi viikkoa, jonka jälkeen sen voi kääntää ympäri ja ajaa toiset kaksi viikkoa. Yhdellä terällä voi siis ajaa kuukauden päivät. Terät maksavat 50 senttiä kappale, eli vuoden aikana teriin menee rahaa 6 euroa.

Märkäajossa joutuu lisäksi käyttämään partavaahtoa, jonka hinta vaihtelee puolesta eurosta useaan kymmeneen per 100 ml, joten käytännössä Merkur ei tule aivan noin halvaksi.

Jätettä

Parranajokone on sähkölaite, joka pitää viedä kaatopaikalle tai kodinkoneliikkeeseen. Sen sisällä oleva akku on ongelmajätettä, joten sitä ei voi kotona lajitella kaatopaikkajätteisiin. Parranajokoneesta syntyy jätettä harvoin, mutta sitäkin hankalampaa.

Koska Gilletten terät ovat muovia, metallia ja mitä lie vaahtomuovia, ne on laitettava kaatopaikkajätteeseen. Merkurin käyttämät terät ovat kokonaan terästä, ja ne voi siksi lajitella pienmetalleihin. Sen lisäksi että Gilletten teristä tulee enemmän jätettä, ne ovat siis myös hankalampi kierrättää.

Luulen, että Merkur kestää koko elinikäni, sillä se on tehty kokonaan ruostumattomasta teräksestä. Gilletten höylä taitaa olla jo kymmenen vuotta vanha, mutta hyvin sekin on kestänyt. En kuitenkaan uskaltaisi ennustaa sille yhtä pitkää elinkaarta kuin Merkurin tuotteelle, koska se on muovia ja sen mekaniikka ei ole yhtä kestävän oloista.

En osaa arvioida, minkä verran mistäkin ajolaitteesta syntyy jätettä sitä valmistettaessa, mutta kuvittelisin Merkurin olevan tässäkin suhteeessa parempi sen yksinkertaisuuden vuoksi.

Jotain enemmän…

Vettä

Jos jotain kuluu selvästi enemmän märkäajossa, se on vesi, ja nimenomaan kuuma tai lämmin vesi. Jos kaikki mahdollinen otetaan huomioon, vettä tarvitaan

  • sudin kasteluun
  • parran ja naaman kastelemiseen
  • terän putsaukseen ajon aikana
  • höylän puhdistukseen ajon lopuksi
  • partasudin puhdistukseen
  • vaahtoastian puhdistukseen
  • partahöylän säännölliseen puhdistukseen

Olen onnistunut kuitenkin minimoimaan veden käytön niin, että käytän juoksevaa vettä ainoastaan pikaiseen naaman kasteluun sekä partasudin, höylän ja käyttämieni kippojen loppuhuuhteluun.Muuten toimin niin, että lasken ensin yhteen astiaan vettä ja kastelen partasudin siinä. Ajon aikana huuhtelen terää samaisessa astiassa.

Joissakin ohjeissa neuvottiin laveeraamaan naamaa vedellä vähintään 30 sekuntia ennen ajoa, mutta en huomannut siitä olevan mitään hyötyä (kuten en myöskään kuumasta pyyhkeestä), joten kastelen naamaani vain sen verran että se kastuu.

En ole laskenut, mutta luulen vettä säästyvän ainakin sen kymmenisen litraa per ajo verrattuna siihen, että tekisin kaiken juoksevan veden alla. Siltikin, vettä kuluu selvästi enemmän kuin sähkökoneella ajettaessa.

Partavaahtoa

Tosimiehet ajavat partansa Bowie-veitsellä ilman partavaahtoa taisteltuaan ensin krokotiilin tai susilauman kanssa (tai molempien).

Minulle partavaahto on välttämättömyys, ja sen tärkein ominaisuus on partakarvan pehmittäminen. Tämän takia kaupasta saatavat partavaahdot ja -geelit eivät kelpaa, sillä kuten niiden kyljissä mainostetaan, niiden pääasiallinen tarkoitus on liukastuttaa. Liukastukseen kelpaa aivan yhtä hyvin rypsi- tai vauvaöljy. Jos partavaahto ei pehmitä karvaa, sen leikkaamisesta ei tule minulla mitään.

Suomesta on hankala löytää perinteistä partavaahtoa/saippuaa, ilmeisesti markettien tarjonta riittää useimmille. Tunnetummat ulkomaiset merkit, kuten Art of Shaving, Crabtree & Evelyn sekä Truefitt & Hill, loistavat poissaolollaan. Ainoat varteenotettavat vaahdot jotka olen löytänyt ovat Man-ü:n, Lancômen ja The Body Shopin partavaahdot.

The Body Shop partavaahtoKoska tässä yritetään olla kovasti eettisiä, olen päätynyt Body Shopin partavaahtoon. Olen käyttänyt sitä jo kuukauden päivät, mutta en vieläkään osaa sanoa onko se hyvää
vai ei. Joinakin päivinä se toimii loistavasti, toisina päivinä tuntuu, että paremmin saisi ajettua kun levittäisi sinappia naamaan. Viime aikoina olen onnistunut paremmin kuin alkuaikoina, mutta silti tuntuu, että oikeanlaisen vaahdon saaminen on enemmän onnesta kuin taidosta kiinni. Aika näyttää, ostanko sitä toisenkin purkin vai kokeilenko jotain toista merkkiä.

Partasuteja

Marketin geeleissä ja vaahdoissa on se hyvä puoli, että niitä voi levittää naamaan kädellä. Ns. oikeat vaahdot eivät ole valmista vaahtoa, vaan ne tarvitsee ensin vaahdottaa, ja tähän tarkoitukseen paras väline lienee partasuti.

Partasuti on ehkä perinteisen ajomenetelmän epäekologisin osa, sillä alan asiantuntijoiden mukaan parhaat sudit tehdään mäyränkarvasta. Nämä mäyrät ovat ymmärtääkseni melkein poikkeuksetta kiinalaisia, ja väitetään, että mäyrät ovat siellä tuhoeläimiä, joista on paljon riesaa paikallisille viljelijöille. He siis pyydystäisivät niitä siitä huolimatta vaikka niistä ei tehtäisikään partasuteja länsimaihin, mutta partasutiteollisuuden ansiosta siitä saa rahaakin.

The Body Shop partasutiKun ostin ensimmäisen sutini, en löytänyt mitään muita kuin mäyränkarvasta tehtyjä, joten päädyin ostamaan sellaisen. Myöhemmin löysin Body Shopista keinokuitusudin, joka on mielestäni aivan yhtä hyvä kuin mäyränkarvasutikin, ehkä jopa parempi. Nykyään käytän vain sitä.

Aikaa

Minulta meni noin pari viikkoa ennen kuin opin käyttämään Merkuria oikein. Aikaa menee terän oikean kulman hakemiseen, parran kasvusuunnan vaikutuksen ymmärtämiseen ja partavaahdon oikean sekoitussuhteen löytämiseen. Suun ympäristö vaatii yksilöllisen tekniikan opettelun, jotta jäljestä saa tasaista.

Lisäksi ajamiseen menee, ajotavasta riippuen, jonkin verran enemmän aikaa kuin perushöylällä ajamiseen ja reilusti enemmän aikaa kuin sähkökoneella ajamiseen.

Mutta se aika on hyvin käytetty.

Ja paljon parempaa

Olen nyt pari kuukautta käyttänyt Merkurin höylää, ja olen ajanut partani joka päivä (paitsi yksi jäi väliin). Kertaakaan ei ole tuntunut samanlaista kirvelyä kuin muiden ajotapojen jälkeen. Naama ei punoita eikä sisäänkasvaneita karvoja ole näkynyt.

Nykyään odotan, että pääsen aamulla ajamaan partani. Se on eräänlaista meditaatiota, jota tehdessä joutuu keskittymään vain siihen. Se on hauskaa, rentouttavaa ja erittäin tyydyttävää. Se tuntuu hyvälle.

Jos ei tule ilmi, että märkäajo olisi epäekologisempaa tai muulla tavalla huonompi vaihtoehto kuin sähkökoneella ajaminen, niin tämä on ehkä yksilötasolla kokonaisvaltaisesti tyydyttävin muutos kohti eettisempää kuluttamista, minkä olen tehnyt.